Viime perjantain kohokohta oli kirjana oleminen. Paikallinen taiteiden yö, joka on Seinäjoella "Seinäkuun yö" viritti monia kulttuuritapahtumia. SeAMK:n oppilaskunnan aktiivit järjestivät elävän kirjaston. Idea on huikea. Kootaan yhteen ihmisiä joita kohtaan on ennakkoluuloja. Meitä oli papin lisäksi monta muuta: sivari, lesbo, kasvissyöjä, nuorisopoliitikko, syöpään sairastunut, koulukiusattu, noita, romani jne...
Paperille kerättiin ennakkoluuloja näitä ihmisryhmiä kohtaan. Ituhippi, laiska, tyrkyttää omaa juttuaan, epärehellinen. Listat oli mielenkiintoista koota ja kipeää huomata miten omat ennakkoluulot ovat niin pinnalla. Kuitenkin. Sitten näiden ennakkoluulokuvausten pohjalta elävän kirjan sai lainaan n. 20 minuutiksi keskustelua varten. Huikea kokemus, joka tänään koulutuksessa ollessani elää yhä. Paidoissa kirjalla luki: "Ei ole kirjaa kansiin katsominen."
Mietin, että olisin voinut olla jokin muukin kirja kuin pappi. Kummallisuuksia riittää itsessänikin. Mikä kirja sinä olisit? Minkä kirjan haluaisit lukea? Ihminen on valloittava kirjanankin!
tiistai 27. toukokuuta 2008
torstai 22. toukokuuta 2008
kohderyhmäajattelua?
Olen meinannut aloittaa opiskelijamaailman ajatuksia luotaavan blogin. Tämä ajatus on elänyt koko viime talven. Olen siis elokuussa loikannut tähän uuteen virkaani. Nyt vähän ihmettelen itseäni, kun sain kirkolliskokouksessa aikaiseksi vasta tämän, kun tarkoitus oli miettiä oppilaitosmaailman kysymyksiä.
Meinasin ensin avata toisen blogin. Jos se olisikin niin. Mutta sitten hokasin, että jospa haaste itselleni olisi juuri tässä. Miten voisin kirjoittaa niin, että vapautuisin miettimästä kuka tätä lukee? Tai jospa se olisikin paras oppi, jos opin kirjoittamaan niin, että työyhteisön ihmiset jaksaisivat lukea tätä muutaman rivin myös.
Olkoon yksi. Yritän opetella sanomaa kaikille ja itselleni. En halua sirpalemaailmaa ainakaan, jossa joka porukalle on oma lokero!
Kirjoitan huomiseen SeAMK:n valmistuvien jumikseen puhetta ja mietin jo ylihuomista metallimessusaarnaa. Tässäkin maailmat kohtaavat!
Meinasin ensin avata toisen blogin. Jos se olisikin niin. Mutta sitten hokasin, että jospa haaste itselleni olisi juuri tässä. Miten voisin kirjoittaa niin, että vapautuisin miettimästä kuka tätä lukee? Tai jospa se olisikin paras oppi, jos opin kirjoittamaan niin, että työyhteisön ihmiset jaksaisivat lukea tätä muutaman rivin myös.
Olkoon yksi. Yritän opetella sanomaa kaikille ja itselleni. En halua sirpalemaailmaa ainakaan, jossa joka porukalle on oma lokero!
Kirjoitan huomiseen SeAMK:n valmistuvien jumikseen puhetta ja mietin jo ylihuomista metallimessusaarnaa. Tässäkin maailmat kohtaavat!
perjantai 16. toukokuuta 2008
aika parantaa
Ei aika yksin juuri paranna. Kummallinen sanonta tuokin. Mietin haavoja. Niitä ei tainnut juuri tulla. Ei minulle ainakaan. Kirkolliskokousviikon henki oli aika hyvä. Ennakko-oletukseni oli toisenlainen. Ajattelin, että tykit puhuvat. Tietysti siellä painavia puhuttiin, mutta yhtään en epäile, etteikö kaikki etsisi hyvää ja kirkon ja uskon parasta.
