Markku Orsila

käsittämätön neutraliteettiuskonto

2012-01-22T05:00:00.000-08:00

Seinäjoen käräjäoikeudessa ei enää hartaustilaisuutta voi järjestää entiseen tapaan. Vapaa-ajattelijat kirjoittelivat valituksen ja apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ratkaisi niin, että ongelma tässä on ollut. Viisaampi olisi kuulemma hartaudet nyt jättää pitämättä.

Mikä on tämä kummallinen vapauden ajatus? Miten voisi toteutua vapaus kaikesta uskonnollisuudesta? Tätä tämäkin päätös tuntuu ajavan. Ihan niin kuin olisi olemassa jokin uskoista ja arvoista vapaa tapa toimia. Tämänkin hartauskäytännön lopettaminen perustuu uskoon siitä mikä on tärkeintä ja pyhää. Nyt moni näyttää uskovan, että se on maailmankatsouksellinen neutraliteetti. Sekin on vahva usko.

Mikä on sen perusta ja mihin se johtaa? Ainakaan se ei tunnusta muita auktoriteetteja, kuin ihminen. Ihminen on näissä uusissa uskonnoisssa suurin. Minkälainen kansa nostaa tämän uskon tärkeimmäksi arvokseen? Kristillistä uskoa on nyt puolustettava. Se ei ole muilta pois. Usko kaikesta uskosta irti olevaan kansaan ja valtioon kaataa lopulta ihmisenkin arvon? Minulle sopisi jakaa hartausvuorot käräjäoikeudessa jotenkin oikeudenmukaisesti. Ei siellä aina tarvitse luterilaisen papin heilua, mutta siellä istutaan osin siksi, että kristinusko rantutui aikanaan tänne. Miksi se siellä istuva porukka ei saa päättää minkälaisen hartauden haluavat? Nyt ei omia juuria haluta kunnioittaa oikedessakaan. Koulussa voi nippa nappa suvivirren yhä laulaa. Miksi sama positiivinen uskonnonvapaus ei voi elää oikeuden saleissa?

Raamattukin sieltä pitäisi kantaa pihalle, jos tämä uusi usko haluttaisiin todella tuoda saliin. Sitten pitäisi katsoa, että kukaan oikeiden työväestä ei saisi kuulua mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Nämä lienee seuraavia ehdotuksia? Nekään eivät takaa uuden neutraliteettiuskon voittoa. Toivon kuitenkin pikaista etenemistä niin nähdään nopeammin mikä tämä uusi usko on? Jälkeen jää neutraali ja tyhjä? Valtio, joka ei ota uskon puolesta kantaa, ottaa juuri tällä välttelyllä voimakkaasti kantaa. Se jättää heitteille.

Aralla mielellä koulusurmien loppukertomuksen jälkeen

2012-01-17T10:23:00.000-08:00

Kirkon Kauhajoki-hankkeen loppukertomuksesta tiedotettiin viikko sitten maanantaina Seinäjoella. Pohdin tiedotustilaisuudessa raportin antia, kun sitä kysyttiin. Arvelin sen kovasti riippuvan siitä, kuka tekstiä lukee. Miten läheltä lukijaa tapahtumat koskevat. Tähänkin vastatessani olin siis epävarma. Tämä epävarmuus ja kysely näkyy toivottavasti kertomuksen sivuilla. Tarkoitus ei ole ollut "paukuttaa henkseleitä" ja kirjoittaa miten hyvin kaikki meni. Joskus oli kuitenkin onnistumisenkin hetkiä?

Siitä koetin jotain sanoa, että omaisten ajatukset tuntuvat tärkeältä lahjalta. Ei siksi, että niissä olisi jotakin tavatonta tai aivan kummallista. Varmaankin vastaaviin suuriin suruihin joutuvat ihmiset pohtivat muuallakin vastaavia asioita. Lahjalta ne tuntuvat siksi, että niistä harvoin osataan ja voidaan puhua ja kuulla.

Ilkka lehti nosti esiin myös tärkeän lauseen. Sanoin, että kunnioitukseni surua ja surevia ihmisiä kohtaan on kasvanut matkan varrella. Tämä kunnioitus välittyy kaiketi vaihtelevasti kertomuksen sivuilta, mutta toivottavasti välittyy.

Olin viime maanantaina luvannut tästä teemasta Yle Suomeen suoran haastattelun klo 14.45. Tämä viivästyi liikennetiedotteen vuoksi. Alahärmässä oli rekkakolari. Vasta hetken päästä oivalsin, että tiedote liittyi Alahärmän koulun surulliseen päivään. Taas koulussa tapahtui ja nämä kietoutuivat näin yhteen.

Aralla mielellä olen ollut näiden blogien suhteen. En ole kertaakaan hankevuosien aikana laittanut tänne mitään. Nyt tämän verran voin jo laittaa, kun muutenkin loppukertomus on nyt maailmalla. Se löytyy Lapuan hiippakunnan sivulta ja Kirkkohallituksen julkaisumyynnistä.Tästä.

Enkeleitä sataa taivaasta ja mies tuoksuu

2011-12-20T02:42:00.000-08:00

Näin taas eilen miten enkeleitä putoili taivaasta. Ensin pudota mätkähti yksi, niin että asfaltti mureni. Aika ryminällä homma jatkui. Siinä katkesi pyykkinaruja ja tanner tömisi. Ihmiset olivat ihmeissään. Maahan pudonneet osoittautuivat huippumallien näköisiksi enkeleiksi. Pudonneet enkelit vähän kohensivat siipiään ja heittävät sädekehät maahan säpäleiksi. Pian koko enkeliarmeija lähti kävelemään yhteen suuntaan. He päätyvät nuoren miehen luo, joka ylävartalo paljaana nojaa moottoripyörään. Tähän TV:n mainoksen kohtaus katkeaa. Kohta mies suihkuttaa paljaaseen kroppaan uutta deodoranttia ja koko homma saa selityksen engalnninkielisestä mainoslauseesta: "Even angels will fall". Enkelitkin putoilevat taivaasta ja lankevat, kun mies maasta tuoksuu niin hyvälle.

Onkohan ne näitä samoja taivaallisen sotajoukon enekeleitä, kuin jouluevankeliumissa? Niitä, jotka kuuluttivat "Älkää pelätkö, ilmoitan teille ilosanoman!" "Nyt tuoksuu mies hyvälle... eikun... Teille on syntynyt Vapahtaja...!"

Raamatun kuvastosta on ammennettu hauskaan ja näyttävään mainokseen idea. Mikäs siinä. Mutta kaikille meille langenneille joulun lapsi on tuoksu toisesta suunnasta - taivaasta. Hyvää joulua!

11.11.11

2011-11-12T09:08:00.000-08:00

Historiallisen hauskan päivämäärän perjantaina oli jälleen kirkoissa vihkimisiä. Samaan päivämäärään osui kirkolliskokouskauden viimeinen istuntopäivä. Arkkipiispa Kari Mäkinen oli laskeskellut, että porukka ehti olla Turussa 40 päivää ja yhteisiä aterioita kertyi kuulemma 88. Paljon huimempiakin lukuja kuultiin. Piispoista Riekkinen ja Heikka olivat viimeistä kertaa etupenkissä. Kohta on tulossa eläkeaika heillä kummallakin vastaan.

Mitä sitten saatiin kuluneella kaudella aikaiseksi? Arkkipiispa pohti hyvin rehellisen oloisesti, että vielä ei oikein näe tarkasti. Pitää vähän odottaa. Olen samaa mieltä. Jotakin kuitenkin uskaltaa sanoa. Hyviä päätöksiä tehtiin, useimmat olivat niitä. Ne on kaikki luettavissa kirkolliskokouksen sivuilta. (Eräs ystäväni arveli kuluneella viikolla, että ei noita papereita taida kukaan jaksaa läpi kahlata. No ei ehkä ihan kaikkia, mutta suurin osa kahlaa suurimma osan. Ne lisäksi syntyvät vaiheittain neljän vuoden aikana ja siksikin niitä ehtii ihmetellä monessa vaiheessa.)

Niin aikaiseksi? Luottamusta, avoimia keskusteluja, erilaisten näkemysten vuoropuhelua. Minusta henki oli aika hyvä. Seuraava porukka pääsee jatkamaan haasteiden keskeltä, mutta hyvässä hengessä. Niin uskon ja toivon. 11.11.11 jäi mieleeni vähän haikeana.

Viimeistä iltaa

2011-11-10T06:19:00.000-08:00

Valmistaudun täällä viimeiseen iltaan tällä kirkolliskokouskaudella. Yritin ottaa lyhyet nokkaunet, mutta uni ei tullut. Tänään päivä opistolla päättyi poikkeuksellisen aikaisin päiväkahviin. Melko isoja asioita siellä nuijittiin melko lyhyin puhein. Keskustelu diakonaatista tai diakonian viran laajentamista koskien oli paljon puhuva. Tunnelma vähän apea, kun 70 luvulta asti puheissa elänyt asia ei vieläkään tullut valmiiksi. Asia lähtee nyt vielä kerran viilattavaksi ja seuraava kirkolliskokous pääsee toivottavasti heti alkukaudesta asian päättämään. "Ollaan kuitenkin jo hyvin lähellä" oli tavallinen lohduttava puheenvuoro.

Saattaa ihmetyttää, että miten ihmeessä se on näin työlästä. On ihmetykseen aihettakin, mutta asia on ennen muuta teologiaa ja käytännön kysymyksetkin ovat melkoiset. Jospa nyt ensin nuorisotyönväki ja diakonian viranhaltijat saataisiin mukaan ja sitten pohditaan muita ammattiryhmiä. Tsemppiä pitää toivottaa niille, jotka vielä kerrran valmistelevat asiaa ja pitkää mieltä niille työtovereille, joiden osa on odottaa.

Kirkon eläkerahastomaksuasiakin esiteltiin meille selkeästi. Vaikea päätös sekin seurakunnille, mutta hyvä tietysti meille työntekijöille joiden eläke häämöttää vielä kaukana ja tuleville kirkon työntekijöille, että eläkkeistä halutaan huolehtia. Edellisten eläkemaksutapojen lisäksi on tulossa mahdolliseksi tulevina vuosina periä vielä lisää eläkepottiin. Ongelmana on, että kirkko ei ole päässyt yhteisen eläketakuujärjestelmän piiriin, kun aikanaan on tullut perustettu ihan oma eläkejärjestelmä. Silloin päättäjät ovat toimineet sen tilanteen mukaan. Nyt pitää pyrkiä muiden kanssa yhteen, vaikka toistaiseksi kirkon yritykset on torjuttu. Yhteinen systeemi nyt kuntien eläkevakuutuksen kanssa on käytännön asioissa tuonut säästöjä.

Hyvä se on, että maailmasta ei tullut edes kirkon osalta tällä kaudella täydellistä. Ensimmäisessä käsittelyssä kuitenkin se ulkomaalaisten seurakuntaan liittyminen meni jo eteenpäin. Huomenna vielä toinen käsittely. Tästä on iloa iltaan ja aamuun!

Tulevaisuus on riski ja unelma

2011-11-09T11:15:00.000-08:00

Kirkolliskokouksessa käytettiin tänään lukuisia pitkiä puheenvuoroja oman valiokuntani mietinnöstä, joka käsitteli Kirkko 2020 tulevaisuusselontekoa. En mennyt pönttöön, kun olen saanut valiokunnassani tästä jo paljon puhua. Nyt oli hyvä kuulla muiden jatkopohdintaa. Vuoden prosessi mainion asiakirjan äärellä on tältä erää ohi. Toivottavasti selontekoa ja mietintöäkin vielä hyödynnetään. Uusi on tulossa 2014. Nyt tehtyä mietintöä voi lukea tästä.

Osa puhujista muistutti, että lähetekeskustelussa toivottiin, että valiokunta löytäisi muutaman konkreettisen toimenpide ehdotuksen. Nyt niitä ei oikein selvästi kuulemma tästä löydä. Juurikaan huomiota ei saanut toinen lähetekeskustelussa esitetty toive. Vuosi sitten toivottiin myös, että valiokunta "lennättäisi lehmää", siis ideoisi, hulluttelisi ja antaisi järjettömienkin ajatusten virtailla.

Ovatko nämä toiveet ristiriitaisia. Onko kyse järjen ja tunteen kamppailusta? Täällä käytettiin myös puheenvuoro "inputista" ja "outputista", panoksesta ja tuotoksesta, vapaasti suomennettuna. Monen toive näytti olevan, että kun unelmapuhetta heitetään valiokuntaan sisään, ulos tulee konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. Mitä jos "outputti", tuotos onkin uusia unelmia? Näiden haaveiden ja unelmien, siis uskon merkitys ei ole vähäinen. Ikäänkuin unelmat olisivat jotenkin kevyempää kamaa, kuin järjen konkreettiset vastaukset. Eivät ole. Jos unelmat ovat elossa, käytäntöjä löytyy ja hyvät siivilöityvät joukosta.

Vaikuttavaa oli kuulla puhetta myös riskinotosta. Riskiin liittyy vaara epäonnistua. Käytännön kokeilut sisältävät riskin. Niitä pitää uskaltaa ottaa. Silti tulevaisuus puheen ytimessä on unelmia. Nuoret kuulemma uskaltavat ottaa vanhoja enemmän riskejä? Onkohan noin. Kirkko ei ole aivan nuori. Silti sen elämän kehittämiseen tarvitaan....? Jaa mitähän se olisi? Luottamusta? Tulevaisuuspohdinnan ydin ei ole käytännön toimien pohtiminen. Ne seuraavat aikanaan jos on halu unelmoida, luottaa ja riskeerata.

Tervetuloa ulkomailta seurakuntaan!

