Moniääninen äiti heräsi

Tänään kirkolliskokous keskusteli aloitteesta, jossa kannettiin huolta kirkon ykseydestä monien äänien keskellä. Aihe herätti tunteita ja puheenvuoroja oli monta. Selvästi kaipausta on ilmassa ja yhtä aikaa tiedetään, että erimielisyys on totta.

Viimeisen puheenvuoron käytti Merja Hermonen, joka sanoi keskustelun aikana sisäisen äidin heränneen. Hän puhui pihan lapsista, joilla on välillä riitaa leikeissään. Hän kyseli, että onkohan se ollut hyvä ohje, kun on välillä sanonut, että saa murjottaa.

Mukava loppuajatus. Perheen sisällä on joskus ihan sallittua, että aina ei huvita ja saa mennä hetkeksi murjottamaan.

Jäin itse pohtimaan, että sitten on monta tietä eteenpäin. Joko murjottaja itse hoksaa, että muiden yhdessä sopivat säännöt täytyy käydä hänellekin. Entäs jos ei hoksaa? Mitäs sitten? Onko leikissä mukana pysyneiden kuitenkin välillä hyvä kysyä, että tulisitko mukaan kuitenkin. Me haluttaisiin, että tulisit. Miten se tehdään niin, että murjottajan ei tarvitse nolona raahutua kehään.

Kyllä tämä opitaan. Joskus säännöt voivat unohtua kaikilta. Pitää yhdessä sopia uusista säännöistä ja leikkiä vaihtaa. Prosessi tämä todella on! Jatkuvaa keskustelua ja yhteyden etsintää perheen sisällä. Ei se aivan huono mielikuva ole?