Jos ajan ei tarvitse parantaa nyt haavoja se voi parantaa kykyä hahmottaa. Joku on väittänyt, että se minkä koulutuksesta muistaa viikon päästä, se on ollut oleellista. Muistan keskustelun Herran siunauksesta, jumalanpalveluselämän uudistamisesta, huolen avioliitto-opetuksesta rippikouluissa. Erityisesti olen kuitenkin ruvennut ajattelemaan henkilöseurakunta asiaa ja näitä koko kirkon olemukseen vaikuttavia pohdintoja. Parantaakohan aika silmälaseja. Toivon näkeväni ja kuulevani lisää.
Oman seurakunnan lehteen Lakeuden Ristiin tuli eilen pyyntö pikaisesti vastata neljään kirkolliskokouskysymykseen. Vastasin pikaisesti. Aika olisi parantanut vastauksia? Sitä ei ollut. Liitän jutun tänne, kunhan tulee...
Jos ajan ei tarvitse parantaa nyt haavoja se voi parantaa kykyä hahmottaa. Joku on väittänyt, että se minkä koulutuksesta muistaa viikon päästä, se on ollut oleellista. Muistan keskustelun Herran siunauksesta, jumalanpalveluselämän uudistamisesta, huolen avioliitto-opetuksesta rippikouluissa. Erityisesti olen kuitenkin ruvennut ajattelemaan henkilöseurakunta asiaa ja näitä koko kirkon olemukseen vaikuttavia pohdintoja. Parantaakohan aika silmälaseja. Toivon näkeväni ja kuulevani lisää.
Oman seurakunnan lehteen Lakeuden Ristiin tuli eilen pyyntö pikaisesti vastata neljään kirkolliskokouskysymykseen. Vastasin pikaisesti. Aika olisi parantanut vastauksia? Sitä ei ollut. Liitän jutun tänne, kunhan tulee...
perjantai 9. toukokuuta 2008
sielu kotiin
Se on vanha viisaus. Se jossa pohditaan, että onko sielu ehtinyt mukaan? Aiheellinen kysymys.
Silloin kun oikein singahtelee paikasta toiseen käy helposti niin, että ei ole läsnä missään. Olen joskus saanut itseni kiinni tästä. Olen tässä, mutta en ole tässä. Mieli harhailee ja muut kokevat, että tuo ei nyt ole läsnä.
Kirkolliskokousviikko oli tiivis ja meni sittenkin ohi nopeasti. Koin välillä vahvasti olevani salissa läsnä. Välillä pisimpien puheiden aikana yhteys paikkaan ja aikaan katosi. Olin paikallani, mutta ajatus kulki muualla. Välillä jossakin lehdessä, paperissa, ihmisissä tai joskus jopa Jumalaa tavoittamassa?
Sielu onneksi välillä ehti tilanteisiin mukaan ja se mitä pelkäsin eniten, että en ymmärrä asioita, se ei toteutunut. Sittenkin ihan tavallinen älli riittää.
Niin vahvoja ovat asiat olleet, että nyt kotona viikon jälkeen sielu ei meinaa ehtiä tänne ollenkaan. Se leijailee vielä istuntosalissa ja paperipinossa, ihmisten kasvoissa.
Yht´äkkiä ei ole enää puheenjohtajaa sanomassa mihin asiaan tarttua! Saako yhden illan istua? Yritän kuulostella missä sieluni menee? Toivottavasti löytyy jostakin. Kotiin?
Silloin kun oikein singahtelee paikasta toiseen käy helposti niin, että ei ole läsnä missään. Olen joskus saanut itseni kiinni tästä. Olen tässä, mutta en ole tässä. Mieli harhailee ja muut kokevat, että tuo ei nyt ole läsnä.
Kirkolliskokousviikko oli tiivis ja meni sittenkin ohi nopeasti. Koin välillä vahvasti olevani salissa läsnä. Välillä pisimpien puheiden aikana yhteys paikkaan ja aikaan katosi. Olin paikallani, mutta ajatus kulki muualla. Välillä jossakin lehdessä, paperissa, ihmisissä tai joskus jopa Jumalaa tavoittamassa?
