Neuvottomuutta, ähkyä, naurua ja runoja seurakuntarakennekeskustelussa

Eilen saattiin kirkolliskokouksessa päätökseen seurakuntarakennetta koskevan mietinnön yleiskeskustelu. Tänään on saatu aamupäivällä käytyä asian ensimmäinen käsittely. Mietintöön ei tullut muutoksia, lakiavaliokunnan esitys jäi kaikilta osin voimaan. Edessä on illalla klo 18 toinen käsittely, jossa asia sitten hyväksytään tai hylätää.

Täällä äänestettiin muutamista yksityiskohdista. Tärkein koski kanttoreiden ja diakonien virkojen säilymistä pakollisina virkoina. Ei mennyt läpi. En ollut muutosten kannalla. Pidän diakoniaa aivan luovuttamattomana. Kirkkoa ei ole ilman diakoniaa. Tämän lakipaketin kantava idea on, että saadaan aikaan joustoja ja sopimista. Silloin diakoniaa ei puolusteta minusta parhaiten jättämällä lakiin maininta joidenkin virkojen pakollisuudesta, olkoon kuinka tärkeitä tahansa. Tämä varmasti aiheuttaa huolta diakoniaväessä. Myönteistä on, että tämä lisää keskustelua diakonian suunnasta ja työtavoista ja seurakuntadiakonian ytimistä. Kanttorit olisivat halunneet myös samaa. Sekään ei edennyt.

Toinen äänestys koski kirkkoherran säilymistä seurakuntaneuvoston puheenjohtajana. Sekään ei mennyt läpi. Ehdotukseen jäi muotoilu joka sallii edelleen kirkkoherran puheenjohtajuuden, mutta sallii halutessa maallikonkin hoitaa hommaa. Tässäkin on jouston periaate. Tämä on nyt näin joustavaa hommaa:)

Pidin eilen puheenvuoron. Täällä kerrottiin paikallisia kokemuksia. Puhuin neuvottomuudestani. Jos ajattelen Seinäjoen seurakuntaa kappeleineen ja kulunutta kuuden vuoden opettelua yhteiseen liitosseurakuntaan, ei tämä uusi kierros todella tunnu kovin viisaalta. Ajattelen näin kahdesta pääsyystä. Nyt ei voi tietää minkälaiseen yhtymään tämä laki johtaa. Konkretia puuttuu, kun viisaus ei ole sen säätämiseen riittänyt. Toinen syy on väsymys jatkuviin suuriin muutoksiin. Se on todellista ja tästä tulee toteutuessan paljon lisää työtä.

Sitten asialla on toinen yhtä painavalta tuntuva puoli. On paljon seurakuntia, jotka nyt todella odottavat tätä ja hyötyvät tästä. Tämä laki toisi yhtenäisyyttä koko kirkon rakenteeseen ja mahdollistaisi tulevia uudistuksia. Tässä on paljon mahdollisuuksia kehittää seurakuntien toimintakulttuuria ja seurakuntaelämää.

Harhailen vihreän ja punaisen napin välillä. Sanoin tämän epävarmuuteni täällä ääneen ja se on ainakin aiheuttanut sen, että monet muut epävarmat ovat tulleet puhumaan omista ajatussolmuista. Neuvottomuutta on jaettu. En halua horjuttaa niiden mieltä, joilla on varma kanta, suuntaan tai toiseen. Illalla tämä ratkeaa ja käy miten käy tästä jatketaan. Oikein jo itseänikin jännittää, mitä kahden aivosolun välillä tapahtuu? Toinen huutelee vihreää, toinen punaista. Ei koskaan aiemmin kahdeksan vuoden täällä olon aika ole ollut näin vaikeaa muodostaa kantaa. Eino Leinon runojakin täällä on luettu ja naurettukin. Jokin ilo ja toivo on siis tallella!