2011-11-08T09:18:00.000-08:00

Tänään kirkolliskokous pohti kirkon yhtenäisyyttä. Ääniä kuuluu nyt erilaisia ja osalle se tuntuu sopivan, toiset taas kärsivät enemmän siitä kun kinataan ja joskus riidelläänkin. Nyt aloite, jossa haettiin ainakin keskustelua yhtenäisyydestä sai päätöksen. Homma menee piispojen pohdittavaksi, kun tämä kirkon ykseys on nimenomaan heidän tehtäviään. Sitä salissa korostettiin, että ei tätä saa yksi jättää piispojen puuhaksi. Ei niin. Minun ja sinun ón etsittävä yhteyttä varsinkin "niihin tosiin" seurakuntalaisiin, jotka ovat eri mieltä.Kirkkoherran vaalitapa asiakin nytkähti aimo harppauksen eteenpäin, kun lakivaliokunnan mietintö kahlattiin ensimmäisessä käsittelyssä. Nykyinen kansanvaali säilyy ensisijaisena vaihtoehtona, mutta vaaleilla valittujen edustajien suorittama välillinen vaalikin näyttää mahdollistuvan. Ylimääräiset vaalisijat poistuvat ja tämä tuo selkeyttä.Vielä palaan tähän, ehkä viikon merkittävimpään yksittäiseen esitykseen, joka helpottaa ulkomaalaisten kirkkoon liittymistä. Tosi hyvä juttu! Maahanmuutto lisääntyy, opiskelijoita ja muita tulee lisää. Nyt seurakunnan jäsenyys on edellyttänyt pysyvää kotikuntaa. Maistraattien käytännöt ovat vaihdelleet. Nyt asia tulee seurakuntien omiin käsiin. Ehdotuksessa jäsenyyden edellytys olisi kolmen kuukauden osallistuminen seurakunnan toimintaan. Käytännössä silloin kirkkoherralle ilmoitetaan, että haluaa liittyä seurakuntaan ja seuraavien kuukausien aikana on aika osallistua, tutustua ja saada kasteopetusta. Kasteasioihin tässä ei muutoksia tulisi. Ulkomaalaisen oikeudet on yritetty aika pitkälle turvata samanlaisiksi muiden jäsenten kanssa. Positiivinen uskonnonvapaus alkaa paremmin toteutua. Seurakuntaan saa kuulua.Tämän jos vetää yhteen tuon alun kanssa, niin erilaisia ääniä on tulossa kirkkoomme yhä lisää. Hieno, moninainen ja silti yhteisessä uskossa "yksi" joukko tämä seurakunta on.

Väitöstilaisuudesta Turkuun kirkolliskokoukseen ja ensitunnelmat

2011-11-07T03:07:00.000-08:00

Viime perjantaina perheasiain neuvottelukeskuksen työporukan kanssa kävimmme Jyväskylässä kuuntelemassa tohtorin väitöstä. Jyväskylän keskuksen johtajan Sirpa Salon väitöskirjan aihe koski niitä lapsia, joiden vanhemmat käyvät perheneuvonnassa tai pariterapiassa. Mielenkiintoinen juttu. Kannattaa tutustua. Sirpan väitös Parisuhdeongelmat ja lasten psyykkinen hyvinvointi löytyy tästäMieleen jäi, että aika usein lapset ovat lujilla, jos vanhemmilla ottaa keskenään oikein lujille. Yleensä yksi lapsi isommasta katraasta oireilee eniten, muut pääsevät vähemmällä ja onneksi kuitenkin vanhempien yritykset korjata tilannetta auttavat lapsia. Perheneuvontaa kirkossa kannattaa tukea ja tehdä. Uusiakin kysymyksiä heräsi.Viikonlopun jälkeen Sirpan kirjaa selattuani lähdin Turkuun. Lapsista ei täällä nyt suoraan puhuta. Edessä on jälleen keskustelua kirkon tulevaisuudesta ja siitä diakonaattijutusta, jota en nyt tässä lyhyesti osaa avata. Myönteisin aloite koskee kotikuntaa vailla olevia ulkomaalaisia. Heillä on toivottavasti kohta joustavampi mahdollisuus liittyä kirkon jäseneksi. Hyvä, että tämä etenee nyt. Heissä on lapsia ja aikuisilla lapsia. Välillisiä ja suoria vaikutuksia on tulossa.Meidän Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra Tapio Luoma saa täällä vastaanottaa onnitteluja Espoon piispanvaalin johdosta. Liityin onnittelijoiden porukkaan, vaikka Tapio nyt kauemmas lähteekin. HIeno juttu!

Voikukka on kaunis ja roskat ei

2011-06-07T04:28:00.000-07:00

Neljävuotias on aloittanut kiivaan pyöräilyn. Apurenkaat heiluvat jo välillä vähän aikaa ilmassa ja välillä pohditaan, että koska taas voisi kokeilla ilman.

Kuka lie on istuttanut lapseen luonnon ihmettelyn riemun. Voikukkia hän ihastelee jatkuvasti. Nyt etenkin niitä joita voi puhaltaa. Koiran ja tytön kanssa kävin eilen lenkillä. Pitää pysähdellä koko ajan. Koirankin takia, mutta sitten tytönkin. Hän kerää nyt roskia. Pyörän koriin päätyi tyhjä huulirasva, pillimehun kuoret, litistynyt tupakka aski ja viimein kokonainen muovikassi, joka rumensi ojaa. Tyttö tietää, että roskat eivät kuulu luontoon.

Yritän innostua keräilystä. Eihän ne kauniita ole. "Viedään ne roskat vaikka meidän roskikseen." Saisinpa innon jatkumaan. Luulen, että en enää jaksa kerätä, jos lapsi ei ole mukana. Yhdessä yritän.

Moniääninen äiti heräsi

2011-05-03T14:11:00.000-07:00

Tänään kirkolliskokous keskusteli aloitteesta, jossa kannettiin huolta kirkon ykseydestä monien äänien keskellä. Aihe herätti tunteita ja puheenvuoroja oli monta. Selvästi kaipausta on ilmassa ja yhtä aikaa tiedetään, että erimielisyys on totta.

Viimeisen puheenvuoron käytti Merja Hermonen, joka sanoi keskustelun aikana sisäisen äidin heränneen. Hän puhui pihan lapsista, joilla on välillä riitaa leikeissään. Hän kyseli, että onkohan se ollut hyvä ohje, kun on välillä sanonut, että saa murjottaa.

Mukava loppuajatus. Perheen sisällä on joskus ihan sallittua, että aina ei huvita ja saa mennä hetkeksi murjottamaan.

Jäin itse pohtimaan, että sitten on monta tietä eteenpäin. Joko murjottaja itse hoksaa, että muiden yhdessä sopivat säännöt täytyy käydä hänellekin. Entäs jos ei hoksaa? Mitäs sitten? Onko leikissä mukana pysyneiden kuitenkin välillä hyvä kysyä, että tulisitko mukaan kuitenkin. Me haluttaisiin, että tulisit. Miten se tehdään niin, että murjottajan ei tarvitse nolona raahutua kehään.

Kyllä tämä opitaan. Joskus säännöt voivat unohtua kaikilta. Pitää yhdessä sopia uusista säännöistä ja leikkiä vaihtaa. Prosessi tämä todella on! Jatkuvaa keskustelua ja yhteyden etsintää perheen sisällä. Ei se aivan huono mielikuva ole?

Hesarin mielipidekirjoitus 20.2.2011

2011-02-20T12:19:00.000-08:00

Tässä Hesarin tänään julkaisema mielipidekirjoitus. Ajatus oli jatkaa keskustelua Median roolista koulusurmissa ja pyytää ihmisiä mukaan pohtimaan yhteiskunnallisia näkökulmia.

Miksi kouluampumiset tapahtuvat Suomessa?

Markku Orsila

Yksipuolinen median roolin tai yhteiskunnan turvatoimien pohtiminen koulusurmien yhteydessä uhkaa peittää alleen niiden yhteiskunnallisten syiden selvittämisen. Kauhajoen koulusurmien tapahtumista on kulunut kaksi ja puoli vuotta. Se on pitkä, mutta samalla lyhyt aika. Moni surun ja kivun kysymys on yhä kesken. Varmalta näyttää, että koulusurmien jäljet ovat sekä yksilö- että yhteiskuntatasolla hyvin pitkät.

Suomen tiedeakatemia julkaisi 14. helmikuuta oman selvityksensä koulusurmista. Sen tulokset eivät juuri ole näkyneet mediassa. Selvitys pyrkii avaamaan keskustelua siitä, mitkä yhteiskunnalliset syyt johtivat ampumisiin.

Haluan jatkaa keskustelua juuri tästä. Miksi ampumiset tapahtuvat Amerikassa, Saksassa ja Suomessa? Mikä rooli on yhteiskunnan kilpailuhenkisyydellä, yhteisöjen ja perheiden tehokkuusvaatimuksilla, yhteisen arvopohjan murenemisella ja uskonnollisen keskustelun ohuudella?

Kirkko perusti Kauhajoen koulusurmien jälkeen jälkihoitohankkeen. Työntekijät kohtaavat kysymyksiä ihmisten toipumisesta ja jaksamisesta, joihin usein joutuu vastaamaan ympäripyöreästi, koska on suojattava kohtaamiaan ihmisiä. Puhutaan, että aika hyvin siellä voidaan, eteenpäin on menty ja suru on aina yksilöllistä.

Vastaukset ovat totta, mutta tyhjiä. Ei ole ihme, jos toimittaja turhautuu. Eikä ole myöskään ihme, että surevat omaiset turhautuvat. Lausutut sanat eivät kuvaa tunteita tarkasti. Surevat ihmisetkin joutuvat kysymään, jaksaako ja hyödyttääkö kertoa, mitä todella tuntee ja ajattelee.

Alkaneen Yhteisvastuukeräyksen teema "nuorten yksinäisyys" haastaa kysymään, mitä me aikuiset voimme tehdä yhteiskunnassa nuorten jaksamisen ja yksinäisyyden vähentämisen eteen.

Pysyvissä yhteisöissä, kuten kirkossa, on tilaa yhteisölliselle surulle ja toivolle. En halua väittää, että kirkolla on kaikki toipumisen ja keskustelun avaimet. Sanoma toivosta on. Kaipaan yhteiskunnalliseen keskusteluun näkyvien oireiden taakse katsovaa otetta.

vastaava pastori
Kirkon Kauhajoki-hanke

Kairon mielenosoittajat rukoilevat

2011-02-09T10:04:00.000-08:00

Egyptin pääkaupungissa on ollut kolmisen viikkoa levotonta. Tänään valmistelin hätänumeropäivään 11.2 perjantaille luentoa.

Kairon mielenosoittajat pukkasivat mieleen. Pohdin ensi perjantaina uskon merkitystä kriisissä. Minusta se on oleellinen.

Näinä päivinä mieleeni on usein noussut Kairon polvillaan rukoilevat muslimit. Valtava aukio on täyttynyt kymmenistä tuhansista mielenosoittajista. Mubarakille on kuulemma lähtölaskenta käynnissä.

Mielenosoittajilla on kuulemma nälkä. Usko ja rukous tuntuvat yhdistävän aika lailla. Mitähän he rukoilevat? Mitä tuntevat rukoillessaan? Tunnelma kuitenkin välittyy telkustakin. Välillä on rukoiltava!?

vanhus ja meri

2011-02-09T09:57:00.000-08:00

Jouluna alkanut lukuinto on töiden melskeessä laantunut. Sitten löysin muutaman äänikirjan, joita olen nyt kuunnellut automatkoilla. Ernst Hemingwayn Vanhus ja meri oli aika vaikuttava juttu.

Muistan, kun samaa kirjaa oli joskus koulussa luettava. Se oli tosi tylsä ja unettava. Miten tuo ikä ja mikä lie muu vaikuttaa, kun nyt samat jorinat olivatkin jännittäviä ja merkityksellisiä.

Ei siinä edelleenkään juuri tapahdu. Vanhus vaan narraa yhtä kalaa. Silti muutaman päivän merimatkalla vilisee tärkeät elämän teemat. Mitä vielä haluan? Minne asti olen valmis unelmieni perään matkaamaan. Entäs jos alkaa tuntua, että matka vaatii liian kovan hinnan. Jaksanko tehdä matkan haaveiden perään. Entäs jos matkalla olisi ystävä mukana. Sitten voi vastustaja ja haasteet tuntua joskus jo tutuilta ja rakkailta. Monet ajatukset saivat liikettä matkalla auton ratissa Muurameen ja takaisin.

Siinä välissä ehtii kelata koko siiman ja elämän?

Joulukirja luettuna ja toinen alkaa

2011-01-06T04:14:00.000-08:00

Joulupukki tuo yleensä kirjalahjoja. Nyt tuli kaksi jännittävää kirjaa. Olli Jalosen Poikakirja on vielä pahasti kesken, mutta Harjunpää ja rautahuone on jo luettuna. Luin ennakkoon Matti Yrjänä Joensuun haastatelun, josta jäi mieleen, että kirjat eivät synny tuosta vaan. Luomisen tuskaa on. Siksi kai Joensuun kirjoja tulee harvakseltaan.

Tämä uusikin on jännä, mutta ei aivan mahdottoman yllätyksellinen. Ensimmäisiä huomioita oli, että hajut ja tuoksut kuvataan kirjassa tarkasti. Enkö ole tätä aiemmista huomannut?

Sitten on tietysti ydin. Ihmisen mieli ja uskonkin maisemat. Siksi näitä haluan lukea, että voi kurkistaa taas uudesta ikkunasta kärsimyksen ja sen ymmärtämisen maailmaan. Joensuun ihmisille vain tapahtuu kauheuksia, vaikka he usein yrittävät hyvää. Niin se joskus menee. Silti tässä jokin toivokin jää elämään. Sitä tarkoitan tuolla uskolla. se jotenkin minusta kantaa ja vilahtaa välillä. Sivuhenkilö poliisin hymyssäkin. Vaikka suurta suunnitelmaa ei näy, eikä mieltä tai tarkoitusta. Se voi silti olla jossakin ja joku usko parempaa luo toivoa.

aika rakentavaa jälkiporinaa

2010-11-18T03:32:00.000-08:00

Viime viikon kirkolliskokouksen jälkeen on käyty maltillisia jatkokeskusteluja. Ainakin täällä nurkalla Suomea ei mitkään suuret laineet lyö. Tämä on hyvä uutinen kaikille, jotka ovat vedonneet yhteyden puolesta. Kirkko kestää tämän nitinän. Se kertoo siitä, että on syvä taju suurista yhteisistä tehtävistä. Ilosanomaa on vietävä. Tästä yritin jotain sanoa viime viikon kirkolliskokouspuheenvuoroissani. Laitan nyt linkin tähän.