Sielu onneksi välillä ehti tilanteisiin mukaan ja se mitä pelkäsin eniten, että en ymmärrä asioita, se ei toteutunut. Sittenkin ihan tavallinen älli riittää.
Niin vahvoja ovat asiat olleet, että nyt kotona viikon jälkeen sielu ei meinaa ehtiä tänne ollenkaan. Se leijailee vielä istuntosalissa ja paperipinossa, ihmisten kasvoissa.
Yht´äkkiä ei ole enää puheenjohtajaa sanomassa mihin asiaan tarttua! Saako yhden illan istua? Yritän kuulostella missä sieluni menee? Toivottavasti löytyy jostakin. Kotiin?
torstai 8. toukokuuta 2008
messubussi
Taas meni myöhään yöhön ennen kuin saan kirjoitettua.
Nämä kirkoliskokouspäivät ovat olleet pitkiä päiviä. Onneksi välillä on tullut viestejä kotoa ja muutenkin joku muistuttaa kokouksen ulkopuolisesta maailmasta.
Tänään jäi mieleeni, kun eräs kokenut kirkolliskokousedustaja huokaisi, että: " ei tämä ennen ollut ihan tällaista". Hän ei kai ollut kovin huolissaan tapahtumien kulusta, mutta halusi kertoa, että jokin on muuttunut. Itse en tänään puhunut salissa mitään, mutta paljon puheenvuoroja kuulin. Ehkä nyt on sitten erilaisa edustajia kuin ennen. Onko lisääntynyt tunteiden ilmaisu, vai onko vaan puhuttu pitempään kuin ennen. Ehkä jokin muukin on sitten muuttunut. Niin haluaisin uskoa. Ainakin tunteita on tullut esiin.
Sain pöydälleni oman puheenvuoroni eiliseltä. Täällä kaikki nauhoitetaan ja tulevat sitten paperina tarkistettavaksi ja lopulta nettiinkin. (Laittaisin heti linkin jos osaisin). Oma ensimmäinen puheenvuoroni kirkolliskokousedustajana oli hämmentävää luettavaa. Lyhyt tokaisu virsikirjakeskusteluun. Takaisin puheitaan ei saa. Ehkä onneksikin. Monet puheet ovat tosi painavia ja harkittuja. Ei omani. Halusin kesken virsikirjakeskustelun kai sanoa, että löytyy se virsikirja jo vaikka netistäkin. Virsikirja voi olla vaikka kännykän kokoinen. Jostakin pitää aina alkaa ja hyvä on, että rima ei noussut kohdallani korkealle. On varaa parantaa.
Messun tilasta ja musiikistakin keskuteltiin. Joku heitti hauskan ajatuksen. Mitäs jos maata kiertäisi messubussi. Mielikuvitus lähti taas laukkaamaan. Mitä jos kiertäisikin. Se olisi maalattu, kuin rokkibändien keikkabussi. Sieltä tulisi ulos muusikoita ja harrastajateatteriryhmä ja hiljaisuuden polun materiaalit. Sitten vuoron perään joka seurakuntaan toteutettaisiin joku ihan uusi messuhässäkkä. Virikkeitä ja innostusta oli tänään ilmassa. Perinteisemmän messun merkitystä ei silti unohdettu. Toteuttamistapoja pitää miettiä. Minä voisin hypätä mukaan bussiin. Mikähän olisi minun homma. Olisin vaikka... vaan istumassa penkissä. Rukoilisin ja laulaisin mukana. Haluasin nyt juuri hiljentyä! Hys, ja hyvää yötä!
Nämä kirkoliskokouspäivät ovat olleet pitkiä päiviä. Onneksi välillä on tullut viestejä kotoa ja muutenkin joku muistuttaa kokouksen ulkopuolisesta maailmasta.
