Korttia pukkaa ja hiiret vipeltää

Tänään tuli jo aika monta joulukorttia. Meidän perheen kortti on jo muutaman vuoden ajan ollut sellainen yhden sivun kirje. Se alkaa aina samoilla sanoilla: "Hiiri meni metsään". Sitten tarina jatkuu mielikuvituksen lennon myötä niin, että jokainen saa sanoa jotakin. Hiiret touhuvat milloin mitäkin, mutta kertovat samalla tarinaa kuluneesta vuodesta.

Taas oli pieni tarina-ahdistus viime sunnuntaina, kun maanantaina piti saada hiirikirjeet postiin. Onnistui lopulta. Tänä vuonna hiiret pohtivat, että mikä on joulussa tarpeellista ja miettivät aikuisten uusi työtehtäviä. Lapsista tuntui mahtuvan kirjeeseen liian vähän. Aikuisten ajatukset meinaavat täyttää sadutkin. Huono juttu. Pitää puhua niille hiirille, että olisivat edes jouluna perheen keskellä.

Tänään näitä mietin, kun pienin hiiri on flunssassa ja sen korva on kipee. Kaikki ovat kuitenkin kotona. Jospa joulu tulee. Kiitollinen mieli on myös korteista ja viesteistä! Niissä Vapahtajan syntymää jo aavistelen.

Kirjava Suomi!

Kirjo on näkyvissä. Se on hyvä. Toiveikasta itsenäisyyspäivää jokaiselle!

Suomi on monessa hyvä maa ja kiitollisuuteen on aihetta. Olen loppuviikon saanut olla oppilaitosten itsenäisyysjuhlissa mukana. Samalla, kun olen itsekin koettanut kiittää olen ajatelut, että miten sen porukan asiaa pitäisin esillä, jotka eivät juhlamieltä löydä.

Heissä on niitä, joiden mieli ei tahdo nousta juhlaan oli tilane mikä tahansa, mutta on heitäkin jotka haluaisivat kiittää ja iloita, mutta nyt ei vaan pysty. Tätä tarkoitan, kun sanon, että kirjoa on ja on hyvä, että se näkyy.

Olen sen verran kai vihreillä oksilla ollut yleensä, että tämä saattaa tuntua ontolta. Mitä tuo tietää kurjuudesta tänään? Niinpä. Opiskelen ja toivon, että erilaiset äänet saavat kuulua. Sellainen Suomi nyt on. Oma ja rakas ja kirjava. Värikkäämpi ja sirpaleisempi henkisesti, kuin koskaan.

Osa lapsista pukeutuu juuri prinsessaksi klo 18.42. Sellaisen leikin lapsi nyt tarvitsee ja ulkona palaa tuli. Lämmittäköön kaikkia!

uusi vuosi!

Adventti ja HOOSIANNA. Auta, pelasta! Uusi kirkkovuosi alkoi. Saimme koko pesueen liikkeelle aamulla kirkkoon. Vanhin lapsi oli yökylässä kaverilla, mutta hänetkin pomimme autoon 9.45. Perhemessu tuntui vähän pitkälle, mutta hyvä siellä oli olla. Kohokohdat olivat ehtoollinen ja hoosianna hymni. Tärkeää oli tietysti tavat tuttuja.

Pientä flunsaa on ollut jo viikon. Nyt on ollut töiden lomassa aikaa vähän levätäkin. Pääsin pitkästä aikaa autotalliin vähän puutöihin, nukuin päiväunet ja sain kuulla evankeliumin. Se päättyi jotenkin niin, että jos: "olisin hiljaa, kivet huutaisivat."

Huomenna alkaa uusi työ. Aloitan Kauhajoen kouluampumisten jälkihoitohankkeen vetäjänä. Tässä on kaikki päiväunet ja virret nyt tulleet tarpeeseen. Hyvä viikonloppu. Uusi alkaa! Apuakin huutelen ja siihen luotan. Uusi vuosi alkakoon! Auta ja pelasta aasilla ratsastaja. Anna kivienkin huutaa!

outoja tunnustuksia

Tänään oli kastepaperit hukassa. Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta nyt ajattelin, että niitä ei taida koskaan löytyä. Harmillinen ja nolo juttu. Tiesin, että ovat jossakin tallessa. Kaste on ensi sunnuntaina. Tuomiosunnuntai. Mitenhän tästä selviän.