Erityisen jännittävä kirkolliskokousviikko

Turun kristillisellä opistolla käynnistellään kokousviikkoa. Työrytmissä on menossa uusi kokeilu. Varsinainen kokous alkaa huomenna. Tänään on aikaa valiokuntatyölle ja valmistautumiselle. Etukäteen suurin huomio on kiinnittynyt kahteen asiaan: seurakuntarakennemuutokseen ja diakonaattiin. Seurakuntarakennetta esitetään muutattavaksi niin, että jatkossa kaikki seurakunnat kuuluisivat johonkin seurakuntayhtymään. Olen edelleen ristiriistaisin mielin asian kanssa. Jos ajattelen vain kotiseurakuntaani Seinäjokea, tämä yhtymämalli ei tunnu mielekkäältä. Takana on vuosien muutosprosessi, jonka jälkeen on saatu aikaan yhden seurakunnan liitosseurakunta. Tämä päätös tarkoittaisi päätösten avaamista juuri, kun arki on alkanut hiljalleen palaamaan seurakunnan elämään. Pelkästään omaan napaan ei saa tuijottaa. Sitten on paljon niitä seurakuntia, joissa odotetaan, että joku ulkopuolinen taho pakottaa liitoksiin. Muuten ei näytä tarvittavaa yhteistyötä syntyvän. Tässä sitä sitten ollaan. Ei ole helppo ratkaisu, teki niin tai näin.

Diakonaatti on pitkä tarina blogissa avattavaksi. Hommaa on tuumittu 60-luvulta lähtien. Kyse olisi siitä, että diakoniatyöntekijät, nuorisotyönohjaajat, lapsityönohjaajat ja lähetyssihteerit tulisivat yhden ja saman vihkimyksen piiriin. Seurakuntalaiselle muutos ei ehkä olisi kovin iso, mutta seurakunnan viranhaltijoiden näkökulmasta muutos olisi suuri. Osa pelkää nyt ammattien puuroutuvan. Johtaisiko tulevaisuus siihen, että on enemmän yhteistä koulutusta ja yhteistä työtä? Moni ammattiryhmä pelkää virkojen säilymisenkin puolesta. Vallanjaostakin on paljon keskusteltu. Miten uudet vihkimysvirkojen edustajat ovat mukana kirkon päätöksenteossa. On tässä taas miettimistä.

Näiden kahden ohella on paljon pienemmältä tuntuvia, mutta merkityksellisiä asioita. Virsikirjan lisävihkot on nyt tarkastelussa. Eduskunnan päätös muuttaa avioliittolakia aiheuttaa tarvetta kirkossa käydä avioliiton merkitystä pohtivia keskusteluja. Tulevaisuusselonteko ja sen suhde muihin asiakirjoihin on yhä esillä. Taloudesta puhutaan taas varmasti aika paljon. Viime vuoden toimintakertomuksia katsellaan.

Saa muistaa kirkkoa ja sen päätöksentekijöitä iltarukouksessa. Luottamus on ollut kevään sana. Täälläkin on mielessäni iloa, yksinkertaisuutta ja luottamusta.

Aloite vihkikaavasta on jo herättänyt paljon mielenkiintoa ja hyvä keskustelu alkoi