Tänään jäi mieleeni, kun eräs kokenut kirkolliskokousedustaja huokaisi, että: " ei tämä ennen ollut ihan tällaista". Hän ei kai ollut kovin huolissaan tapahtumien kulusta, mutta halusi kertoa, että jokin on muuttunut. Itse en tänään puhunut salissa mitään, mutta paljon puheenvuoroja kuulin. Ehkä nyt on sitten erilaisa edustajia kuin ennen. Onko lisääntynyt tunteiden ilmaisu, vai onko vaan puhuttu pitempään kuin ennen. Ehkä jokin muukin on sitten muuttunut. Niin haluaisin uskoa. Ainakin tunteita on tullut esiin.
Sain pöydälleni oman puheenvuoroni eiliseltä. Täällä kaikki nauhoitetaan ja tulevat sitten paperina tarkistettavaksi ja lopulta nettiinkin. (Laittaisin heti linkin jos osaisin). Oma ensimmäinen puheenvuoroni kirkolliskokousedustajana oli hämmentävää luettavaa. Lyhyt tokaisu virsikirjakeskusteluun. Takaisin puheitaan ei saa. Ehkä onneksikin. Monet puheet ovat tosi painavia ja harkittuja. Ei omani. Halusin kesken virsikirjakeskustelun kai sanoa, että löytyy se virsikirja jo vaikka netistäkin. Virsikirja voi olla vaikka kännykän kokoinen. Jostakin pitää aina alkaa ja hyvä on, että rima ei noussut kohdallani korkealle. On varaa parantaa.
Messun tilasta ja musiikistakin keskuteltiin. Joku heitti hauskan ajatuksen. Mitäs jos maata kiertäisi messubussi. Mielikuvitus lähti taas laukkaamaan. Mitä jos kiertäisikin. Se olisi maalattu, kuin rokkibändien keikkabussi. Sieltä tulisi ulos muusikoita ja harrastajateatteriryhmä ja hiljaisuuden polun materiaalit. Sitten vuoron perään joka seurakuntaan toteutettaisiin joku ihan uusi messuhässäkkä. Virikkeitä ja innostusta oli tänään ilmassa. Perinteisemmän messun merkitystä ei silti unohdettu. Toteuttamistapoja pitää miettiä. Minä voisin hypätä mukaan bussiin. Mikähän olisi minun homma. Olisin vaikka... vaan istumassa penkissä. Rukoilisin ja laulaisin mukana. Haluasin nyt juuri hiljentyä! Hys, ja hyvää yötä!
keskiviikko 7. toukokuuta 2008
Perus- ja lentojuttuja
Keskiviikko 7.5.2008
Niin kuin näet, opettelen vasta.
Ensin on paikallaan kynäillä muutama perusjuttu tästä kirkolliskokoustouhusta omalta osaltani. On siis kolmannen päivän ilta. Koko tämä ensimmäinen kokous kestää viikon. Puoliväli siis ainakin. Monta oppimiskokemusta on ehtinyt kertyä tähän mennessä.
Näihin alkuvaiheen toihinoihin on liittynyt jakautuminen valiokuntiin. Pääsin haluamaani paikkaan. Olen yleisvaliokunta kakkosessa, joka on toistaiseksi vain epävirallisesti "tulevaisuusvaliokunta". Ennustaminen on kuulemma vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. Tässä ei vielä ole ennusteltu onneksi sillä porukalla juuri yhtään. Nyt iltaan asti, luimme viimevuoden toimintakertomusta.
Tulevaisuuskeskustelu on silti tänään ollut salissa vahvasti läsnä. Ehkä korvani ovat herkistyneet nyt ainakin niin, että kuulen, kun joku puhuu huomisesta ja ensivuodesta ja vuodesta 2015.
Vuosi 2015 0n painettu uunituoreen MEIDÄN KIRKKO strategian kanteen. Sinne asti suuntaa on näytetty. Lappusen koko on pieni. Joku käytti siitä tänään nimeä "flaieri". Mitäs jos siitä otettaisiin isompi painos. Jos se olisikin oikeasti LENTOLEHTINEN. Sitten tarvittaisiin muutamia kaupunkien ja kylien ylilentoja tai satoja jos joka taajamaan yritetään osua. Taivaasta sataisi viesti: "Meidän kirkko- Osallisuuden yhteisö!" Leijailisivat tuulessa ja joku lukisi, joku astuisi päälle. Syntyisikö arvo- tai jokin muu keskustelu? HEH. Roskaa tulisi ainakin liikaa...