Siinä puheen lopussa on sellainen puute, että en hoksannut sanoa kannattavani mietintöä, josta puhe oli. Se kuulemma välittyy puheesta onneksi muutenkin.

Emeritusarkkipiispa John Wikströn otti rohkeasti kantaa radio ylen ykkösessä. Siunatkaa, älkää kirotko, hän aloittaa. Tässä linkki radiokolumniin. Jatkukoon muutkin keskustelut hyvässä hengessä. Vieläkin iloitsen päätöksestä. Sehän saattoi olla hyvä ratkaisu, vaikka osa toivoi enemmän ja toiset eivät edes tätä.

Täällä jo joku pappi kysyi, että mitä tekee, kun ei mitenkään voi näihin rukouksiin yhtyä. Pyysin, että kertoo sitten tilanteesta vaikka minulle.

äänestystulos 78-30

2010-11-11T23:37:00.000-08:00

MIetintö, joka antaa piispainkokoukselle tehtäväksi laatia nyt rukousohjeet tässä viikon kuumassa rukousasiassa, voitti kirkolliskokouksessa äänin 78-30. Jokainen 108:sta painoi nappia. Hyvä, että tämä meni nyt läpi.

Mietintö puhututtaa

2010-11-11T11:34:00.000-08:00

Laitan viiveellä linkin valiokuntamietintöön, josta nyt juuri keskustellaan kirkolliskokouksessa. Parisuhdelain seuraukset kirkossa...

Pidin puheenvuoron iltapäivällä. Se ei vielä ole netissä, mutta linkitän sen myöhemmin. Olen perustevaliokunnan kannalla. Se esittää, että piispainkokoukselle annettaisiin tehtäväksi laatia yleisluontoiset ohjeet rukoilemisesta.

Täällä on usein puhuttu siitä, että polku jota voidaan nyt edetä on kovin kapea. Niin on, mutta olen iloinnut puheista, joissa on tehty tilaa laajemmallekin! Nyt pitää taas keskittyä kuuntelemaan. Äänestys tulee ilmeisesti vasta aamulla?

Kaikki muumit laaksossa?

2010-11-10T10:10:00.000-08:00

Tänään lähti kirkolliskokouksesta jatkovalmisteluun monimuotoisuutta kirkossa käsittelevä aloite. Nimi aloitteelle on tosi hämärä - mikä ihmeen monimuotoisuus kirkossa? Mutta asia tarkoitti suunnilleen sitä, että tutkittaisiin miten kaikilla tavoilla erilaisilla ihmisillä olisi hyvä olla kirkon töissä ja touhuissa mukana. Perustellusti voi kysyä, että miksi tätä tarvittiin? Eikö kaikkien mukana olo ole itsestään selvää. On ja ei ole. hyvä, että jälleen pohditaan.

Jäin miettimään, kun salissa sanottiin jotenkin niin, että erilaisuudesta huolimatta voidaan toimia yhdessä. Mietintö taas sanoo jotenkin niin, että etsitään positiivisia tapoja käsittää erilaisuutta. Keskustelu ei ollut kovin positiivinen.

Huumoriakin voisi löytää. Entä jos kirkon porukassa on kyse tonntuarmeijasta, joka yrittää jakaa parhaita lahjoja? Tontut ovat minun mielikuvissa positiivisia hahmoja. Tai sitten opin tässä syksyllä uuden sanonan sille kun tuntuu, että jollakin ei ole "kaikki astiat kaapissa." Samaa voi kysyä niin, että onko "kaikki muumit laaksossa?"

Muumit ovat outoja ja ne muut hahmot myös, mutta samoihin seikkailuihin ne mahtuvat. Keskinäistä kunnioittamistakin opettelevat. Näissä mietteissä alan valmistautumaan huomiseen rukouskeskusteluun. Toivotaan, että omista muumeista tuolla pääkopassa olisi edes joku kotona.

116 prosenttia?

2010-11-09T12:16:00.000-08:00

Tänään valiokunta pääsi Kirkko 2020 tulevaisuusselonteon kimppuun. Siitä ei onneksi tarvitse puristaa mietintöä tälle viikolle. Pureskeltavaa riittää. Ketä kiinnostaa, niin kannattaa lukea täältä.

Käytäväpuheista jäi erityisesti mieleeni kirkosta eroamiseen liittyvä mielenkiintoinen tieto. Kaikista kirkosta eronneista on viime aikoina käyttänyt eroakirkosta-palvelua ylivoimisesti suurin osa eroajista. Lokakuussa palvelun kautta eronneiden osuus kaikista eronneista on ilmeisesti noin 116 prossaa!? Niinpä. Tuhansia klikkauksia ja ihmisiä, joiden ilmoitus ei ole johtanut eroamiseen. Tästä Hesari tänään kirjoitti. Mikään luku on nyt tuskin aivan tarkka, mutta tarkistaa pitää. Ketä nämä "haamueroajat" ovat? Olisko jokin pankkivarmenne henkilötunnistus edes mahdollinen? Pelkkiä klikkauksia on vähän ontuvaa tiedottaa faktana.

Tarkoitus ei ole vähätellä hurjaa eromäärää, eikä selitellä numerokikkailulla. Tärkeitä lähimmäisiä jokainen. Eroamisen systeemi on nyt kuitenkin ontuva.

Ovia ei ole teljetty!

2010-11-08T02:26:00.000-08:00

Arkkipiispa Kari Mäkinen piti sellaisen avauspuheen tänä aamuna kirkolliskokouksen avaukseksi, että siinä riittää miettimistä vähäksi aikaa. Nämä sanat luovat toivoa. Näin kävi ainakin minulle. Mielikuva kirkosta, jonka ovet ovat aivan auki asti avattu, on väkevä. Koko puhe on luettavissa tästä. Kirkko on ihmisille auki silloin, kun myrskyt puhaltavat. Ovia ei ole teljetty!

Taivaan posti vai portti

2010-11-07T00:50:00.000-07:00

Pyhäinpäivänä lapseni kirjoittaa kirjettä isoisoisälle, joka kuoli viime maanantaina. Tytöllä oli sellainen olo, että jäi hyvästelemättä ja halaamatta kunnolla. Vanhempina kehoitimme kirjoittamaan kirjeen, kun suru oli suurimmillaan. Eilen illalla hän ryhtyi toimiin.
Isosisko on lohduttanut ajatuksilla Taivaan kodista. Se helpotti, mutta nousi uusia huolia. Kymppivuotiaan mielestä Taivaan Isän talon täytyy olla niin iso, että postit menevät helposti sekaisin. Kirje on aivan ihastuttava, se näytettiin myös vanhemmille. Sitten tuli ongelma, mikä osoitteeksi? Taivaankatu 1 tai tuskin se voi olla ykkönen, tyttö pohti. Isänä päädyin ehdottamaan Taivaan postikonttoria, kyllä ne siellä tietää.
Valmistaudun lähtemään kirkolliskokoukseen näissä mietteissä.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

2010-10-26T11:08:00.000-07:00

Luen Tuomas Kyrön hauskaa uutta kirjaa Mielensäpahoittaja. Olen suositellut muillekin. Takakannen teksti kertoo, miten kirjan päähenkilö on oikeamielinen suomalaismies, joka pahoittaa mielensä, kun jouluna kinkun sijasta tarjotaan kalkkunaa. Niin se ei vaan kuulu mennä.

Minun pitäisi kirjoittaa pappina ja kirkolliskokousedustajana kirkosta eroamisesta nyt kaksi viikkoa ylen homoillan jälkeen. En ole oikein pystynyt aiemmin. Joku lamaannnuskin iski. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

Joitakin ajatuksia on seljennyt. Yksikään ero ei ole ihan sama. Se on iso juttu, kun lähimmäinen punnitsee elämän syvimmat arvot uusiksi. Tai sanoo, että kadottaa Jumalan.

Minun tai jonkun muun papin mielipaha on sivuseikka. Silti olen yritänyt pohtia, mistä oma mielipaha johtuu. Itseen pitää mennä. Arvoja ja asenteita ja syvimpiä elämän salaisuuksia on mahdollista tulla pohtimaan Seinäjoelle to 4.11. klo 9 alkaen. Ohjelma löytyy tästä. Vieläkin saa ilmoittautua.

kuolleet papit

2010-09-29T11:05:00.000-07:00

Tänään päättyi kaksipäiväinen, kerran kuudessa vuodessa järjestettävä, pappien kokous. Jokainen hiippakunta kutsui kaikki papit koolle pohtimaan mitä usko on nyt? Kirjakin oli painettu tätä varten. Siinä esiin nostettiin mielenkiintoisia teemoja. Olisiko sinua kiinostanut luonnontieteiden ja uskon ristiriita, uusateismi, etiikan kysymykset vai Jeesus elokuvissa?

Moni asia kiinnosti ja kaivattua sähköistä keskusteluakin saatiin aikaiseksi. Olin jo aivan lähellä pyytää puheenvuoron. Onneksi en saanut aikaiseksi, kun jahkasin sanoja päässäni. Kolmensadan papin joukossa on hyvä kuunnella.

Nyt illalla tuntuu, että sittenkin merkittävin anti oli, kun hetki sitten eläköitynyt esimieheni muisteli lyhyesti kuuden edellisen vuoden aikana kuolleita Lapuan hiippakunnan pappeja. Joku sanoi sitten ääneenkin, että jospa tämä työporukka sitten muistaa aikanaan minuakin. Jospa sitten löytyisi tuollainen muistelija, joka välillä sopivasti huumoria viljellen, lämpimästi tarinoiden, kertoo jotain oleellista ihmisistä. Jospa Vapahtajan tähden sittenkin olisi yhteys rakkauteen ja elämään? Jäin miettimään, miksi tämä nyt teki vaikutuksen? Kuolleet papit? Oli siinä muutakin, vaikka tuttuja oli jo joukossa minullakin.

Mitä synkempi yö

2010-09-10T11:30:00.000-07:00

Tänään oli aika hauska Jaakko Löytyn konsertti Lakeuden Ristissä. Seinäjoella starttasi kehitysvammaisten kulttuuripäivät - Kaupungin sykkeessä. Jaakko iloitsi, kun kirkkosalissa oli ilmakitaran soittoa havaittavissa.

Minulle suurin juttu oli, kun hän lauloi vajaa vuosi sitten sanoittamansa laulun. Kauhajoen kirkon valaistun ristin tarina siinä kuuluu. "Mitä synkempi yö meitä piinaa, sitä kirkkaampi ristisi on!" Näilllä toivoilla tähän hämärtyvään iltaan on hyvä käydä. Hyvää yötä valvoville. Risti valaisee, vaikka lamput olisivat joskus rikkikin. Laulun nimi on muuten Kallis hunajan pisara II.

hetaan pari suhdetta

2010-05-09T11:43:00.000-07:00

Kirkolliskokousviikko Turussa on ohi! Olen ikäänkuin luvannut itselleni, että ainakin kokousviikkona kirjoittelen blogeja. Ei onnistunut tällä kertaa. Oli niin poikkeuksell... NO joo. Turha selitellä. Olisihan yölläkin ollut aikaa.

Asioita oli silti paljon ja arkkipiispan läksiäisiäkin siinä vähän ehdimme juhlia. Päähuomion veivät kuitenkin rekisteröidyssä parsiuhteessa elävien suhteen puolesta rukoileminen ja uusi kirkon henkilöstö- ja taloushallintokeskuksen perustaminen (HeTa).

Mennessä jo tiesin suhteiden ja ihmisten puolesta rukoilua kannattavani ja pidin yhden puheen. Aamulehti siteerasi viimeistä lausettani ja oli laittanut siihen yhden "ja" sanan liikaa. Löytyy tästä: puhe

Epävarma olin HeTan suhteen. Mitä tästä uudesta keskitetystä taloushallinnosta tulisi. Olen ollut varovaisen myönteinen, mutta viikolla iski vahva varautuneisuus. Äänestin lopulta vastaan. Ei se mitään auttanut. Nyt sellainen keskus tulee. Iso myllerrys seurakunnissa ja talouspuolen osaajien päässä. Jospa onnistuisi jotenkin. Kaikkien on nyt tässä toisiaan tuettava. Säästi tämä pitkässä juoksussa tai ei.

Naisten aamiaiselta pyhä viesti

2010-04-22T10:40:00.000-07:00

Laitoin tuollaisen otsikon vaikka tarkoitus on kirjoittaa pyhistä asioista. Sain olla "varamiehenä" Ilmajoen seurakunnan naisten aamiaisella viime lauantaina. Työkaverini oli estynyt ja pääsin paikkaamaan. Puhuin suruista ja toivosta.

Sitten pois lähtiessä tapahtui jotain merkittävää. Sain Ilmajoen seurakunnan paidan, jossa lukee isolla: "Ilman pyhää on vain arkea."

Olen nähnyt paitoja ennenkin ja pitänyt sanomaa puhuttelevana. Pistin paidan tällä viikolla päälle Turussa ja pidin koko matkan kotiin saakka. Se herätti huomiota junassa ja muualla. Tuijotuksia ja kysymyksiäkin. "Mitä tossa lukee?"

Olen käynyt tänäkin keväänä pyhänä kaupassa (tosin vasta iltapäivällä, kun kirkonmenot ovat varmasti jo ohitse), vaikka aiemmin ajattelin, että juuri tätä pitäisi vastustaa. Nyt mietin paita päälllä, että pyhän oikeassa ymmärtämisessä taitaa olla kyse jostakin muustakin. Niin missä on minun ja sinun PYHÄ ja arvokas! Sitä on joskus oikein ikävä. Kiitos paidasta!