Kirkolliskokous kävi lähetekeskustelun vihkikaavan lisäyksiä koskevasta aloitteesta. Käytin ensimmäisen puheenvuoron. Laitan linkin tähän. Linkin kauttaa pääsee lukemaan muunkin keskustelun. Asia on herkkä ja monella on henkilökohtaisia muistoja ja tunteita, jotka heräävät näissä keskusteluissa. Jos lapset ja aikuiset ja heidän suhteet uusperheissä huomioitaisiin aloitteen esittämällä tavalla se olisi joillekin suuri mahdollisuus, mutta joillekin toisille asia tuntuu hankalalta. Ei kukaan halua aiheuttaa mielipahaa, jos sitä jollekin tulisi. Silloin tulee mieleen, että onko välttämätöntä tehdä mitään muutoksia. Ei ole välttämätöntä tehdä mitään, mutta valtava mahdollisuus tähän kytkeytyy. Mahdollisuus niille, jotka tätä kaipaavat. Mahdollisuus lisätä yhteyttä aikuisten ja lasten välillä. On kysytty, että mitä se nyt sitten yhdet sanat kirkon alttarilla merkitsevät. Se kuulostaa vähättelevältä. Joskus pienetkin sanat oikeissa paikoissa, kun ne vapaaehtoisesti lausutaan, muuttavat elämää. Kirkolliskokouksen keskustelussa oli sellainen mainio puoli, että jokainen täällä haluaisi tukea uusperheitä ja lapsia erilaisissa perheissä. Uskon, että keskustelut jatkuvat hyvässä hengessä. Se koituu lasten ja perheiden ja avioliittojen parhaaksi. Asia ei tule valmiiksi tällä kirkolliskokousviikolla. Sitä pitää rauhassa näköjään tuumata.

Isoja rakenteita ja perhealoite mielessä kirkolliskokoukseen

Koko iso (250 sivua) seurakuntarakennepaketti on etukäteen eniten keskusteltu asia ylihuomenna alkavalla kirkolliskokousviikolla. Omassa mielessäni on tuon ja monen muun aloitteen rinnalla eniten pohdintaa aiheuttanut aloite, jossa esitetään lisää materiaalia avioliiton vihkimiseen silloin, kun vihittävillä aikuisilla on lapsia. Olen aloitteen ensimmäinen alekirjoittaja. Ajatus ei kuitenkaan ole alunperin omani tai uusi. Innostuin pohtimaan uusperheen lapsia koulutuspäivässä. Sain mukaan aloitetta muokkaamaan pappisedustajat Sipolan ja Nurmen.

Tämä uusi aineisto koskisi ennen muuta uusperheitä, mutta soveltuvin osin näitä ideoita voisi hyödyntää kaikissa niissä vihkimissä, joissa halutaan ottaan huomioon lapset, aikuiset ja heidän suhteet perheessä. Siksi otsikossa kirjoitan "perhealoitteesta". Se kuvaa jotakin oleellista tästä. Uusia kysymyksiä ja siunaamisen sanoja ei olisi pakko käyttää. Tämä olisi pelkästään myönteinen mahdollisuus. Aloitteestakin on jo keskusteltu jonkin verran. Eräällä keskustelupalstalla yhdessä mielipiteessä suhtauduttiin ehdotukseen kriittisesti vetoamalla siihen, että avioliitto on aina kahden kauppa, lapset tulevat kaupan päälle. Huomasin ajattelevani, että tuossa ajatuksessa on oma viisautensa, mutta silti on ilmeistä, että avioliitto ei ole vain kahden kauppa, jos jommalla kummalla vihittävistä on lapsia. Nyt tarvitaan selvästikin tämän asian kirkastamista, avointa keskustelua ja lasten ja aikuisten suhteiden tarkastelua. Toivon, että kirkosta lähtisi aloitteen käsitelyn myötä viesti avoimesta keskustelusta ja siitä, että erilaisista tilanteista voi tulla suunittelemaan kirkkohäitä vaikka mielessä myllertäisi erilaisia kysymyksiä. Kaikesta tästä voi ja kannattaa puhua! Linkki aloitteesen tässä.