Olin jo iltapäivästä aika väsynyt. Muistin vanhan ohjeen, että asioiden salailu vie energiaa ja hukatun etsiminen vielä enemmän. Muutenkin on sata asiaa kesken. Päätin soittaa kastekotiin. Hyvä idea!

"...Nyt soitan, kun tässä on laput hukassa. Sitä vaan, että mitähän me sovittiin. Oli vissiin kodinsiunaamisestakin jotain puhetta..."

Ei pienintäkään tyrmistystä siellä toisessa päässä. "Nooo... just niin. Oli kodinsiunaus joo. Tule sitten kuitenkin ajoissa." Iloinen puhelu. Tuli mieleen, että yritän jatkossakin olla nolostumatta joutavista. Jos kerran apua pyytävää armahdetaan.

Kävin nyt illalla vielä työhuoneessa. Siellä paperit olivat. Toisen käsikirjan välissä.

Miten on noloa tunnustaa pieni moka, saati iso. Sitten on ne jutut joita itse vaadin itseäni katumaan, tai toiset vaativat katumaan, vaikka syykään ei ole oma. Tuomio on niin lähellä, että hirvittää vai odotas.... Jos soitan ja kysyn. Jos onkin vaikka kaukana.

Obama ja Orsila

Uusi pressa Obama on juhlittu vaalivoittaja. Näin haastattelunpätkän, jossa hän kertoi lapsena kärsineensä erikoisista nimistään. Barak Obama. Oma sukunimeni on myös aika harvinainen. Aina voi keksiä jonkin yhtymäkohdan Usan presidentiin. Juhlien lomassa puhuin täällä, että tänään ei haittaa, vaikka on vähän hassu oolla alkava sukunimi. En tiedä onko meillä muuta yhteistä. Alan tutkimaan, kunhan kerkiän:)

Täällä kirkolliskokouksessa meni juuri äänestyksessä läpi määräraha kolmen nuorisotyöntekijän palkkaamiseen. Työksi heille on kaavailtu nettiläsnäoloa. Olin mukana kannattamassa asiaa.

Perusteltua kritiikkiäkin kuulin. Kukaan ei kai kiistä etteikö nettiläsnäoloa tänään tarvita, mutta käytännön toimista on vaikea päättää. Mikä nyt auttaisi todella.

Nyt kokeillaan tätä. Toivottavasti löytyy luovia ideoita ja ihmisiä. Varmaan toimivat myös nimimerkeillä. Ehdotan jotain hassua, mutta ei Obamaa tai Orsilaa. Nojoo... etsitään kuitenkin linkkejä ja yhteyksiä ihmisten välillä. Joskus ovat hataria, joskun lujia ja vankkoja. Niitä kohti!

Monikasvoisten vuodet

Tänään kirkolliskokous keskusteli aamulla kirkon nelivuotiskertomuksesta. Otsikko kirjalle on: "Monikasvoinen kirkko". Kansikuvassa on iäkkäämpiä ihmisiä, jotka mietteliäin ilmein ovat tulossa ehtoolliselle. Ensin mietin, että missä muun ikäiset ihmiset. Kuvaa tuijottaessa mieleni leppyi kuitenkin. Monia kasvoja tässäkin. Ikä vaan ei vaihtele.

Erityinen huoli on nyt nuorista ja nuorista aikuisista. Rippikoulu ja hautajaiset vetävät yhä kirkossa. Monen muun asian suosio laskee.

Muutama vuosi 2004-2007 on lyhyt aika. Niistä kertomus on hyvä kooste. Hurahtivat jo. Entisen pohjalle aina rakentuu tuleva.