Lumiriemuja ja jääkiekkoa

2010-02-26T22:52:00.000-08:00

Käynti omien tekstien luona on hämmentävä. En ole koko alkaneena vuonna saanut riviäkään tänne. Aiheista ei olisi pulaa. Kirkon uutisissa on päällimmäisenä arkkipiispan vaalit ja olisihan monta muutakin kihisevää uutista. Äänestää rätkäytän sitten aikanaan.

Eilen katselin illan jääkiekkoa. Sehän oli mielenkiintoinen peli. Avauserän tapahtumia analysoidaan kuulemma kiekkopiireissä pitkään. Miten voi tulla lunta tupaan noin paljon noin lyhyessä ajassa. Tämän talven teemoissa siis oltiin.

Tuota olen pohtinut ennenkin, että kun oiken menee pahasti päin mäntyä, niin mitä sitten on tehtävä. Lähtökohtaisesti olen samaa mieltä. Pitää pysähtyä pohtimaan. Silti monen muun ja isomman kaaoksen keskellä korostetaan, että tarvitaan huopia, ruokaa, lämpimiä katseita ja olkapäätä. Tämä nyt on tietysti aivan lässyä puhetta, kun äijäkiekosta puhutaan. Mutta jokainen, joka analysoi, katsokoon, että antaa tukeakin. On tämä niin kummaksi suorittamiseksi menossa, että jarrutan. Hyvä jos tulee mensetystä, mutta saa hävitäkin. Oikeastaan komea tappio. Niin vaan uudet pelit ovat kohta jo ovella. Alkaa muuten hiihtoloma. Siksi on aikaa naputella. Josko hiihtelisin enemmän, kuin muistelisin alkuvuoden tappioita. Lämpiä ajatuksia lähetän kaikille, erityisesti viime aikoina hävinneille.

Lapsi on pieni rääpäle

2009-12-16T23:20:00.000-08:00

Luin THE BOOK:a. Se on uusi kuvitettu aikakausilehden muotoon painettu Uusi Testamenti. Sanat ovat tutut,mutta kuvat uudet. Lehti on syksyn mittaan puhututtanut lähinnä rohkeiden kuvien vuoksi. Siinä suudellaankin kuulemma. YÖÄK. Sitä kuvaa en heti selaamalla löytänyt.

Jouluevankeliumin katsahdin. LUUKAS alkaa väkevällä kuvalla. Tummaihoinen äiti ja lapsi. Ainoa valo on äidin toisessa kädessä oleva öljylamppu. Toisessa kädessä lepää vastasyntynyt alaston poika. Poika nukkuu ja napanuora roikkuu. Äidin katse on suunnattuna lapseen. Kuvatekstinä lyhyt lainaus jouluevankeliumin jälkeen napatusta kohdasta: "Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä."

Miten niin armo seurasi? Yhtä myrskyähän elämä näytti olevan? Äidin sylin jälkeen myrsky ja armo? Pieni rääpäle ja napanuora poikki. Silti armo seurasi häntä. Ihmeellistä ja hyvää Vapahtajan juhlaa!

lapsille parempaa

2009-11-06T00:56:00.000-08:00

Kirkolliskokous päätti juuri siitä, että kirkkoon tulee ohjeet lapsivaikutusten arviointia varten.

Piispa Mäkinen esitteli valiokuntamme mietinnön, joka tuki aloitetta. Hän lainasi kirjailija Maksim Gorkia. Häneltä on joskus kysäisty: "Miten lapsille tulee kirjoittaa?" Hän vastasi: "Samalla tavalla kuin aikuisille, mutta paremmin."

Gorkin lapsuus oli sellainen, että hän jäi orvoksi nuorena. Mummmo sitten kasvatti ja kertoi tarinoita. Tarinat saavat jatkoa. Toivottavasti yhä paranevat.

Olen itse miettinyt yhtä valmistelun aikana kuulemaani lausetta: "Se mikä on lapsen oikeus, on aikuisen velvollisuus."

Mitenhän muistaisin ajatella tätä myöhemminkin?

Rokka kohtaa virkamiehen- ja naisen

2009-11-03T13:04:00.000-08:00

Tänään kirkolliskokousväki puhui viroista. Lakia kirkon kaikista viroista yritetään muuttaa. Koko lakipaketissa on monta asiaa. Yksi kohta sai suurimman huomion. Se on syrjintäpykälä. Niin. Tiedän. Asia saattaa äkkiä kuulostaa vähän oudolta, jos et istu tällä. Selvähän se. Ketään ei saisi syrjiä.

Syrjiminen on kurja juttu. Sitten sitä huomaa, että siellä, täällä ja tuolla ihmisiä kuitenkin koko ajan syrjitään. Onko sinusta joitain hyviä perusteluja sille, että aivan jokainen ei kelpaa kirkon virkaan? Ei ihan helppo kysymys. Moniin maailman virkoihin on pääsyvaatimuksia, esteitä ja rajoja.

(Kummallisinta tämä puhe voi olla, jos olet juuri menettänyt työsi.)

Osa puheista oli tunteikkaita. Tunteita pitää saada sopivasti näyttää, kun niitä on. Puheissa luotiin mielikuvia ja kerrottiin, lakipuheen lisäksi, tarinoita. Yksi puhe sisälsi lainauksia Tuntemattomasta sotilaasta. Antero Rokkaa lainattiin siihen tapaan, että nyt ei saa perääntyä vihollisten edessä. Siinä luotiin rintamalinjoja.

Jäin miettimään, että joskus olen kuullut sanottavan, että Linnan Tuntematon voi olla sodan vastainenkin kirja. Enemmän kuin sotaa ihannoiva, se voi olla kuvaus sisusta ja kovasta yrittämisestä? Muistelen, että Rokalta kysyttiin sitäkin, että miltä tuntuu ampua ihmisiä. Rokka vastaa jotenkin niin, että "En mie tiiä. Mie ammun vaan vihollissii." Toisen hahmottaminen viholliseksi auttoi mahdottomalta tuntuvassa kysymyksessä? Sitäkö Linna halusi kuvata?

Olen käyttänyt keinoa kaiketi joskus itsekin. Se on joskus hyväkin konsti? No en ole varma.

Tänään oltiin kaikki samassa poterossa. Kyllä sinne mahtuu toivottavasti tänään ja huomenna vähän erilaisinkin ajatuksin. Sisua taas yhteyden etsintä vaatii. Onneksi ei olla oikeassa sodassa rintamalinjojen eri puolilla. Siinä sanat loppuisivat. Tänään on vähemmän vihollisia ja enemmän yhdessä ihmettelijöitä.

ykseyttä etsivä yhteisö

2009-11-02T09:20:00.000-08:00

Näyttää vierähtäneen kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Ei mitenkään hurjan tiivis tahti. Kirkolliskokous alkoi jälleen Turussa. Täällä taas naputan.

Tänään on isossa salissa puhuttu mm. talousarviosta. En nyt siitä tässä enempää. Tiukkenee vyö.

Pöydille oli jaettu paperipinojen lomaan sinisävyinen vihkonen: Meidän kirkko. Ykseyttä etsivä yhteisö. Ekumeeninen strategia vuoteen 2015. Tähän liittyen on ajankohtainen kysymys tiiviimpi yhteys Suomen metodistikirkon välillä. En ole ihan tarkasti koko tuota nivaskaa lukenut. Tunnustan. Niinpä silmäilin tätä pienempää vihkoa.

Joskus yhä kuulee ihmettelyä siitä, että eikö nuo uskon ihmiset osaa olla ystäviä keskenään? Niin! Minä ainakin huomaan välillä puhuvani vähemmän rakentavasti toisista ihmisistä. Joskus tuntuu, että ne jotka ovat lähellä omaa näkemystä saavat enemmän lokaa silmille, kuin kaukana olevat.

Siksi on hyvä, että yhteyttä yhä etsitään. Joskus askelet oikeaan suuntaan onnistuvat! Etsivä! Tuo sana maistuu tässä yhteydessä hyvälle. Joskus yhteyttä pitää etsiä ja sitten voi löytää. Kyse on perusjutusta. Minun pitää antaa jostakin kohtaa periksi ja sitten on sinun vuoro sanoa, että ei tämä ole ihan pilkun päälle täälläkään puolella.

ruuhkavuosimummo

2009-10-01T11:06:00.000-07:00

Kuvaavaa on, että en ole saanut taas aikoihin kirjoitetuksi. Vessa vähän tiputtaa ja lapsi sanoi, että olisi kiva jos ehtisit kenkäkauppaan. On vaan kesätossut jäljellä ja nekin vähän huonot jo. Ei nyt ehdi!

En ole lukenut näitä elämän ruuhkavuosioppaita kunnolla. Uskon niiden varoittelevan tästä. On työ ja lapset ja pari muuta juttua. Yksi ääni kuiskii olkapäällä, että työstä ja lapsista selviää jotenkin kyllä, mutta kuka käski työntää nokan liian moneen paikkaan noiden tärkeiden jälkeen?

Niin. Se toinen ääni kuiskii yhä kuitenkin, että uusi on kiinnostavaa ja haasteita pitää olla.

Tämä tuli mieleen siksi, kun on menossa keskustelu siitä, että kelpaako isovanhemmat, lähinnä mummot, lasten hoitajiksi. En ole sitäkään keskustelua tarkasti seurannut, mutta nyt tuli tilapäisapu todella tarpeeseen. Puoliso käväisi parin yön yli reissussa. Harvoin on mummon apu tuntunut näin hyvältä. Saa taas piipahtaa. kiitos. Moni juttu vaan selvisi sillä välin. Eläköön ruuhkavuosimummo!

not nöf?

2009-08-17T10:57:00.000-07:00

Valittelin tänään muutamille tutuille, että on flunssa. Ehdottelivat viesteissään lepoa ja olenkin lepäillyt. Pari on tarkistanut, että ei vaan nyt sitten ole se possunuha iskenyt. Toivotaan, että "not nöf", viesti oli hauska.

Mistä sen tietää. Ei kai tämä nyt sentään sitä kuuluisaa voi olla. Harva kuuluisa se tällaisen tavallisen kohdalla pysähtyy. Hupia on piisannut ja olen koettanut myönteisesti ajatella vaikka olo on välillä ollut huono.

Pitää kai vakavoitua. Tautien kanssa ei ole kuulemma leikkimistä. Sikainfluenssakin on kai oikeasti vaatinut kuolonuhreja. Siitä se tulee se olo, että ei sille saa nauraa. Tämä on tällaista. Joskus vaikeaa. Huumori auttaa ja samalla toivon, että en naura väärällä tavalla vakaville asioille. Eniten toivon, että oli mikä tauti nyt tahansa niin läheiset ja muut ihmiset varjeltuisivat. Siksi jäin tänään kotiinkin. Huomenna jo töihin. Ei kai nöf näin äkkiä hellitä. Yhdessä viikonlopussa. Tämä köhä tuntuu jo voitetulta. Tänään ei enää ollut kuumettakaan. Sitä kai jää vaan odottamaan seuraavaa nuhaa. Luettua siinä saa ja urheiluakin on tullut. En toivo paniikkia vaikka huolellinen käsienpesu auttaa kuitenkin. ajattelen jotenkin niin, että kai jokin tarkoitus näillä taudeillakin? Mistäs tietää?

Nautintoja nautintoja ja kurjaa polvirukousta

2009-07-01T10:39:00.000-07:00

En ole jaksanut oikein reagoida bussikampanjan mainokseen. Näin tarran vain kuvassa. Täällä niitä ei vielä ole. Miten se meni. "Jumalaa tuskin on olemassa - nauti elämästä." Jotain tuollaista. Olen miettinyt, että miksi eivät omat tunteet kuohahda? Onko oma usko niin väljähtynyt, että ei liikuta, kun sitä uhataan? Jotakin turnausväsymystäkö jo lie?

Näistäkin voi olla kyse, mutta en millään jaksa kokea uskoa uhattuna tämän kampanjan myötä. Mitä mainostajilla on tarjota jumalauskon tilalle? Materialistinen maailmankuva siellä on ja epämääräinen puhe nautinnoista. Materialistinen maailmankuva on osa oma maailmankuvaani jo muutenkin ja nautinnon kanssa luulen jokaisella ihmisellä olevan hetkittäistä vaihtelua.

Muuta en ole löytänyt. Ehkä jonkin "meilläkin on oikeus julistaa" -ajatuksen. Niin on. Julistakaa vaan. Voi olla, että olen sokea tai muuten yksinkertainen, mutta enemmän kuin uhkaa uskolle, näen vain huutelua puskista. Siitä saa kai sitten iloa ja nautintoa? Minä toivon, että edes tämä hapuileva usko säilyisi. Koen, että se on tuonut joskus myös iloa.

Täällä Seinäjoella alkaa Herättäjäjuhlat. Teema on: Sallikaa lasten tulla. Mainostan tässä, kun en saa bussin kylkeen mainosta. Etsin siellä seuraavaksi. Nyt ei kuulu kurjuutta kummempaa ja polvirukousta oikein odotan.

lepakot ja yölaulajat liikeellä

2009-06-13T07:45:00.000-07:00

Sain kutsuvan tekstarin viime viikolla. Tuli illalla n klo 21. "se on nyt tänään. Yölaulaja ja lepakko retki. Lähtö klo 23 törnävän kirkon pihasta. Oma pyörä mukaan."

Lähdin katsomaan mistä on kyse.

Luonnonsuojeluliiton Seinäjoen osasto se sillä järjesti öisen fillaroinnin. Kutsu oli ihan oikea! Hauska retki. Vetäjällä oli sellainen vekotin jolla sai lepakkoonkin yhteyden. Lopulta niitä löytyikin. Ilmassa liisi ja naksahteli. Saalistusreissulla ovat lepakot öisin! Luhtakerttusen laulu kuului ja sarvipöllöemo vei poikasille ruokaa ja ruisrääkkä huuteli. Kesä on kaunis.

