Voikukka on kaunis ja roskat ei

Neljävuotias on aloittanut kiivaan pyöräilyn. Apurenkaat heiluvat jo välillä vähän aikaa ilmassa ja välillä pohditaan, että koska taas voisi kokeilla ilman.

Kuka lie on istuttanut lapseen luonnon ihmettelyn riemun. Voikukkia hän ihastelee jatkuvasti. Nyt etenkin niitä joita voi puhaltaa. Koiran ja tytön kanssa kävin eilen lenkillä. Pitää pysähdellä koko ajan. Koirankin takia, mutta sitten tytönkin. Hän kerää nyt roskia. Pyörän koriin päätyi tyhjä huulirasva, pillimehun kuoret, litistynyt tupakka aski ja viimein kokonainen muovikassi, joka rumensi ojaa. Tyttö tietää, että roskat eivät kuulu luontoon.

Yritän innostua keräilystä. Eihän ne kauniita ole. "Viedään ne roskat vaikka meidän roskikseen." Saisinpa innon jatkumaan. Luulen, että en enää jaksa kerätä, jos lapsi ei ole mukana. Yhdessä yritän.