en viitsinyt tulla

Harvoin nuo päivänpolttavat politiikan aiheet herättävät niin suuria tunteita, kuin tämä eläkeiän nosto. En oikein tiedä itsekään, mitä mieltä nyt pitäisi olla.

Ajattelin sitä asiaa, kun palasin isoisäni synttäreiltä. Hän täytti 90 vuotta. Hyvä alku.

Vaavu on aika kopsakassa kunnossa ikäisekseen. Synttäreillä hyvä ruuan ja muutaman puheen lomassa oli ohjelmaa. Me lapsenlapset keräsimme kuvia omasta lapsuudestamme isoisämme kanssa ja sitten näytimme diasarjan. Sitten oli aikaa pienelle tietokilpailulle vuoden 1919 tapahtumista ja siinä yhteydessä oli lista samana vuonna syntyneistä kuuluisuuksista. Lauri Törni, Kalle Päätalo, Eva (Evita) Peron ja Kim Borg ovat isoisäni ikätovereita. Siinä sitä hämmästelimme, että miten harva vuonan 1919 syntyneistä on enää elossa.

Yritin olla hauska ja sanoa, että oman isoisänkin nimi puuttuu tietosanakirjan kuuluisuuksien listalta, mutta ei taida muitakaan yhtä vanhoja montaa elossa olla. Kolmenkymmenen hengen porukasta löytyi heti kaksi rouvaa, joilla on myös tänä vuonna tulossa ysikymppiset. Menin hiljaiseksi.

Kaikki kolme 90-vuotiasta olivat sellaisessa kunnossa, että jokaisella on vielä annettavaa toisille ihmisille ja tälle yhteiskunnalle. Ei ehkä enää palomiehen tai sairaanhoitajan fyysisesti vaativaan hommaan enää ollut kenestäkään, mutta ajatus pelasi ja into paloi silmissä moneen uuteenkin jokaisella.

Kukaan ei sanonut, että ei viitsi enää tehdä uutta tai tavata ihmisiä tai elää. Ainoa ”en viitsi” lause kuului, kun toinen rouvista sanoi, että keli oli niin hankala, että : ”en viitsinyt tänne asti tulla omalla autolla!”

Kuinkahan Luoja näitä päiviä jakaa?