Luonto on keskellä kaupunkiakin lähellä. Täällä Seinäjoella on menossa nyt Provinssirock. Taas olen hiukan Saappaassa mukana. Luontoretki kaartoi samoissa Törnävän saaren maisemissa. Missähän lepakot ja yölaulajat nyt? Lavalla ja sen edessä? Eikä ne oikeat lepakotkaan tykkää asua kaukana ihmisestä. Kuulemma? Ihmeellisiä luontokappaleita Luoja on luonut. Kaikki sammoissa saarissa kesäyönä?

Vajehtimista ja pätsäilyä

2009-06-03T23:29:00.000-07:00

"Luovaa suunnittelua ja pohdiskelua"... luin jostakin blogista. Suomennapas kanssani vajehtiminen ja pätsäily. Hauska kommentti tuli edelliseen tekstiini. Kesäkuussa on jo monella lomaakin. On todella aika olla levossa luovasti ja silti valppaana? Yritän tätä tänään täällä töissäkin.

Onko tässä jotain auringossa loikoilevan koiran asennetta. Koiriakin on tietysti umpikuuroja ja täysin tolkku pois kuorsaavia. Silti tekisi mieli vaalia mielikuvaa torkkuvasta koirasta, joka reagoi päättäväisesti ja nopeasti, jos tilanne vaatii. Valppaana olo on sekin tietysti raskasta ja joskus turhaakin.

Jospa maistelen näitä sanoja. Kerron sitten jos oivallan. Turha näitä on liikaa selittää. Nyt kommentissa niitä tarjottiin tuon kirjoituksen jälkeen jossa pohdin missä Jeesus hengaa. Mitä jos hänkin jossakin vajehtii ja pätsäilee? Keräilee voimia ja on valmiina sitten, kun tarvitaan?

Kenen kanssa HENGAA

2009-05-21T11:41:00.000-07:00

Tänään on kuulemma joku arkipyhä. Justiinsa uutisissa kerrottiin, että yhä harvempi muistaa tämän helatorstain merkityksen. Samaa kysyi papin lapset ja meillä käyvä vieraskin tänään. No tuota. Minäpä kerron. Lyhyet selitykset tuli kahdeltakin papilta. Lapset suomensivat vastaukset: "Jeesus ei enää kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen hengaa täällä."

Jep. Taivaassa on. Vaikka silti läsnä vahvasti. Hengaa täällä silti. Täytyy ajatella arkipyhää ja tätä vanhaa kieltä. Kuka suomentaisi minullekin. Onneksi apu on joskus lähellä.

Hengaaminen on hyvä sana. Siinä on jotakin rentoa ja joutilasta.

Karkasin kokouksesta mutkan kautta kotiin

2009-05-12T00:48:00.001-07:00

Lähdin jo torstaina kirkolliskokouksesta pois. Anoin lomaa, että pääsin muihin tärkeisiin hommiin. Palasin kotiin kaikkien reissujen jälkeen vasta äitienpäivän iltana. Taas oli vähän erilainen äitienpäivä.

Muistin yllättäen, että lasteni äiti oli puhut uudesta Suomen lasten raamatusta. Tämä Jaakko Heinimäen ja kumppanin uusi teos. Vein kirjan tuliaisena ja äitienpäiväonitteluna. Nyt tuntui osuneen! Sain iloiset kiitokset.

Vähän jännitti kotiinpaluu yli viikon reissaamisen jälkeen. Oli silti hyvä paluu. Taidan tuoda tästä lähtien joka kerta uuden raamatun tullessani?

Taisi olla muustakin kysymys. Ainakin palasin mielelläni. Pitkästä aikaa oli jo kova koti-ikävä. Nyt täytyy vaan lukea ja perehtyä kirkolliskokouksen loppuun. Aina sitä jää paitsi jostakin, kun en ole oppinut olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. MOnet ovat kysyneet kokouskuulumisia. Olen kerrannut lyhyesti lapsi- ja nuorisoasioita, kirkkoneuvoksen vaalia ja kirkkoherran vaalitapaa. Kummien määräkin puhututtaa. Oma valiokuntaní luki nelivuotiskertomuksen ja muita toimintakertomuksia. Taas mietin kotimatkalla mikä olisi tärkeää.

unohdinko lapsen?

2009-05-06T13:55:00.000-07:00

Just tuli Suomelle jääkiekossa takkiin. Harmi ja jännää oli.

Tänään kirkolliskokous pohti lapsen asemaa kirkon päätöksenteossa. Myös nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen oli esillä. Tärkeitä keskusteluja.

Lähdin tänne Turkuun viime sunnuntaina. Istuin jo täällä kokouksessa, kun sain tekstarin kotoa. Keskimmäinen lapsi lähetti viestin: "koskasätuut?"

Just vasta lähdin.

Hups. Yritin kyllä heipata perheen lähtiessäni. Pakkausvaihe oli kyllä kiivas. Mitenhän tuli kerrottua lapsille, että olen tämän viikon pois. Kuka miettisi minun puolestani omien toilailujeni lapsivaikutukset?

Ei nämä ole ihan helppoja juttuja ruuhkavuosien keskellä. Paljon pitäisi mennä ja touhuta ja vastata moneen työelämän haasteeseen. Silti muistin ainakin hetken, että kohti nuoruutta vauhdilla kiitävät lapseni taitaisivat ansaita parempaa läsnäoloa. Samalla huoli salisssa oli eniten niistä joita ei kukaan heippaa tai huomaa mitenkään.

Onneksi lapset ovat eri asia kuin jääkiekko. Kukaan ei putoa jatkosta, vaikka aina aikuiset eivät voita. Kunhan joku katsoisi pienintä ja nuorinta.

Nuorista puhuttaessa muistin vanhan kaskun. Jeesus teki vanhan käännöksen mukaan NUORISTA ruoskan, kun hän ajoi rahanvaihtajien porukan temppelistä ulos. NOjoo. Alotteiden rinnalla yritän taas muistaa nuoret ja lapset joita kohtaan. Jospa iskuilta sitten vähän säästyisin.

kummikauha ja kummilusikka

2009-05-05T07:57:00.000-07:00

Tänään kirkolliskokouksessa oli esillä aloite kummien määrästä. Nyt on esitetty, että silloin kun kummeja ei meinaa löytyä, niin yksikin riittäisi. Käväisin pöntössä puhumassa ja taisin pitää vähän asiattomankin puheenvuoron. Mutta jospa se jotenkin liittyisi tärkeään asiaan.

Minulla on joskus vaikea muistaa nopeasti kummilapsieni nimiä. Miettimällä heidät sitten muistan tai muuten autettuna. Olen joskus potenutkin sitä, että taidan olla vähän huono kummi. Pidän kummin tehtävää arvokkaana. Siksi onkin noloa jos itse elää eri tavalla kuin opettaa. En taida keskittyä tarpeeksi tähän "virkaan".

Miten voisi avata keskustelua kummiudesta. Yritin avartaa ajatusta ja pohdin kummikauhan antamista seurakunnan lahjana kummille. No kauha on vain heitto, jos on kerran kummilusikoitakin lapsille. Jos kummilapsia kertyy useampia, niin siihen samaan kauhaan voisi kaikkien nimet koota. Oma kauhani roikkuisi sängynpäädyssä ja muistaisin iltarukouksessa sitten joka ilta kummilapsiani varmasti. Kauhan ei tarvitse olla hopeaa. veistetty puukauha olisi komein. Ainakin itse koetan nyt miettiä, miten kummeille voisi kertoa miten suunnattoman tärkeitä he voivat olla kummilapselle. Tänään muistan iltarukouksessa omiani.

sovinnollinen moniäänisyys

2009-05-04T02:06:00.000-07:00

Kirkkolliskokousviikko on alussa. Puheita on vielä ollut niin vähän, että muistan jotain molemmista. Piispa Seppo Häkkinen saarnasi avajaisjumalanpalveluksessa ja arkkipiispa Jukka Paarma puhui istuntokauden aluksi. Punnittuja ja puhuttelevia puheita molemmat.

Sitä tässä näiden jälkeen mietin, että miten oman ääneni ja sananí saisin kuntoon. Puheet käsittelin pienessä päässäni niin, että samalla kertaa tarvitsisin rohkeutta olla kristitty ja ajatuksen avaruutta ja nöyryyttä ottaa erilaiset äänet vastaan.

Viestit eivät olleet aivan uusia. Tätä on kaivattu kirkkoon ennenkin. Sovinnollista moniäänisyyttä? Koetan olla tässä maisemassa. Korjaa heti. Varsinkin jos huomaat, että korvat ja sydän sulkeutuvat. Niin on aina välillä tupannut käymään.

Alku on toivoa herättävä.

Trampoliini ajankohta

2009-04-28T11:39:00.000-07:00

Olen laiskasti elänyt Facebook elämää. Nyt hoksasin viikonloppuna laittaa sinne, että lapset vaativat kokoamaan trampoliinin. Pyynnöt ja kitinä alkoi jo aiemmin edellisellä viikolla, kun kevättuuli alkoi puhaltaa.

Nyt löytyi todella yhteinen asia. Kaikilla ei tietysti ole moista värkkiä. Moni lapsiperhe jolla nyt vaan joku nurmikon kaistale pihassa on, tuntui olevan silti saman edessä. Se on uusi kesärutiini. Vähän kuin kesärenkaiden vaihto.

Kommenteissa yksi kiroili kadonneiden siipimuttereiden vuoksi. Rennoin valisti, että ei olisi kannattanut purkaakaan. Heillä oli hypitty koko talvi. Pohjoisen ihmiset kertoivat miten on vielä liikaa lunta ja joku sanoi, että oli jättänyt kehikon purkamatta. Nyt vaan kankaat paikalleen.

Tämä on nyt sitä uutta yhteisöllisyyttä. Nyt koin todellista jakamista ja kohtalon toveruutta.

Ja hikoilevien tiedoksi. Meillä jo pompitaan. Tänää otin itse ensiloikat.

Hyvää kevättä kaikille! Koetan tässä blogiaktivoituakin, kun kirkolliskokous alkaa jo ensi viikolla. Kevään riemu sekin!?

Kolme Simonia

2009-04-14T11:09:00.000-07:00

Hyvää pääsiäisen jälkeistä aikaa! Niin se vaan näyttää juhla katkenneen. Ei minustakaan juuri tunnu enää pääsiäiseltä, vaikka kirkon ajanlasku kehottaa yhä ammentamaan suuresta juhlasta. Muutama ruoho, suklaamuna ja pajunoksa ovat vain tallella.

Kirjoittelin jo yli vuosi sitten pääsiäisdraaman. Sen nimeksi tuli Kolme Simonia. Kimmo Kovanen sen ohjasi ja lyhenteli tekstiä, sovitti näyttämölle. Rooleissa olivat Heikki, Esa ja Hannu. Maria hoiti musiikit uruilla. Idea oli kiertää kolmen kirkon kierros. Yhdistyneet seurakunnat Nurmo, Ylistaro ja Seinäjoki, jokaiseen kirkkoon pyysimme päästä. Näyttelijätkin olivat noista kolmesta kylästä. Yhteinen uuden Seinäjoen seurakunnan pääsiäisnäytelmä.

Kiitos kaikille jotka tulitte. Nyt on maistelun ja palautteen aika. Mielenkiintoista oli ensimmäistä kertaa kirjoittaa toisille tekstiä esitettäväksi. Paljon luulen oppineeni. Sitä se näytelmä ainakin pyytää, että ihmettelevä ja oppimista pyytävä mieli säilyisi. Muuten on kai turha selittää. Hyvä kun oli ja meni. Joku toinen saa nyt maistella Simon Kyreneläisen, Iskariotin ja Kananeuksen tarinoita. Ei ne tähän tyhjentyneet. Jeesuksen lähellä kun kulkivat. Kohti valoa!

en viitsinyt tulla

2009-03-14T12:23:00.000-07:00

Harvoin nuo päivänpolttavat politiikan aiheet herättävät niin suuria tunteita, kuin tämä eläkeiän nosto. En oikein tiedä itsekään, mitä mieltä nyt pitäisi olla.

Ajattelin sitä asiaa, kun palasin isoisäni synttäreiltä. Hän täytti 90 vuotta. Hyvä alku.

Vaavu on aika kopsakassa kunnossa ikäisekseen. Synttäreillä hyvä ruuan ja muutaman puheen lomassa oli ohjelmaa. Me lapsenlapset keräsimme kuvia omasta lapsuudestamme isoisämme kanssa ja sitten näytimme diasarjan. Sitten oli aikaa pienelle tietokilpailulle vuoden 1919 tapahtumista ja siinä yhteydessä oli lista samana vuonna syntyneistä kuuluisuuksista. Lauri Törni, Kalle Päätalo, Eva (Evita) Peron ja Kim Borg ovat isoisäni ikätovereita. Siinä sitä hämmästelimme, että miten harva vuonan 1919 syntyneistä on enää elossa.

Yritin olla hauska ja sanoa, että oman isoisänkin nimi puuttuu tietosanakirjan kuuluisuuksien listalta, mutta ei taida muitakaan yhtä vanhoja montaa elossa olla. Kolmenkymmenen hengen porukasta löytyi heti kaksi rouvaa, joilla on myös tänä vuonna tulossa ysikymppiset. Menin hiljaiseksi.

Kaikki kolme 90-vuotiasta olivat sellaisessa kunnossa, että jokaisella on vielä annettavaa toisille ihmisille ja tälle yhteiskunnalle. Ei ehkä enää palomiehen tai sairaanhoitajan fyysisesti vaativaan hommaan enää ollut kenestäkään, mutta ajatus pelasi ja into paloi silmissä moneen uuteenkin jokaisella.

Kukaan ei sanonut, että ei viitsi enää tehdä uutta tai tavata ihmisiä tai elää. Ainoa ”en viitsi” lause kuului, kun toinen rouvista sanoi, että keli oli niin hankala, että : ”en viitsinyt tänne asti tulla omalla autolla!”