Tämän päivän uutisista tavoitti vain yksi. Poliisi on saanut tietojen mukaan estettyä kouluammuskelun. Helpottava uutinen ja yhtä aikaa vakava. Usan vaalitulosta saa tietysti pian jännittää.

Muutama vuosi saattaa olla edessäkin päin. Haluaisin käydä eteenpäin kysellen ja rohkeasti etsien, mutta myös luottaen. Kirkko on kai kuolemaakin varten, mutta myös elämää. Kansikuvan ikäihmisten perässä haluaisin nyt kulkea. He näyttävät kulkevan mietteliäin ilmein kohti anteeksi antoa ja rauhaa. Hyvää yötä täältä taas.

läsnäoloa

Netissä voi olla läsnä. Sitäkin tänään ajattelin kirkolliskokouksen ensimmäisenä päivänä. Oli varmasti muita isompiakin asioita, mutta joskus pienemmältä tuntuva voi olla merkityksellistä jollekin.

Kannatin talousarvioaloitetta, jossa ehdotettiin kirkon nettiläsnäolon lisäämistä.

Onko tämä läsnäoloa? Ehkä? Ehkä ei? Mutta sitten se jo muuttuu ihan toiseksi, jos syntyy keskustelu ja toinen vastaa. Läsnäoloon liittyy aina se, että voi kohdata toisen ihmisen.

Minun elämäni merkittävimmät kohtaamiset ovat syntyneet muuten, mutta olen huomannut, että joillekin ihmisille nettikontakti on tullut hyvin tärkeäksi. Siksi haluan kirjoittaa tähänkin. Olethan sinäkin siinä. Vastapäätä ja vierellä?

Kokous on lähellä

Aloitin tämän blogin puoli vuotta sitten. Silloin alkoi ensimmäinen kirkolliskokousviikko. Huomenna homma alkaa taas. Puolivuotta on lyhyt aika ja paljon on silti tapahtunut.

Kirjoittelen tässä. Ensin tuli pitkät tarinat. Pyyhin pois. Ei tunnu helpolta sanoa mitään tulevasta ja silti kaipaan eteenpäin.

Blogi kaipaisi lyhyttä ja nasevaa ilmaisua, mutta päässä on vain pitkiä ajatuksia. Voihan olla, että huomenna taas on uusia sanoja. Mukava on kohdata näitä ihmisiä. Kerrothan jos nousee ajatuksia. Moni on kertonut terveisiä ennen tätä kokousviikkoa. Aika lähellä on taas kokous ja huominen.

Rakkauden kuukausi?

ON kulunut kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Niin se vaan on mennyt. Kauhajoen tapahtumien jälkeen opiskelijapapilla on ollut vientiä tavallista enemmän.

Sitten tuli blogiolo. Ehtisinkö tähän muutaman rivin.

Tälläviikolla olen ollut ensi kertaa normaalissa rytmissä. Siis siinä mielessä, että joitakin yli kuukausi sitten sovittuja juttuja olen voinut tehdä.

Alkuviikosta olin Helsingissä. Siellä kokoontuivat "Rakkauden ammattilaiset." Mielikuvia nousee monia. Saman nimistä TV sarjaa on joku seurannut. Siinä kuvataan seksipalveluja myyvien naisten elämää. Juice ehti aiemmin jo laulaa rakkauden ammattilaisesta. Sitten löytyy kuopiolainen orkesterikin samalla nimellä. Minun ikäisiä humppaveikkoja.

Nyt oli kuitenkin koolla City lehden verkkosivuille "jalkautuvan" porukan palaveri.

Junassa mietin, että kuka oikeastaan on rakkauden ammattilainen? Ei kukaan tai sitten jokainen? Ikuisia harjoittelijoita kaikki?

Tätäkö olen miettinytkin koko kuukauden. En osaa kaivata ammattilaisia, rakastavia ihmisiä vaan.

