Kisatuli

Kiinassa kisat ovat ohitse. On jälkipelien aika. Minun hauskin muisto liittyy avajaispäivään 08.08.08. Ystäväni Mikko laittoi minulle sieltä sinä päivänä postikortin. Leimassa on kiinan kieltä ja maagiset päivämäärät. Itse käyn ulkomailla niin harvoin, että kortit ilahduttavat. Tämä oli korttien joukossa mieleenpainuva. Yritän muistaa joskus reissuillani lähettää kortin.

Tulet ei oikeasti sammu. Tai sammuvat tietysti, mutta joku sisäinen roihu ajaa varmasti urheilijoita ja meitä muitakin niiden asioiden pariin jotka kiinnostavat. Kunpa saisi palaa jollekin hyvälle ja tärkeälle asialle. Pientä nuotiopaikkaa viritin eilen takapihalle, kun yksi meidän perheestä täyttää huomenna vuosia. Voisi istua nuotiolla ja paistaa lettuja tulella? Siitä ainakin on helppo innostua. Vähän pääsen retkelle ja tulta tuijottamaan välillä.

Tuohon edelliseen kirjoitukseeni tekee vielä mieli liittyä sen verran, että arkkipiispa Jukka Paarman Aamulehden viime viikonlopun artikkeli parisuhteista ja siunaamisista oli minulle tervetullut puheenvuoro. Piispan osa ei tässäkään keskustelussa ole helppo ja tärkeää on silti sanoa ääneen ja pohtia. Hauska huomata, että kirkon työntekijöistä löytyy parisuhteensa rekisteröineitä. Keskustelu jatkuu toivottavasti ilman tuomion henkeä. Tulessa ei saa ketään kärventää.

Takeltelua ja vääriä kirjaimia

Begggg.. vai mikä se nyt oli. Aika kuuluva ja hämmästynyt nauru kohtasi. Sain lukijapalautetta. Peking ei kuulemma kirjoitetakaan Beging. Edellisessä tekstissä oli pientä kirjoitusvirhettä taas vauhdissa tullut. No joo. Myönnän. "Mitä sä siinä kohtaa oikein olet ajatellut", kysyttiin. Totta on, että alakoululaisetkin osaavat oikeinkirjoituksen paremmin. Naurut irtosi kuitenkin.

Asiakysymyksiä olen ajatellut oikeinkirjoitusta enemmän. Ei joka ikisen kirjaimen tai edes joka toisen tarvitse aina olla oikein, kunhan sydän etsii aidosti.

Tänään uutisissa, jotka nyt ohi mennen TV:stä näin, M.Ebeling ja H.Olkinuora olivat saaneet kommentoida samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamista. Yllättävän takeltelematta puhuivat molemmat. Oma kieli on keskellä suuta, kun en haluaisi loukata. Helposti takeltelen. Silti olisin valmis nyt avoimesti ja rohkeasti pohtimaan siunaamisen kysymyksiä. Olisiko tuo oikein pyytää yhdessä siunausta heidän kanssaan, jotka sitä pyytävät. Minä en ainakaan meinaa osata hyvän pyytämistä kieltääkään. Painava juttu minusta on se, että Jumala se sitten omalla tavallaan siunaa ja pyynnöt käsittelee. Oikeastaan me voimme puhua vain tästä ihmisten osuudesta.

Taas olen päässyt muita helpommalla, kun kukaan parisuhteensa rekisteröinyt ei ole minulta siunausta pyytänyt. Odottelen innolla taas keskusteluja ja päätöksiä. Saan ehkä itsekin olla asiasta päättämässä. Siihen asti yritän elellä entisten ohjeiden mukaan. Pohditaan ja takellellaan porukalla. Sanat ja kirjaimet löytävät aikanaan järjestyksen, kunnes niitä korjataan taas. Oman pienen lipsahduksenkin jo yritin korjata.