Kuinkahan Luoja näitä päiviä jakaa?

sarjakuvassa ja pappina

2009-02-17T11:22:00.001-08:00

Sairaalapappi, merimiespappi, perheneuvoja, sotilaspappi, vankilasielunhoitaja, yhteiskunnallisen työn pappi, oppilaitostyöntekijä , kehitysvammaistenpappi….

Näin kutsuttiin työpaikkapappisymposiumiin meitä, jotka teemme papin työtä toisten työpaikoilla. Olen saanut vähän maistaa ainakin sotilaspapin, sairaalapapin ja nyt oppilaitospapin arkea.

Parhaiten päiviltä jäi mieleeni sarjakuvapiirtäjä Kaisa Leka Porvoosta. Hän kertoi omasta etsinnästään. Perille en hänen matkassaan päässyt, mutta hänen tarinansa myötä taas sain pohdittavaa.

Sitten mietin kaikkia teitä, joita koskevat raskaat uutiset. Työpaikka lähti alta tai nyt on neuvottelut käynnissä. Siellä oli pappeja joiden työpaikalla bisnes vielä pyöri ja heitä jotka tapaavat päivittäin alakuloisia ja rattaiden väliin jääneitä. Ei pappi varmaankaan työtä heti tullessaan tuo, mutta jospa joskus korvat tai olkapään. Onko sinun työpaikalla jo pappi käynyt? Sitäkin mietin, että mistä työpaikkapappi löytyisi pappien työmaalle. Joskus kaipaisin. HEH! Se ei kai voi toimia, kuin sarjakuvassa. Sielläkin etsitään...

suhteellisen avarakatseinen

2009-02-01T10:47:00.000-08:00

Yhteisvastuukeräys alkoi. Kävin katsomassa tummaihoisen kaverin kuvaa mainoksessa. Siitä kuvasta pääsi testiin. Haastaennakkouulosi.fi.

Tein testin. Tuli arvio. En ollut surkein, mutta en avarakatseisinkaan. Tiesin sen. Testin idea onkin tietysti herättää kysymään. Siinä se jotankin onnistui.

Oman työn kautta maahanmuuttajien asia tulee välillä lähelle. Ammattikorkean ulkomaiset opiskellijat kyslevät joskus papiltakin, että miten ihmeessä tässä maassa voi saada työtä. Mainoksien jako ja siitä tulevat kympit eivät kauan elätä. Vastaaminen on vähän vaikeaa. No ensin pitää olla kova työkokemus ja hyvä kielitaito ja sitten tietysti Suomessa auttaisi erilainen ihonvärikin... Niin ihan rehellinen ei voi olla. Jospa kirkon yhteisvastuukeräys toisi apua taas muutamille ja muuttaisi minuakin. Halua olla edes avarakatseinen.

ne entiset

2009-01-16T08:11:00.000-08:00

Hyvää uutta armon vuotta!

Joulut meni ja uusi vuosi tuli. Otsikko on pakinasta, jonka eilen kynäilin Lakeuden Risti lehteen. Lehti ei ole vielä ilmestynyt, niin en voi tässä kaikkea kertoa. Otsikko nousi uuden vuoden lupauksista. Pienen keskustelun jälkeen yksi perheestä ehdotti, että lupaa vaan: "ne entiset".

Olen tätä ajatusta maistellut nyt alkuvuoden. On sotauutisia, taantumaa ja kirkollakaan ei kuulemma pyyhi hyvin? Olisko minun lupauksillani mitään merkitystä?

En oikein usko lupauksiin, joissa tavoitellaan parempaa elämää ja kiinteämpää vatsaa minulle itselleni. En ole lopulta oikein hyvää lupausta itselleni löytänyt. Voitko auttaa? Onko se sittenkin tärkeintä, että voi edes toivoa ja uskoa hyvää tapahtuva. Jos ei toivo mitään, ei ole enää juuri mitään? Onko se niin? Ne uudet, ne uudet, mistä löytäisin?

Korttia pukkaa ja hiiret vipeltää

2008-12-17T10:05:00.000-08:00

Tänään tuli jo aika monta joulukorttia. Meidän perheen kortti on jo muutaman vuoden ajan ollut sellainen yhden sivun kirje. Se alkaa aina samoilla sanoilla: "Hiiri meni metsään". Sitten tarina jatkuu mielikuvituksen lennon myötä niin, että jokainen saa sanoa jotakin. Hiiret touhuvat milloin mitäkin, mutta kertovat samalla tarinaa kuluneesta vuodesta.

Taas oli pieni tarina-ahdistus viime sunnuntaina, kun maanantaina piti saada hiirikirjeet postiin. Onnistui lopulta. Tänä vuonna hiiret pohtivat, että mikä on joulussa tarpeellista ja miettivät aikuisten uusi työtehtäviä. Lapsista tuntui mahtuvan kirjeeseen liian vähän. Aikuisten ajatukset meinaavat täyttää sadutkin. Huono juttu. Pitää puhua niille hiirille, että olisivat edes jouluna perheen keskellä.

Tänään näitä mietin, kun pienin hiiri on flunssassa ja sen korva on kipee. Kaikki ovat kuitenkin kotona. Jospa joulu tulee. Kiitollinen mieli on myös korteista ja viesteistä! Niissä Vapahtajan syntymää jo aavistelen.

Kirjava Suomi!

2008-12-06T08:32:00.001-08:00

Kirjo on näkyvissä. Se on hyvä. Toiveikasta itsenäisyyspäivää jokaiselle!

Suomi on monessa hyvä maa ja kiitollisuuteen on aihetta. Olen loppuviikon saanut olla oppilaitosten itsenäisyysjuhlissa mukana. Samalla, kun olen itsekin koettanut kiittää olen ajatelut, että miten sen porukan asiaa pitäisin esillä, jotka eivät juhlamieltä löydä.

Heissä on niitä, joiden mieli ei tahdo nousta juhlaan oli tilane mikä tahansa, mutta on heitäkin jotka haluaisivat kiittää ja iloita, mutta nyt ei vaan pysty. Tätä tarkoitan, kun sanon, että kirjoa on ja on hyvä, että se näkyy.

Olen sen verran kai vihreillä oksilla ollut yleensä, että tämä saattaa tuntua ontolta. Mitä tuo tietää kurjuudesta tänään? Niinpä. Opiskelen ja toivon, että erilaiset äänet saavat kuulua. Sellainen Suomi nyt on. Oma ja rakas ja kirjava. Värikkäämpi ja sirpaleisempi henkisesti, kuin koskaan.

Osa lapsista pukeutuu juuri prinsessaksi klo 18.42. Sellaisen leikin lapsi nyt tarvitsee ja ulkona palaa tuli. Lämmittäköön kaikkia!

uusi vuosi!

2008-11-30T13:36:00.000-08:00

Adventti ja HOOSIANNA. Auta, pelasta! Uusi kirkkovuosi alkoi. Saimme koko pesueen liikkeelle aamulla kirkkoon. Vanhin lapsi oli yökylässä kaverilla, mutta hänetkin pomimme autoon 9.45. Perhemessu tuntui vähän pitkälle, mutta hyvä siellä oli olla. Kohokohdat olivat ehtoollinen ja hoosianna hymni. Tärkeää oli tietysti tavat tuttuja.

Pientä flunsaa on ollut jo viikon. Nyt on ollut töiden lomassa aikaa vähän levätäkin. Pääsin pitkästä aikaa autotalliin vähän puutöihin, nukuin päiväunet ja sain kuulla evankeliumin. Se päättyi jotenkin niin, että jos: "olisin hiljaa, kivet huutaisivat."

Huomenna alkaa uusi työ. Aloitan Kauhajoen kouluampumisten jälkihoitohankkeen vetäjänä. Tässä on kaikki päiväunet ja virret nyt tulleet tarpeeseen. Hyvä viikonloppu. Uusi alkaa! Apuakin huutelen ja siihen luotan. Uusi vuosi alkakoon! Auta ja pelasta aasilla ratsastaja. Anna kivienkin huutaa!

outoja tunnustuksia

2008-11-21T11:17:00.000-08:00

Tänään oli kastepaperit hukassa. Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta nyt ajattelin, että niitä ei taida koskaan löytyä. Harmillinen ja nolo juttu. Tiesin, että ovat jossakin tallessa. Kaste on ensi sunnuntaina. Tuomiosunnuntai. Mitenhän tästä selviän.

Olin jo iltapäivästä aika väsynyt. Muistin vanhan ohjeen, että asioiden salailu vie energiaa ja hukatun etsiminen vielä enemmän. Muutenkin on sata asiaa kesken. Päätin soittaa kastekotiin. Hyvä idea!

"...Nyt soitan, kun tässä on laput hukassa. Sitä vaan, että mitähän me sovittiin. Oli vissiin kodinsiunaamisestakin jotain puhetta..."

Ei pienintäkään tyrmistystä siellä toisessa päässä. "Nooo... just niin. Oli kodinsiunaus joo. Tule sitten kuitenkin ajoissa." Iloinen puhelu. Tuli mieleen, että yritän jatkossakin olla nolostumatta joutavista. Jos kerran apua pyytävää armahdetaan.

Kävin nyt illalla vielä työhuoneessa. Siellä paperit olivat. Toisen käsikirjan välissä.

Miten on noloa tunnustaa pieni moka, saati iso. Sitten on ne jutut joita itse vaadin itseäni katumaan, tai toiset vaativat katumaan, vaikka syykään ei ole oma. Tuomio on niin lähellä, että hirvittää vai odotas.... Jos soitan ja kysyn. Jos onkin vaikka kaukana.

Obama ja Orsila

2008-11-06T04:37:00.000-08:00

Uusi pressa Obama on juhlittu vaalivoittaja. Näin haastattelunpätkän, jossa hän kertoi lapsena kärsineensä erikoisista nimistään. Barak Obama. Oma sukunimeni on myös aika harvinainen. Aina voi keksiä jonkin yhtymäkohdan Usan presidentiin. Juhlien lomassa puhuin täällä, että tänään ei haittaa, vaikka on vähän hassu oolla alkava sukunimi. En tiedä onko meillä muuta yhteistä. Alan tutkimaan, kunhan kerkiän:)

Täällä kirkolliskokouksessa meni juuri äänestyksessä läpi määräraha kolmen nuorisotyöntekijän palkkaamiseen. Työksi heille on kaavailtu nettiläsnäoloa. Olin mukana kannattamassa asiaa.

Perusteltua kritiikkiäkin kuulin. Kukaan ei kai kiistä etteikö nettiläsnäoloa tänään tarvita, mutta käytännön toimista on vaikea päättää. Mikä nyt auttaisi todella.

Nyt kokeillaan tätä. Toivottavasti löytyy luovia ideoita ja ihmisiä. Varmaan toimivat myös nimimerkeillä. Ehdotan jotain hassua, mutta ei Obamaa tai Orsilaa. Nojoo... etsitään kuitenkin linkkejä ja yhteyksiä ihmisten välillä. Joskus ovat hataria, joskun lujia ja vankkoja. Niitä kohti!

Monikasvoisten vuodet

2008-11-04T13:45:00.000-08:00

Tänään kirkolliskokous keskusteli aamulla kirkon nelivuotiskertomuksesta. Otsikko kirjalle on: "Monikasvoinen kirkko". Kansikuvassa on iäkkäämpiä ihmisiä, jotka mietteliäin ilmein ovat tulossa ehtoolliselle. Ensin mietin, että missä muun ikäiset ihmiset. Kuvaa tuijottaessa mieleni leppyi kuitenkin. Monia kasvoja tässäkin. Ikä vaan ei vaihtele.

Erityinen huoli on nyt nuorista ja nuorista aikuisista. Rippikoulu ja hautajaiset vetävät yhä kirkossa. Monen muun asian suosio laskee.

Muutama vuosi 2004-2007 on lyhyt aika. Niistä kertomus on hyvä kooste. Hurahtivat jo. Entisen pohjalle aina rakentuu tuleva.

Tämän päivän uutisista tavoitti vain yksi. Poliisi on saanut tietojen mukaan estettyä kouluammuskelun. Helpottava uutinen ja yhtä aikaa vakava. Usan vaalitulosta saa tietysti pian jännittää.

Muutama vuosi saattaa olla edessäkin päin. Haluaisin käydä eteenpäin kysellen ja rohkeasti etsien, mutta myös luottaen. Kirkko on kai kuolemaakin varten, mutta myös elämää. Kansikuvan ikäihmisten perässä haluaisin nyt kulkea. He näyttävät kulkevan mietteliäin ilmein kohti anteeksi antoa ja rauhaa. Hyvää yötä täältä taas.

läsnäoloa

2008-11-03T14:18:00.000-08:00

Netissä voi olla läsnä. Sitäkin tänään ajattelin kirkolliskokouksen ensimmäisenä päivänä. Oli varmasti muita isompiakin asioita, mutta joskus pienemmältä tuntuva voi olla merkityksellistä jollekin.

Kannatin talousarvioaloitetta, jossa ehdotettiin kirkon nettiläsnäolon lisäämistä.

Onko tämä läsnäoloa? Ehkä? Ehkä ei? Mutta sitten se jo muuttuu ihan toiseksi, jos syntyy keskustelu ja toinen vastaa. Läsnäoloon liittyy aina se, että voi kohdata toisen ihmisen.

Minun elämäni merkittävimmät kohtaamiset ovat syntyneet muuten, mutta olen huomannut, että joillekin ihmisille nettikontakti on tullut hyvin tärkeäksi. Siksi haluan kirjoittaa tähänkin. Olethan sinäkin siinä. Vastapäätä ja vierellä?

Kokous on lähellä

2008-11-02T12:26:00.000-08:00

Aloitin tämän blogin puoli vuotta sitten. Silloin alkoi ensimmäinen kirkolliskokousviikko. Huomenna homma alkaa taas. Puolivuotta on lyhyt aika ja paljon on silti tapahtunut.

Kirjoittelen tässä. Ensin tuli pitkät tarinat. Pyyhin pois. Ei tunnu helpolta sanoa mitään tulevasta ja silti kaipaan eteenpäin.