Tragedia

Murhenäytelmä. Sitä kai tuo tragedia tarkoittaa. Tämä on nyt Kauhajoella ja Seinäjoen ammattikorkeakoulussa kuitenkin ihan totta, ei näytelmää. Tänään olen alkanut käsittämään sen. 11 ihmistä on kuollut. Tänään on jatkunut suru ja sanojen etsintä ja ihmisten kuulumisten kyseleminen.

Moni opiskelija on saanut tänään puhelun. Missä olet? Huomiseen päivään on vielä matkaa, mutta luottamus alkaa herätä. Jospa se tulee.

Olen muistutanut itseäni ja muita. Kiire ei ole selitellä.

Olen avanut virsikirjan ja Raamatunkin. Huolettaa nyt illalla, että en osannut etsiä oikeita toivon sanoja, vaikka uskon niiden olevan olemassa. Iltarukoukseeni suljen jokaisen surun koskettaman.

Avajaiset

Opiskelijat ovat tulleet. Tervetuloa! Uusi syksy tuo uudet kujeet. Eilen oli Seinäjoen ammattikorkeakoulun avajaiset. Tänään Ilkka uutiso tapahtumista. Keskusteluja ja puhetta piisaa, kun koko Suomen yliopisto- ja ammattikorkeakoulumaailmaa nyt muokataan. Tosiasia on, että ikäluokat ovat pienenemässä. Pitää pohtia mikä on järkevää missäkin.

Avajaisista muistan monta asiaa, mutta yhden haluan nostaa tähän. Päätöspuheessa luottamusehenkilöpuolen puheenjohtaja Jorma Yli-Suomu puhui tunnelmasta. Se on oleellinen teema. Sittenkin tunne on vahvin. Se pärjää useimmiten, ellei aina järjelle. Siksi tunnetta ja tunnelmaa ei saa väheksyä.

Tunnelma ei säily parhaiten väkisin porukkaa piristämällä. Joskus tunnelma saa olla epävarma ja alakuloinen. Silloin pitää sanoa, että ei se ole vaarallista vaikka harmittaa. Pitää puhua siitä mikä kalvaa ja tietysti jonkun pitää kuunnella. Yritän pitää korvani auki, muutenkin kuin juhlissa, joissa välillä melkein torkahdin. Syksy on sellainen. Joskus pitää viipyillä ajatuksissa ja antaa niiden myös harhailla.

Kisatuli

Kiinassa kisat ovat ohitse. On jälkipelien aika. Minun hauskin muisto liittyy avajaispäivään 08.08.08. Ystäväni Mikko laittoi minulle sieltä sinä päivänä postikortin. Leimassa on kiinan kieltä ja maagiset päivämäärät. Itse käyn ulkomailla niin harvoin, että kortit ilahduttavat. Tämä oli korttien joukossa mieleenpainuva. Yritän muistaa joskus reissuillani lähettää kortin.

Tulet ei oikeasti sammu. Tai sammuvat tietysti, mutta joku sisäinen roihu ajaa varmasti urheilijoita ja meitä muitakin niiden asioiden pariin jotka kiinnostavat. Kunpa saisi palaa jollekin hyvälle ja tärkeälle asialle. Pientä nuotiopaikkaa viritin eilen takapihalle, kun yksi meidän perheestä täyttää huomenna vuosia. Voisi istua nuotiolla ja paistaa lettuja tulella? Siitä ainakin on helppo innostua. Vähän pääsen retkelle ja tulta tuijottamaan välillä.

Tuohon edelliseen kirjoitukseeni tekee vielä mieli liittyä sen verran, että arkkipiispa Jukka Paarman Aamulehden viime viikonlopun artikkeli parisuhteista ja siunaamisista oli minulle tervetullut puheenvuoro. Piispan osa ei tässäkään keskustelussa ole helppo ja tärkeää on silti sanoa ääneen ja pohtia. Hauska huomata, että kirkon työntekijöistä löytyy parisuhteensa rekisteröineitä. Keskustelu jatkuu toivottavasti ilman tuomion henkeä. Tulessa ei saa ketään kärventää.