Ehkä näitä ei pitäisi kirjoittaa muuten kuin pirteänä?
Niin kuin näet, opettelen vasta.
Ensin on paikallaan kynäillä muutama perusjuttu tästä kirkolliskokoustouhusta omalta osaltani. On siis kolmannen päivän ilta. Koko tämä ensimmäinen kokous kestää viikon. Puoliväli siis ainakin. Monta oppimiskokemusta on ehtinyt kertyä tähän mennessä.
Näihin alkuvaiheen toihinoihin on liittynyt jakautuminen valiokuntiin. Pääsin haluamaani paikkaan. Olen yleisvaliokunta kakkosessa, joka on toistaiseksi vain epävirallisesti "tulevaisuusvaliokunta". Ennustaminen on kuulemma vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. Tässä ei vielä ole ennusteltu onneksi sillä porukalla juuri yhtään. Nyt iltaan asti, luimme viimevuoden toimintakertomusta.
Tulevaisuuskeskustelu on silti tänään ollut salissa vahvasti läsnä. Ehkä korvani ovat herkistyneet nyt ainakin niin, että kuulen, kun joku puhuu huomisesta ja ensivuodesta ja vuodesta 2015.
Vuosi 2015 0n painettu uunituoreen MEIDÄN KIRKKO strategian kanteen. Sinne asti suuntaa on näytetty. Lappusen koko on pieni. Joku käytti siitä tänään nimeä "flaieri". Mitäs jos siitä otettaisiin isompi painos. Jos se olisikin oikeasti LENTOLEHTINEN. Sitten tarvittaisiin muutamia kaupunkien ja kylien ylilentoja tai satoja jos joka taajamaan yritetään osua. Taivaasta sataisi viesti: "Meidän kirkko- Osallisuuden yhteisö!" Leijailisivat tuulessa ja joku lukisi, joku astuisi päälle. Syntyisikö arvo- tai jokin muu keskustelu? HEH. Roskaa tulisi ainakin liikaa...
Ehkä näitä ei pitäisi kirjoittaa muuten kuin pirteänä?
kaikki alkaa joskus
Tuli pieniä paineita
Tässä olkapään takana on kirkolliskokoustoveri (ja vieressäkin pari). Kaikki hihittävät ja kannustavat, kun yritän tätä ensimmäistä oikeaa blogikirjoitustani.
Aikaakin avaamiseen vaan kului, vaikka ei kovin paljon. Vanha viisaus on, että kaikki mikä alkaa... päättyy joskus. Nyt on vaihtoehtoja. Jätän tähän heti tai yrittän päättää tämän joskus myöhemmin.
Tarve kirjoittaa on sukua tarpeelle ajatella. Kirkolliskokousviikko on saanyt päähän taas pienen myrskyn. Yritän jotakin järjestystä tässä.
Loppuakin on hyvä joskus ajatella, mutta nyt koetan muistaa unohtaa turhan paineen ja aloittaa. Kaikki mikä on, alkaa joskus.
Tässä olkapään takana on kirkolliskokoustoveri (ja vieressäkin pari). Kaikki hihittävät ja kannustavat, kun yritän tätä ensimmäistä oikeaa blogikirjoitustani.
Aikaakin avaamiseen vaan kului, vaikka ei kovin paljon. Vanha viisaus on, että kaikki mikä alkaa... päättyy joskus. Nyt on vaihtoehtoja. Jätän tähän heti tai yrittän päättää tämän joskus myöhemmin.
Tarve kirjoittaa on sukua tarpeelle ajatella. Kirkolliskokousviikko on saanyt päähän taas pienen myrskyn. Yritän jotakin järjestystä tässä.
Loppuakin on hyvä joskus ajatella, mutta nyt koetan muistaa unohtaa turhan paineen ja aloittaa. Kaikki mikä on, alkaa joskus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