Pyhäinpäivä ja pitkä tauko johtavat kirkolliskokousviikkoon

Tämä blogi elää ja hengittää laiskasti. Saamaton bloggaaja. En saa pidettyä tätä ajatusalttaria vireillä kirkollikokousviikkojen välillä. Nyt matka toi Turkuun. Etukäteen on uutisoitu laiskasti, että nyt puhutaan Keskushallinnon säätämisestä ja kirkollisista vaaleista. Nämä eivät näytä seurakuntien kannalta kovin merkittäviltä asioilta. Keskushallinnon rukkaaminen on aika iso asia, vaikka tuntuu olevan aika kaukana seurakuntien arjesta. Nyt on liikkeellä monenlaista tuumailua, miten kirkon hallintoa voisi keventää ja järkeistää. Sami Ojala herätteli keskustelua laajoille urille juuri ennen kokousviikkoa Kotimaa 24 sivuilla. Kaikesta en ole aivan samaa mieltä, mutta loistavaa, kun Sami jaksaa heitellä nyt keskustelunavauksia ilmoille.Ainakin hän yrittää raivata tilaa uudelle? Tätä täällä yritetään, vaikka monen mielestä liikkeet ovat liian loivat. Tietysti talousarviotkin ovat tällä viikolla esillä ja käppyrät näyttävät talouden tiukkenevan. Ei aivan pieniä asioita. Yritän pysyä jyvällä. Kuten näkyy, oivallukset odottavat jossakin. Kerron heti jos isoja löytyy!  Ainakin Pyhäinpäivä toi hyvän pohjan. Ydinasiat kantavat taukojen jälkeenkin?

Lapset on lapsia

Tänään kirkolliskokous käsitteli mietinnön, jonka otsikko on Kasteopetuksen laajentaminen ja rippikoulun varhentaminen. Aloitteen idea on aikaistaa rippikoulussa hyväksi havaittujen pohdintojen aloittamista. Lapsuus näyttää lyhentyneet ja koulussakin alkaa sukupuolikasvatus esimerkiksi jo 11 vuoden iässä. Osa vanhemmistakin toivoisi, että 10-14 vuotiaille olisi lisää tarjontaa. Kirkolliskokous ei päättänyt aikaistaa rippikoulua, mutta päätti, että "katvealueet" otetaan nyt erityisen kehittämisen kohteeksi. Asia lähetettiin kirkkohallitukseen toimenpiteitä varten! Hyvää keskustelua ja tärkeä juttu. Yksi iso oivallus on tällä viikolla muutamaan kertaan kuulemani pohdinta kirkon kielestä. Kirkon kielessä on puhuttu varhaisnuorista. Ovat ehkä niitäkin, mutta lapset on lapsia. Käsitteitäkin pitää pohtia.

.Lapsivaikutusten arviointi keskusteluun ei päästy, kun aika loppui. Siitä jatketaan loppuviikolla.

Kirkolliskokous avaa ovia keskusteluun

Kuuntelen keskustelua aloitteesta, jossa toivotaan kirkon laativan viestintästrategian. Käytän toisen aivosoluni siihen, että samalla viestin jotakin täältä salista ulos. Täällä odotellaan keskiviikkoon asti, että päästään seurakuntia koskevaan rakennekeskusteluun. Tämä teema tuntuu elävän jo monissa käytäväpuheissa.

Omassa mielessäni soi edelleen arkkipiispa Kari Mäkisen avajaispuhe. Hän avasi viisaasti ja inhimilliset tunteet huomioiden ison "ikkunan". Puheen avainsanoja voisivat olla: ovien avaaminen, avioliitto, seksuaalisuus, Kristus, ihmisen yksinäisyys, omien pelkojen kohtaaminen ja älä pelkää.

Arkkipiispa liittyi lämpimällä tavalla ajankohtaiseen avioliitto-keskusteluun. Avioliitto on tärkeä instituutio koko kansan kannalta. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä laista tai instituutiosta, vaan ihmisestä, arvoista ja elämän peruspilareista. Kirkon perheneuvontatyössä kohdataan joka päivä iso määrän ihmisiä, jotka pohtivat tosissaan tätä kaikkea. Seksuaalisuus ja avioliitto eivät ole kirkon sanoman ydin, mutta näiden kautta välittyy iso viesti siitä mikä ihminen ja Jumala on? Tässä riittää jaettavaa. Arkkipiispan puhe rohkaisi keskustelemaan. Älä pelkää! (Puheeseen tästä)