Takeltelua ja vääriä kirjaimia

Begggg.. vai mikä se nyt oli. Aika kuuluva ja hämmästynyt nauru kohtasi. Sain lukijapalautetta. Peking ei kuulemma kirjoitetakaan Beging. Edellisessä tekstissä oli pientä kirjoitusvirhettä taas vauhdissa tullut. No joo. Myönnän. "Mitä sä siinä kohtaa oikein olet ajatellut", kysyttiin. Totta on, että alakoululaisetkin osaavat oikeinkirjoituksen paremmin. Naurut irtosi kuitenkin.

Asiakysymyksiä olen ajatellut oikeinkirjoitusta enemmän. Ei joka ikisen kirjaimen tai edes joka toisen tarvitse aina olla oikein, kunhan sydän etsii aidosti.

Tänään uutisissa, jotka nyt ohi mennen TV:stä näin, M.Ebeling ja H.Olkinuora olivat saaneet kommentoida samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamista. Yllättävän takeltelematta puhuivat molemmat. Oma kieli on keskellä suuta, kun en haluaisi loukata. Helposti takeltelen. Silti olisin valmis nyt avoimesti ja rohkeasti pohtimaan siunaamisen kysymyksiä. Olisiko tuo oikein pyytää yhdessä siunausta heidän kanssaan, jotka sitä pyytävät. Minä en ainakaan meinaa osata hyvän pyytämistä kieltääkään. Painava juttu minusta on se, että Jumala se sitten omalla tavallaan siunaa ja pyynnöt käsittelee. Oikeastaan me voimme puhua vain tästä ihmisten osuudesta.

Taas olen päässyt muita helpommalla, kun kukaan parisuhteensa rekisteröinyt ei ole minulta siunausta pyytänyt. Odottelen innolla taas keskusteluja ja päätöksiä. Saan ehkä itsekin olla asiasta päättämässä. Siihen asti yritän elellä entisten ohjeiden mukaan. Pohditaan ja takellellaan porukalla. Sanat ja kirjaimet löytävät aikanaan järjestyksen, kunnes niitä korjataan taas. Oman pienen lipsahduksenkin jo yritin korjata.

Rauhaa ja valoa!

Muistin juuri olleeni kesä-heinäkuun vaihteessa Tampereella. Siitä viikosta on jäänyt monta paperia talteen ja muistotkin palaavat jo mieleeni. Siellä oli oppilaitoksissa työskentelevien uskonnollisten ammattilaisten maailmankonferessi. Huomaan, että vaikea on sanoa edes palaverin nimeä. (Reflecting light - The 3rd Global Conference of University and College Chaplains, Campus Ministers and Religious Professionals). Oli pappeja, diakoniatyöntekijöitä ja kanttoreita. Oli väkeä monesta maasta, muslimeja, kristittyjä ja juutalaisia. Valtaosa tietysti meitä länsimaalaisten hyvinvointivaltioiden kristittyjä. Onneksi kuitenkin joitakin muitakin.

Idea oli pohtia ja elää todeksi uskontojen välistä yhteyttä ja pohtia kaiken maailma opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista. Valo heijastuu kuitenkin?

Opettavaista on tavata eri tavalla uskovia eri ilmansuunnista. Jokainen sai olla rohkeasti oman uskon takana. Pitää tietää mistä itse tulee, että uskaltaa tutustua ja viettää aikaa yhdessä.

Tällaiset tapahtumat ovat tiukka vastalause sodille ja riidoille. Jos toisen ihmisen näkee ihmeenä, jaksaa nähdä hänen aattensa ja uskonsakin ihmeenä. Iloa oli Tampereella paljon. Näitä muistelen Pekingin kisojen jatkuessa, kun avajaispäivänä syttynyttä sotaa ihmetellään myös. Voihan niitä Kiinan kisoja moittia, mutta jos siellä jotakin yhteyttä rakentuisi myös? Paljon siellä Kiinassa ja Etelä-Ossetian rintamalla myös toivotaan ja rukoillaan. Rauhasta on helppo puhua. Tekijäksi en tiedä aina miten ryhtyä. Yhteyttä pyydän.

sata vuotta lomalla

Palasin juuri kesälomalta. En tiedä kuinka ansaittu se oli, mutta tuntui mukavalta vähän hellittää. Huomasin jossakin vaiheessa, että nämä blogitekstitkin jäivät. Tuumin, että jääkööt. Ehtiihän näitä.