Blogi kaipaisi lyhyttä ja nasevaa ilmaisua, mutta päässä on vain pitkiä ajatuksia. Voihan olla, että huomenna taas on uusia sanoja. Mukava on kohdata näitä ihmisiä. Kerrothan jos nousee ajatuksia. Moni on kertonut terveisiä ennen tätä kokousviikkoa. Aika lähellä on taas kokous ja huominen.

Rakkauden kuukausi?

2008-10-23T23:48:00.000-07:00

ON kulunut kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Niin se vaan on mennyt. Kauhajoen tapahtumien jälkeen opiskelijapapilla on ollut vientiä tavallista enemmän.

Sitten tuli blogiolo. Ehtisinkö tähän muutaman rivin.

Tälläviikolla olen ollut ensi kertaa normaalissa rytmissä. Siis siinä mielessä, että joitakin yli kuukausi sitten sovittuja juttuja olen voinut tehdä.

Alkuviikosta olin Helsingissä. Siellä kokoontuivat "Rakkauden ammattilaiset." Mielikuvia nousee monia. Saman nimistä TV sarjaa on joku seurannut. Siinä kuvataan seksipalveluja myyvien naisten elämää. Juice ehti aiemmin jo laulaa rakkauden ammattilaisesta. Sitten löytyy kuopiolainen orkesterikin samalla nimellä. Minun ikäisiä humppaveikkoja.

Nyt oli kuitenkin koolla City lehden verkkosivuille "jalkautuvan" porukan palaveri.

Junassa mietin, että kuka oikeastaan on rakkauden ammattilainen? Ei kukaan tai sitten jokainen? Ikuisia harjoittelijoita kaikki?

Tätäkö olen miettinytkin koko kuukauden. En osaa kaivata ammattilaisia, rakastavia ihmisiä vaan.

Tragedia

2008-09-24T12:43:00.000-07:00

Murhenäytelmä. Sitä kai tuo tragedia tarkoittaa. Tämä on nyt Kauhajoella ja Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kuitenkin ihan totta, ei näytelmää. Tänään olen alkanut käsittämään sen. 11 ihmistä on kuollut. Tänään on jatkunut suru ja sanojen etsintä ja ihmisten kuulumisten kyseleminen.

Moni opiskelija on saanut tänään puhelun. Missä olet? Huomiseen päivään on vielä matkaa, mutta luottamus alkaa herätä. Jospa se tulee.

Olen muistutanut itseäni ja muita. Kiire ei ole selitellä.

Olen avanut virsikirjan ja Raamatunkin. Huolettaa nyt illalla, että en osannut etsiä oikeita toivon sanoja, vaikka uskon niiden olevan olemassa. Iltarukoukseeni suljen jokaisen surun koskettaman.

Avajaiset

2008-09-10T11:06:00.000-07:00

Opiskelijat ovat tulleet. Tervetuloa! Uusi syksy tuo uudet kujeet. Eilen oli Seinäjoen ammattikorkeakoulun avajaiset. Tänään Ilkka uutiso tapahtumista. Keskusteluja ja puhetta piisaa, kun koko Suomen yliopisto- ja ammattikorkeakoulumaailmaa nyt muokataan. Tosiasia on, että ikäluokat ovat pienenemässä. Pitää pohtia mikä on järkevää missäkin.

Avajaisista muistan monta asiaa, mutta yhden haluan nostaa tähän. Päätöspuheessa luottamusehenkilöpuolen puheenjohtaja Jorma Yli-Suomu puhui tunnelmasta. Se on oleellinen teema. Sittenkin tunne on vahvin. Se pärjää useimmiten, ellei aina järjelle. Siksi tunnetta ja tunnelmaa ei saa väheksyä.

Tunnelma ei säily parhaiten väkisin porukkaa piristämällä. Joskus tunnelma saa olla epävarma ja alakuloinen. Silloin pitää sanoa, että ei se ole vaarallista vaikka harmittaa. Pitää puhua siitä mikä kalvaa ja tietysti jonkun pitää kuunnella. Yritän pitää korvani auki, muutenkin kuin juhlissa, joissa välillä melkein torkahdin. Syksy on sellainen. Joskus pitää viipyillä ajatuksissa ja antaa niiden myös harhailla.

Kisatuli

2008-08-26T01:49:00.000-07:00

Kiinassa kisat ovat ohitse. On jälkipelien aika. Minun hauskin muisto liittyy avajaispäivään 08.08.08. Ystäväni Mikko laittoi minulle sieltä sinä päivänä postikortin. Leimassa on kiinan kieltä ja maagiset päivämäärät. Itse käyn ulkomailla niin harvoin, että kortit ilahduttavat. Tämä oli korttien joukossa mieleenpainuva. Yritän muistaa joskus reissuillani lähettää kortin.

Tulet ei oikeasti sammu. Tai sammuvat tietysti, mutta joku sisäinen roihu ajaa varmasti urheilijoita ja meitä muitakin niiden asioiden pariin jotka kiinnostavat. Kunpa saisi palaa jollekin hyvälle ja tärkeälle asialle. Pientä nuotiopaikkaa viritin eilen takapihalle, kun yksi meidän perheestä täyttää huomenna vuosia. Voisi istua nuotiolla ja paistaa lettuja tulella? Siitä ainakin on helppo innostua. Vähän pääsen retkelle ja tulta tuijottamaan välillä.

Tuohon edelliseen kirjoitukseeni tekee vielä mieli liittyä sen verran, että arkkipiispa Jukka Paarman Aamulehden viime viikonlopun artikkeli parisuhteista ja siunaamisista oli minulle tervetullut puheenvuoro. Piispan osa ei tässäkään keskustelussa ole helppo ja tärkeää on silti sanoa ääneen ja pohtia. Hauska huomata, että kirkon työntekijöistä löytyy parisuhteensa rekisteröineitä. Keskustelu jatkuu toivottavasti ilman tuomion henkeä. Tulessa ei saa ketään kärventää.

Takeltelua ja vääriä kirjaimia

2008-08-19T11:26:00.000-07:00

Begggg.. vai mikä se nyt oli. Aika kuuluva ja hämmästynyt nauru kohtasi. Sain lukijapalautetta. Peking ei kuulemma kirjoitetakaan Beging. Edellisessä tekstissä oli pientä kirjoitusvirhettä taas vauhdissa tullut. No joo. Myönnän. "Mitä sä siinä kohtaa oikein olet ajatellut", kysyttiin. Totta on, että alakoululaisetkin osaavat oikeinkirjoituksen paremmin. Naurut irtosi kuitenkin.

Asiakysymyksiä olen ajatellut oikeinkirjoitusta enemmän. Ei joka ikisen kirjaimen tai edes joka toisen tarvitse aina olla oikein, kunhan sydän etsii aidosti.

Tänään uutisissa, jotka nyt ohi mennen TV:stä näin, M.Ebeling ja H.Olkinuora olivat saaneet kommentoida samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamista. Yllättävän takeltelematta puhuivat molemmat. Oma kieli on keskellä suuta, kun en haluaisi loukata. Helposti takeltelen. Silti olisin valmis nyt avoimesti ja rohkeasti pohtimaan siunaamisen kysymyksiä. Olisiko tuo oikein pyytää yhdessä siunausta heidän kanssaan, jotka sitä pyytävät. Minä en ainakaan meinaa osata hyvän pyytämistä kieltääkään. Painava juttu minusta on se, että Jumala se sitten omalla tavallaan siunaa ja pyynnöt käsittelee. Oikeastaan me voimme puhua vain tästä ihmisten osuudesta.

Taas olen päässyt muita helpommalla, kun kukaan parisuhteensa rekisteröinyt ei ole minulta siunausta pyytänyt. Odottelen innolla taas keskusteluja ja päätöksiä. Saan ehkä itsekin olla asiasta päättämässä. Siihen asti yritän elellä entisten ohjeiden mukaan. Pohditaan ja takellellaan porukalla. Sanat ja kirjaimet löytävät aikanaan järjestyksen, kunnes niitä korjataan taas. Oman pienen lipsahduksenkin jo yritin korjata.

Rauhaa ja valoa!

2008-08-14T02:38:00.000-07:00

Muistin juuri olleeni kesä-heinäkuun vaihteessa Tampereella. Siitä viikosta on jäänyt monta paperia talteen ja muistotkin palaavat jo mieleeni. Siellä oli oppilaitoksissa työskentelevien uskonnollisten ammattilaisten maailmankonferessi. Huomaan, että vaikea on sanoa edes palaverin nimeä. (Reflecting light - The 3rd Global Conference of University and College Chaplains, Campus Ministers and Religious Professionals). Oli pappeja, diakoniatyöntekijöitä ja kanttoreita. Oli väkeä monesta maasta, muslimeja, kristittyjä ja juutalaisia. Valtaosa tietysti meitä länsimaalaisten hyvinvointivaltioiden kristittyjä. Onneksi kuitenkin joitakin muitakin.

Idea oli pohtia ja elää todeksi uskontojen välistä yhteyttä ja pohtia kaiken maailma opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista. Valo heijastuu kuitenkin?

Opettavaista on tavata eri tavalla uskovia eri ilmansuunnista. Jokainen sai olla rohkeasti oman uskon takana. Pitää tietää mistä itse tulee, että uskaltaa tutustua ja viettää aikaa yhdessä.

Tällaiset tapahtumat ovat tiukka vastalause sodille ja riidoille. Jos toisen ihmisen näkee ihmeenä, jaksaa nähdä hänen aattensa ja uskonsakin ihmeenä. Iloa oli Tampereella paljon. Näitä muistelen Pekingin kisojen jatkuessa, kun avajaispäivänä syttynyttä sotaa ihmetellään myös. Voihan niitä Kiinan kisoja moittia, mutta jos siellä jotakin yhteyttä rakentuisi myös? Paljon siellä Kiinassa ja Etelä-Ossetian rintamalla myös toivotaan ja rukoillaan. Rauhasta on helppo puhua. Tekijäksi en tiedä aina miten ryhtyä. Yhteyttä pyydän.

sata vuotta lomalla

2008-08-04T04:30:00.000-07:00

Palasin juuri kesälomalta. En tiedä kuinka ansaittu se oli, mutta tuntui mukavalta vähän hellittää. Huomasin jossakin vaiheessa, että nämä blogitekstitkin jäivät. Tuumin, että jääkööt. Ehtiihän näitä.

Lomalla usein kuulemma pyörii työn asiat mielessä hyvällä tavalla. Syntyy uutta ja luovaa, kun ei tarvitse väkisin puristaa ja saa vähän etäisyyttä. Nyt sitten vaan odottelen, että ajatukset alkavat virtaamaan... No totta oli, että viime yönä jo heräsin ja huomasin ajatelleeni tätä päivää.

Otsikon sata vuotta sitten nousee sanomalehden pienestä jutusta, jossa kerrottiin, että tiettävästi maailman vanhin blogia kirjoittava ihminen kuoli heinäkuussa. Hän eli 108 vuotta. Sata vuotta sitten ei tarvinnut lomalla blogista juuri kai huolehtia. Montakohan vuotta 108 vuotias ehti blogiaan kirjoittaa. Ensin hän selvisi kai ainakin sata vuotta ilman blogia. Siitä hommasta oli lomaa ainakin. Sitten hän vielä aloitti joitain uutta. Sellaista luovuus on. Se syntyy riittävistä tauoista ja halusta oppia uutta?

Taas keskustelevat muuten kauppojen vapaasta aukiolosta. Olen yleensä asiaa vastustanut, vaikka eilenkin kävin lähikaupassa. Mukavaahan se on jos aina kaikki putiikit on auki? Mutta miksi yritetään hämätä, että olisi muka paljon muitakin todellisia tavoitteita, kun myynnin ja kulutuksen lisääminen? Lomalla kulutin kai aika paljon. Siksi tässä soimaan ajatusta ja itseäni. Ehdin liikaa jo nyt. Lomallakin.

tavattoman hauskat lavahäät

2008-06-18T01:07:00.000-07:00

Juhannus puskee jo päälle. Häät pyörivät mielessä. Juhannus ei ole enää oikein suosiossa, kun parit selaavat allakkaa vihkipäivää katsellen. Syykin taitaa olla selvä. Kaikilla on silloin omat perinteet ja bileet. Epäilevät aiheellisestikin, että kukaan ei halua jussina tulla juhliin. Ehkä juhannushäät joskus taas palaavat muotiin?

Edellisessä viikonvaihteessa Seinäjoella oli Provinssirock. Oli 30 v juhlarock. Sain olla mukana vähän erilaisissa kesähäissä, kun Anu ja Jykä pyysivät vihkimään Saarilavalle. Etukäteen mietin tietysti, että mitä pitää ottaa huomioon, että homma olisi hyvä parille, rokkijuhlille ja kirkon sanomalle.

En tiedä vieläkän miten se jätti näin mukavan jälkimaun. Kaikki meni luonnikkaasti ja nämä kaksi mukavaa ihmistä saivat toisensa. Hauska juttu. Rakkaus on kai niin iso asia. Se näkyy ja kuuluu ja vaikuttaa. (Tästä pääset tunnelmaan) Rokkikansa eli hyvin mukana. Rukoiltiin ja moni yhtyi suvivirteen ja eturivissä yksi herra huuteli aina sopiviin väleihin: "pussatkaaaa!" Senkin kehoituksen ottivat vakavasti. Hauskaa juhannusta kaikille! Varsinkin vihkipareille!

älykkö ja jälkiviisas

2008-06-11T01:32:00.000-07:00

Kotimaa lehti tempaisi jokin aika sitten ja etsi (Paavo Lipposen kirjan jälkimainingeissa) kirkon älykköjä. Sain muiden kirkolliskokousedustajien mukana kyselyn. En vastannut. Sen verran olen hidas ja yksinkertainen, että en osannut suoralta kädeltä muodostaa mielipidettä. Oli kai jokin ajatus kesken. Kukaan ei tuntunut oikein ylivertaiselta. Edes esimiehelleni Tapiolle tai itselleni en älynnyt ääntä antaa :) Seinäjoki jäi nyt ihan ilman.

