Neuvottomuutta, ähkyä, naurua ja runoja seurakuntarakennekeskustelussa

Eilen saattiin kirkolliskokouksessa päätökseen seurakuntarakennetta koskevan mietinnön yleiskeskustelu. Tänään on saatu aamupäivällä käytyä asian ensimmäinen käsittely. Mietintöön ei tullut muutoksia, lakiavaliokunnan esitys jäi kaikilta osin voimaan. Edessä on illalla klo 18 toinen käsittely, jossa asia sitten hyväksytään tai hylätää.

Täällä äänestettiin muutamista yksityiskohdista. Tärkein koski kanttoreiden ja diakonien virkojen säilymistä pakollisina virkoina. Ei mennyt läpi. En ollut muutosten kannalla. Pidän diakoniaa aivan luovuttamattomana. Kirkkoa ei ole ilman diakoniaa. Tämän lakipaketin kantava idea on, että saadaan aikaan joustoja ja sopimista. Silloin diakoniaa ei puolusteta minusta parhaiten jättämällä lakiin maininta joidenkin virkojen pakollisuudesta, olkoon kuinka tärkeitä tahansa. Tämä varmasti aiheuttaa huolta diakoniaväessä. Myönteistä on, että tämä lisää keskustelua diakonian suunnasta ja työtavoista ja seurakuntadiakonian ytimistä. Kanttorit olisivat halunneet myös samaa. Sekään ei edennyt.

Toinen äänestys koski kirkkoherran säilymistä seurakuntaneuvoston puheenjohtajana. Sekään ei mennyt läpi. Ehdotukseen jäi muotoilu joka sallii edelleen kirkkoherran puheenjohtajuuden, mutta sallii halutessa maallikonkin hoitaa hommaa. Tässäkin on jouston periaate. Tämä on nyt näin joustavaa hommaa:)

Pidin eilen puheenvuoron. Täällä kerrottiin paikallisia kokemuksia. Puhuin neuvottomuudestani. Jos ajattelen Seinäjoen seurakuntaa kappeleineen ja kulunutta kuuden vuoden opettelua yhteiseen liitosseurakuntaan, ei tämä uusi kierros todella tunnu kovin viisaalta. Ajattelen näin kahdesta pääsyystä. Nyt ei voi tietää minkälaiseen yhtymään tämä laki johtaa. Konkretia puuttuu, kun viisaus ei ole sen säätämiseen riittänyt. Toinen syy on väsymys jatkuviin suuriin muutoksiin. Se on todellista ja tästä tulee toteutuessan paljon lisää työtä.

Sitten asialla on toinen yhtä painavalta tuntuva puoli. On paljon seurakuntia, jotka nyt todella odottavat tätä ja hyötyvät tästä. Tämä laki toisi yhtenäisyyttä koko kirkon rakenteeseen ja mahdollistaisi tulevia uudistuksia. Tässä on paljon mahdollisuuksia kehittää seurakuntien toimintakulttuuria ja seurakuntaelämää.

Harhailen vihreän ja punaisen napin välillä. Sanoin tämän epävarmuuteni täällä ääneen ja se on ainakin aiheuttanut sen, että monet muut epävarmat ovat tulleet puhumaan omista ajatussolmuista. Neuvottomuutta on jaettu. En halua horjuttaa niiden mieltä, joilla on varma kanta, suuntaan tai toiseen. Illalla tämä ratkeaa ja käy miten käy tästä jatketaan. Oikein jo itseänikin jännittää, mitä kahden aivosolun välillä tapahtuu? Toinen huutelee vihreää, toinen punaista. Ei koskaan aiemmin kahdeksan vuoden täällä olon aika ole ollut näin vaikeaa muodostaa kantaa. Eino Leinon runojakin täällä on luettu ja naurettukin. Jokin ilo ja toivo on siis tallella!

Erityisen jännittävä kirkolliskokousviikko

Turun kristillisellä opistolla käynnistellään kokousviikkoa. Työrytmissä on menossa uusi kokeilu. Varsinainen kokous alkaa huomenna. Tänään on aikaa valiokuntatyölle ja valmistautumiselle. Etukäteen suurin huomio on kiinnittynyt kahteen asiaan: seurakuntarakennemuutokseen ja diakonaattiin. Seurakuntarakennetta esitetään muutattavaksi niin, että jatkossa kaikki seurakunnat kuuluisivat johonkin seurakuntayhtymään. Olen edelleen ristiriistaisin mielin asian kanssa. Jos ajattelen vain kotiseurakuntaani Seinäjokea, tämä yhtymämalli ei tunnu mielekkäältä. Takana on vuosien muutosprosessi, jonka jälkeen on saatu aikaan yhden seurakunnan liitosseurakunta. Tämä päätös tarkoittaisi päätösten avaamista juuri, kun arki on alkanut hiljalleen palaamaan seurakunnan elämään. Pelkästään omaan napaan ei saa tuijottaa. Sitten on paljon niitä seurakuntia, joissa odotetaan, että joku ulkopuolinen taho pakottaa liitoksiin. Muuten ei näytä tarvittavaa yhteistyötä syntyvän. Tässä sitä sitten ollaan. Ei ole helppo ratkaisu, teki niin tai näin.

Diakonaatti on pitkä tarina blogissa avattavaksi. Hommaa on tuumittu 60-luvulta lähtien. Kyse olisi siitä, että diakoniatyöntekijät, nuorisotyönohjaajat, lapsityönohjaajat ja lähetyssihteerit tulisivat yhden ja saman vihkimyksen piiriin. Seurakuntalaiselle muutos ei ehkä olisi kovin iso, mutta seurakunnan viranhaltijoiden näkökulmasta muutos olisi suuri. Osa pelkää nyt ammattien puuroutuvan. Johtaisiko tulevaisuus siihen, että on enemmän yhteistä koulutusta ja yhteistä työtä? Moni ammattiryhmä pelkää virkojen säilymisenkin puolesta. Vallanjaostakin on paljon keskusteltu. Miten uudet vihkimysvirkojen edustajat ovat mukana kirkon päätöksenteossa. On tässä taas miettimistä.

Näiden kahden ohella on paljon pienemmältä tuntuvia, mutta merkityksellisiä asioita. Virsikirjan lisävihkot on nyt tarkastelussa. Eduskunnan päätös muuttaa avioliittolakia aiheuttaa tarvetta kirkossa käydä avioliiton merkitystä pohtivia keskusteluja. Tulevaisuusselonteko ja sen suhde muihin asiakirjoihin on yhä esillä. Taloudesta puhutaan taas varmasti aika paljon. Viime vuoden toimintakertomuksia katsellaan.

Saa muistaa kirkkoa ja sen päätöksentekijöitä iltarukouksessa. Luottamus on ollut kevään sana. Täälläkin on mielessäni iloa, yksinkertaisuutta ja luottamusta.