Lomalla usein kuulemma pyörii työn asiat mielessä hyvällä tavalla. Syntyy uutta ja luovaa, kun ei tarvitse väkisin puristaa ja saa vähän etäisyyttä. Nyt sitten vaan odottelen, että ajatukset alkavat virtaamaan... No totta oli, että viime yönä jo heräsin ja huomasin ajatelleeni tätä päivää.

Otsikon sata vuotta sitten nousee sanomalehden pienestä jutusta, jossa kerrottiin, että tiettävästi maailman vanhin blogia kirjoittava ihminen kuoli heinäkuussa. Hän eli 108 vuotta. Sata vuotta sitten ei tarvinnut lomalla blogista juuri kai huolehtia. Montakohan vuotta 108 vuotias ehti blogiaan kirjoittaa. Ensin hän selvisi kai ainakin sata vuotta ilman blogia. Siitä hommasta oli lomaa ainakin. Sitten hän vielä aloitti joitain uutta. Sellaista luovuus on. Se syntyy riittävistä tauoista ja halusta oppia uutta?

Taas keskustelevat muuten kauppojen vapaasta aukiolosta. Olen yleensä asiaa vastustanut, vaikka eilenkin kävin lähikaupassa. Mukavaahan se on jos aina kaikki putiikit on auki? Mutta miksi yritetään hämätä, että olisi muka paljon muitakin todellisia tavoitteita, kun myynnin ja kulutuksen lisääminen? Lomalla kulutin kai aika paljon. Siksi tässä soimaan ajatusta ja itseäni. Ehdin liikaa jo nyt. Lomallakin.

tavattoman hauskat lavahäät

Juhannus puskee jo päälle. Häät pyörivät mielessä. Juhannus ei ole enää oikein suosiossa, kun parit selaavat allakkaa vihkipäivää katsellen. Syykin taitaa olla selvä. Kaikilla on silloin omat perinteet ja bileet. Epäilevät aiheellisestikin, että kukaan ei halua jussina tulla juhliin. Ehkä juhannushäät joskus taas palaavat muotiin?

Edellisessä viikonvaihteessa Seinäjoella oli Provinssirock. Oli 30 v juhlarock. Sain olla mukana vähän erilaisissa kesähäissä, kun Anu ja Jykä pyysivät vihkimään Saarilavalle. Etukäteen mietin tietysti, että mitä pitää ottaa huomioon, että homma olisi hyvä parille, rokkijuhlille ja kirkon sanomalle.

En tiedä vieläkän miten se jätti näin mukavan jälkimaun. Kaikki meni luonnikkaasti ja nämä kaksi mukavaa ihmistä saivat toisensa. Hauska juttu. Rakkaus on kai niin iso asia. Se näkyy ja kuuluu ja vaikuttaa. (Tästä pääset tunnelmaan) Rokkikansa eli hyvin mukana. Rukoiltiin ja moni yhtyi suvivirteen ja eturivissä yksi herra huuteli aina sopiviin väleihin: "pussatkaaaa!" Senkin kehoituksen ottivat vakavasti. Hauskaa juhannusta kaikille! Varsinkin vihkipareille!

älykkö ja jälkiviisas

Kotimaa lehti tempaisi jokin aika sitten ja etsi (Paavo Lipposen kirjan jälkimainingeissa) kirkon älykköjä. Sain muiden kirkolliskokousedustajien mukana kyselyn. En vastannut. Sen verran olen hidas ja yksinkertainen, että en osannut suoralta kädeltä muodostaa mielipidettä. Oli kai jokin ajatus kesken. Kukaan ei tuntunut oikein ylivertaiselta. Edes esimiehelleni Tapiolle tai itselleni en älynnyt ääntä antaa :) Seinäjoki jäi nyt ihan ilman.