Sitäkin mietin, että mikä merkitys on älykköihmisten esiin nostamisella. Kateus vaan pukkaa esiin ja sitten on tämä vanha sanonta siitä, että ei nämä uskon outoudet ole koskaan kovin viisaille auenneetkaan. Tämä voisi olla se anti. Jos syntyisi keskustelu älyn, viisauden, kokemuksen, rohkeuden ja tuumaustaidon suhteista. Kenessä yhdistyy oikea kemia?

Eniten ilahdutti oman maakuntalehden Ilkan päätomittajan Matti Kalliokosken huomio. Häneltä oli pyydetty kommentti äänestystulokseen. Hän kysyi, että missä on listalta muut kuin papit ja kirkon aktiivit? Oleellinen kysymys. Kirkko on paljon muuta kuin johtoporras ja näkyvin kaarti. Matti osoitti ainakin älyä ja viisautta. Siitä piste hänelle. "Kirkon jälkiviisas"- äänestyksessä voisin saada minäkin ääniä. Nyt osaisin jo kyselyyn vastata...

missä miehet ratsastaa

2008-06-02T00:08:00.000-07:00

Euroviisuhuumat olivat ja menivät. Vielä muutama rivi siitäkin. Kirjoitin juuri ammattikorkeakoulun verkkolehteen lyhyen pakinan, jonka aiheeseen pääsin Seinäjoen ensimmäisessä metallimessussa viikko sitten. Pohdin sanoja metallisaarnaan ja vieläkin mielessäni elää jokin pieni oivallus.

Teräsbetonin miehet vetivät oman kappaleensa kertosäkeen kai tosissaan: "Missä miehet ratsastaa, siellä ei voi lampaat laiduntaa!" Tuli vähän hassu olo. Olen tutkistellut mistä se johtuu. Kerrotaan, että julma hunni Attila ratsasti retkillään niin, että ruohokaan ei kasvanut hänen jäljissään. Tätäkö metallimiehet tarkoittivat? Huomasin, että Jeesuskin ratsasti. Aasilla tosin. Lampaana yritän kulkea perässä. Homma kääntyy ylösalaisin. Missä Jeesus ratsastaa, siellä on hyvä laiduntaa!

Huomaan siis miettiväni, että minkälaisen jäljen jätän. Tämä voi koskea ekologista jalanjälkeä tai sitä miten ison tai muita tuhoavan tilan vien. Oppisinpa kulkemaan hurjasti, mutta niin, että lähelle jää tilaa!

elävä kirjasto

2008-05-27T03:14:00.000-07:00

Viime perjantain kohokohta oli kirjana oleminen. Paikallinen taiteiden yö, joka on Seinäjoella "Seinäkuun yö" viritti monia kulttuuritapahtumia. SeAMK:n oppilaskunnan aktiivit järjestivät elävän kirjaston. Idea on huikea. Kootaan yhteen ihmisiä joita kohtaan on ennakkoluuloja. Meitä oli papin lisäksi monta muuta: sivari, lesbo, kasvissyöjä, nuorisopoliitikko, syöpään sairastunut, koulukiusattu, noita, romani jne...

Paperille kerättiin ennakkoluuloja näitä ihmisryhmiä kohtaan. Ituhippi, laiska, tyrkyttää omaa juttuaan, epärehellinen. Listat oli mielenkiintoista koota ja kipeää huomata miten omat ennakkoluulot ovat niin pinnalla. Kuitenkin. Sitten näiden ennakkoluulokuvausten pohjalta elävän kirjan sai lainaan n. 20 minuutiksi keskustelua varten. Huikea kokemus, joka tänään koulutuksessa ollessani elää yhä. Paidoissa kirjalla luki: "Ei ole kirjaa kansiin katsominen."

Mietin, että olisin voinut olla jokin muukin kirja kuin pappi. Kummallisuuksia riittää itsessänikin. Mikä kirja sinä olisit? Minkä kirjan haluaisit lukea? Ihminen on valloittava kirjanankin!

kohderyhmäajattelua?

2008-05-22T11:19:00.000-07:00

Olen meinannut aloittaa opiskelijamaailman ajatuksia luotaavan blogin. Tämä ajatus on elänyt koko viime talven. Olen siis elokuussa loikannut tähän uuteen virkaani. Nyt vähän ihmettelen itseäni, kun sain kirkolliskokouksessa aikaiseksi vasta tämän, kun tarkoitus oli miettiä oppilaitosmaailman kysymyksiä.

Meinasin ensin avata toisen blogin. Jos se olisikin niin. Mutta sitten hokasin, että jospa haaste itselleni olisi juuri tässä. Miten voisin kirjoittaa niin, että vapautuisin miettimästä kuka tätä lukee? Tai jospa se olisikin paras oppi, jos opin kirjoittamaan niin, että työyhteisön ihmiset jaksaisivat lukea tätä muutaman rivin myös.

Olkoon yksi. Yritän opetella sanomaa kaikille ja itselleni. En halua sirpalemaailmaa ainakaan, jossa joka porukalle on oma lokero!

Kirjoitan huomiseen SeAMK:n valmistuvien jumikseen puhetta ja mietin jo ylihuomista metallimessusaarnaa. Tässäkin maailmat kohtaavat!

aika parantaa

2008-05-16T01:54:00.000-07:00

Ei aika yksin juuri paranna. Kummallinen sanonta tuokin. Mietin haavoja. Niitä ei tainnut juuri tulla. Ei minulle ainakaan. Kirkolliskokousviikon henki oli aika hyvä. Ennakko-oletukseni oli toisenlainen. Ajattelin, että tykit puhuvat. Tietysti siellä painavia puhuttiin, mutta yhtään en epäile, etteikö kaikki etsisi hyvää ja kirkon ja uskon parasta.

Jos ajan ei tarvitse parantaa nyt haavoja se voi parantaa kykyä hahmottaa. Joku on väittänyt, että se minkä koulutuksesta muistaa viikon päästä, se on ollut oleellista. Muistan keskustelun Herran siunauksesta, jumalanpalveluselämän uudistamisesta, huolen avioliitto-opetuksesta rippikouluissa. Erityisesti olen kuitenkin ruvennut ajattelemaan henkilöseurakunta asiaa ja näitä koko kirkon olemukseen vaikuttavia pohdintoja. Parantaakohan aika silmälaseja. Toivon näkeväni ja kuulevani lisää.

Oman seurakunnan lehteen Lakeuden Ristiin tuli eilen pyyntö pikaisesti vastata neljään kirkolliskokouskysymykseen. Vastasin pikaisesti. Aika olisi parantanut vastauksia? Sitä ei ollut. Liitän jutun tänne, kunhan tulee...

sielu kotiin

2008-05-09T11:35:00.000-07:00

Se on vanha viisaus. Se jossa pohditaan, että onko sielu ehtinyt mukaan? Aiheellinen kysymys.

Silloin kun oikein singahtelee paikasta toiseen käy helposti niin, että ei ole läsnä missään. Olen joskus saanut itseni kiinni tästä. Olen tässä, mutta en ole tässä. Mieli harhailee ja muut kokevat, että tuo ei nyt ole läsnä.

Kirkolliskokousviikko oli tiivis ja meni sittenkin ohi nopeasti. Koin välillä vahvasti olevani salissa läsnä. Välillä pisimpien puheiden aikana yhteys paikkaan ja aikaan katosi. Olin paikallani, mutta ajatus kulki muualla. Välillä jossakin lehdessä, paperissa, ihmisissä tai joskus jopa Jumalaa tavoittamassa?

Sielu onneksi välillä ehti tilanteisiin mukaan ja se mitä pelkäsin eniten, että en ymmärrä asioita, se ei toteutunut. Sittenkin ihan tavallinen älli riittää.

Niin vahvoja ovat asiat olleet, että nyt kotona viikon jälkeen sielu ei meinaa ehtiä tänne ollenkaan. Se leijailee vielä istuntosalissa ja paperipinossa, ihmisten kasvoissa.

Yht´äkkiä ei ole enää puheenjohtajaa sanomassa mihin asiaan tarttua! Saako yhden illan istua? Yritän kuulostella missä sieluni menee? Toivottavasti löytyy jostakin. Kotiin?

messubussi

2008-05-08T13:30:00.000-07:00

Taas meni myöhään yöhön ennen kuin saan kirjoitettua.

Nämä kirkoliskokouspäivät ovat olleet pitkiä päiviä. Onneksi välillä on tullut viestejä kotoa ja muutenkin joku muistuttaa kokouksen ulkopuolisesta maailmasta.

Tänään jäi mieleeni, kun eräs kokenut kirkolliskokousedustaja huokaisi, että: " ei tämä ennen ollut ihan tällaista". Hän ei kai ollut kovin huolissaan tapahtumien kulusta, mutta halusi kertoa, että jokin on muuttunut. Itse en tänään puhunut salissa mitään, mutta paljon puheenvuoroja kuulin. Ehkä nyt on sitten erilaisa edustajia kuin ennen. Onko lisääntynyt tunteiden ilmaisu, vai onko vaan puhuttu pitempään kuin ennen. Ehkä jokin muukin on sitten muuttunut. Niin haluaisin uskoa. Ainakin tunteita on tullut esiin.

Sain pöydälleni oman puheenvuoroni eiliseltä. Täällä kaikki nauhoitetaan ja tulevat sitten paperina tarkistettavaksi ja lopulta nettiinkin. (Laittaisin heti linkin jos osaisin). Oma ensimmäinen puheenvuoroni kirkolliskokousedustajana oli hämmentävää luettavaa. Lyhyt tokaisu virsikirjakeskusteluun. Takaisin puheitaan ei saa. Ehkä onneksikin. Monet puheet ovat tosi painavia ja harkittuja. Ei omani. Halusin kesken virsikirjakeskustelun kai sanoa, että löytyy se virsikirja jo vaikka netistäkin. Virsikirja voi olla vaikka kännykän kokoinen. Jostakin pitää aina alkaa ja hyvä on, että rima ei noussut kohdallani korkealle. On varaa parantaa.

Messun tilasta ja musiikistakin keskuteltiin. Joku heitti hauskan ajatuksen. Mitäs jos maata kiertäisi messubussi. Mielikuvitus lähti taas laukkaamaan. Mitä jos kiertäisikin. Se olisi maalattu, kuin rokkibändien keikkabussi. Sieltä tulisi ulos muusikoita ja harrastajateatteriryhmä ja hiljaisuuden polun materiaalit. Sitten vuoron perään joka seurakuntaan toteutettaisiin joku ihan uusi messuhässäkkä. Virikkeitä ja innostusta oli tänään ilmassa. Perinteisemmän messun merkitystä ei silti unohdettu. Toteuttamistapoja pitää miettiä. Minä voisin hypätä mukaan bussiin. Mikähän olisi minun homma. Olisin vaikka... vaan istumassa penkissä. Rukoilisin ja laulaisin mukana. Haluasin nyt juuri hiljentyä! Hys, ja hyvää yötä!

Perus- ja lentojuttuja

2008-05-07T11:11:00.000-07:00

Keskiviikko 7.5.2008

Niin kuin näet, opettelen vasta.

Ensin on paikallaan kynäillä muutama perusjuttu tästä kirkolliskokoustouhusta omalta osaltani. On siis kolmannen päivän ilta. Koko tämä ensimmäinen kokous kestää viikon. Puoliväli siis ainakin. Monta oppimiskokemusta on ehtinyt kertyä tähän mennessä.

Näihin alkuvaiheen toihinoihin on liittynyt jakautuminen valiokuntiin. Pääsin haluamaani paikkaan. Olen yleisvaliokunta kakkosessa, joka on toistaiseksi vain epävirallisesti "tulevaisuusvaliokunta". Ennustaminen on kuulemma vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. Tässä ei vielä ole ennusteltu onneksi sillä porukalla juuri yhtään. Nyt iltaan asti, luimme viimevuoden toimintakertomusta.

Tulevaisuuskeskustelu on silti tänään ollut salissa vahvasti läsnä. Ehkä korvani ovat herkistyneet nyt ainakin niin, että kuulen, kun joku puhuu huomisesta ja ensivuodesta ja vuodesta 2015.

Vuosi 2015 0n painettu uunituoreen MEIDÄN KIRKKO strategian kanteen. Sinne asti suuntaa on näytetty. Lappusen koko on pieni. Joku käytti siitä tänään nimeä "flaieri". Mitäs jos siitä otettaisiin isompi painos. Jos se olisikin oikeasti LENTOLEHTINEN. Sitten tarvittaisiin muutamia kaupunkien ja kylien ylilentoja tai satoja jos joka taajamaan yritetään osua. Taivaasta sataisi viesti: "Meidän kirkko- Osallisuuden yhteisö!" Leijailisivat tuulessa ja joku lukisi, joku astuisi päälle. Syntyisikö arvo- tai jokin muu keskustelu? HEH. Roskaa tulisi ainakin liikaa...

Ehkä näitä ei pitäisi kirjoittaa muuten kuin pirteänä?

kaikki alkaa joskus

2008-05-07T03:06:00.000-07:00

Tuli pieniä paineita

Tässä olkapään takana on kirkolliskokoustoveri (ja vieressäkin pari). Kaikki hihittävät ja kannustavat, kun yritän tätä ensimmäistä oikeaa blogikirjoitustani.

Aikaakin avaamiseen vaan kului, vaikka ei kovin paljon. Vanha viisaus on, että kaikki mikä alkaa... päättyy joskus. Nyt on vaihtoehtoja. Jätän tähän heti tai yrittän päättää tämän joskus myöhemmin.

Tarve kirjoittaa on sukua tarpeelle ajatella. Kirkolliskokousviikko on saanyt päähän taas pienen myrskyn. Yritän jotakin järjestystä tässä.

Loppuakin on hyvä joskus ajatella, mutta nyt koetan muistaa unohtaa turhan paineen ja aloittaa. Kaikki mikä on, alkaa joskus.