Rauhaa ja valoa!

Muistin juuri olleeni kesä-heinäkuun vaihteessa Tampereella. Siitä viikosta on jäänyt monta paperia talteen ja muistotkin palaavat jo mieleeni. Siellä oli oppilaitoksissa työskentelevien uskonnollisten ammattilaisten maailmankonferessi. Huomaan, että vaikea on sanoa edes palaverin nimeä. (Reflecting light - The 3rd Global Conference of University and College Chaplains, Campus Ministers and Religious Professionals). Oli pappeja, diakoniatyöntekijöitä ja kanttoreita. Oli väkeä monesta maasta, muslimeja, kristittyjä ja juutalaisia. Valtaosa tietysti meitä länsimaalaisten hyvinvointivaltioiden kristittyjä. Onneksi kuitenkin joitakin muitakin.

Idea oli pohtia ja elää todeksi uskontojen välistä yhteyttä ja pohtia kaiken maailma opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista. Valo heijastuu kuitenkin?

Opettavaista on tavata eri tavalla uskovia eri ilmansuunnista. Jokainen sai olla rohkeasti oman uskon takana. Pitää tietää mistä itse tulee, että uskaltaa tutustua ja viettää aikaa yhdessä.

Tällaiset tapahtumat ovat tiukka vastalause sodille ja riidoille. Jos toisen ihmisen näkee ihmeenä, jaksaa nähdä hänen aattensa ja uskonsakin ihmeenä. Iloa oli Tampereella paljon. Näitä muistelen Pekingin kisojen jatkuessa, kun avajaispäivänä syttynyttä sotaa ihmetellään myös. Voihan niitä Kiinan kisoja moittia, mutta jos siellä jotakin yhteyttä rakentuisi myös? Paljon siellä Kiinassa ja Etelä-Ossetian rintamalla myös toivotaan ja rukoillaan. Rauhasta on helppo puhua. Tekijäksi en tiedä aina miten ryhtyä. Yhteyttä pyydän.

sata vuotta lomalla

Palasin juuri kesälomalta. En tiedä kuinka ansaittu se oli, mutta tuntui mukavalta vähän hellittää. Huomasin jossakin vaiheessa, että nämä blogitekstitkin jäivät. Tuumin, että jääkööt. Ehtiihän näitä.

Lomalla usein kuulemma pyörii työn asiat mielessä hyvällä tavalla. Syntyy uutta ja luovaa, kun ei tarvitse väkisin puristaa ja saa vähän etäisyyttä. Nyt sitten vaan odottelen, että ajatukset alkavat virtaamaan... No totta oli, että viime yönä jo heräsin ja huomasin ajatelleeni tätä päivää.

Otsikon sata vuotta sitten nousee sanomalehden pienestä jutusta, jossa kerrottiin, että tiettävästi maailman vanhin blogia kirjoittava ihminen kuoli heinäkuussa. Hän eli 108 vuotta. Sata vuotta sitten ei tarvinnut lomalla blogista juuri kai huolehtia. Montakohan vuotta 108 vuotias ehti blogiaan kirjoittaa. Ensin hän selvisi kai ainakin sata vuotta ilman blogia. Siitä hommasta oli lomaa ainakin. Sitten hän vielä aloitti joitain uutta. Sellaista luovuus on. Se syntyy riittävistä tauoista ja halusta oppia uutta?

Taas keskustelevat muuten kauppojen vapaasta aukiolosta. Olen yleensä asiaa vastustanut, vaikka eilenkin kävin lähikaupassa. Mukavaahan se on jos aina kaikki putiikit on auki? Mutta miksi yritetään hämätä, että olisi muka paljon muitakin todellisia tavoitteita, kun myynnin ja kulutuksen lisääminen? Lomalla kulutin kai aika paljon. Siksi tässä soimaan ajatusta ja itseäni. Ehdin liikaa jo nyt. Lomallakin.