Sitäkin mietin, että mikä merkitys on älykköihmisten esiin nostamisella. Kateus vaan pukkaa esiin ja sitten on tämä vanha sanonta siitä, että ei nämä uskon outoudet ole koskaan kovin viisaille auenneetkaan. Tämä voisi olla se anti. Jos syntyisi keskustelu älyn, viisauden, kokemuksen, rohkeuden ja tuumaustaidon suhteista. Kenessä yhdistyy oikea kemia?

Eniten ilahdutti oman maakuntalehden Ilkan päätomittajan Matti Kalliokosken huomio. Häneltä oli pyydetty kommentti äänestystulokseen. Hän kysyi, että missä on listalta muut kuin papit ja kirkon aktiivit? Oleellinen kysymys. Kirkko on paljon muuta kuin johtoporras ja näkyvin kaarti. Matti osoitti ainakin älyä ja viisautta. Siitä piste hänelle. "Kirkon jälkiviisas"- äänestyksessä voisin saada minäkin ääniä. Nyt osaisin jo kyselyyn vastata...

missä miehet ratsastaa

Euroviisuhuumat olivat ja menivät. Vielä muutama rivi siitäkin. Kirjoitin juuri ammattikorkeakoulun verkkolehteen lyhyen pakinan, jonka aiheeseen pääsin Seinäjoen ensimmäisessä metallimessussa viikko sitten. Pohdin sanoja metallisaarnaan ja vieläkin mielessäni elää jokin pieni oivallus.

Teräsbetonin miehet vetivät oman kappaleensa kertosäkeen kai tosissaan: "Missä miehet ratsastaa, siellä ei voi lampaat laiduntaa!" Tuli vähän hassu olo. Olen tutkistellut mistä se johtuu. Kerrotaan, että julma hunni Attila ratsasti retkillään niin, että ruohokaan ei kasvanut hänen jäljissään. Tätäkö metallimiehet tarkoittivat? Huomasin, että Jeesuskin ratsasti. Aasilla tosin. Lampaana yritän kulkea perässä. Homma kääntyy ylösalaisin. Missä Jeesus ratsastaa, siellä on hyvä laiduntaa!

Huomaan siis miettiväni, että minkälaisen jäljen jätän. Tämä voi koskea ekologista jalanjälkeä tai sitä miten ison tai muita tuhoavan tilan vien. Oppisinpa kulkemaan hurjasti, mutta niin, että lähelle jää tilaa!

elävä kirjasto

Viime perjantain kohokohta oli kirjana oleminen. Paikallinen taiteiden yö, joka on Seinäjoella "Seinäkuun yö" viritti monia kulttuuritapahtumia. SeAMK:n oppilaskunnan aktiivit järjestivät elävän kirjaston. Idea on huikea. Kootaan yhteen ihmisiä joita kohtaan on ennakkoluuloja. Meitä oli papin lisäksi monta muuta: sivari, lesbo, kasvissyöjä, nuorisopoliitikko, syöpään sairastunut, koulukiusattu, noita, romani jne...

Paperille kerättiin ennakkoluuloja näitä ihmisryhmiä kohtaan. Ituhippi, laiska, tyrkyttää omaa juttuaan, epärehellinen. Listat oli mielenkiintoista koota ja kipeää huomata miten omat ennakkoluulot ovat niin pinnalla. Kuitenkin. Sitten näiden ennakkoluulokuvausten pohjalta elävän kirjan sai lainaan n. 20 minuutiksi keskustelua varten. Huikea kokemus, joka tänään koulutuksessa ollessani elää yhä. Paidoissa kirjalla luki: "Ei ole kirjaa kansiin katsominen."

Mietin, että olisin voinut olla jokin muukin kirja kuin pappi. Kummallisuuksia riittää itsessänikin. Mikä kirja sinä olisit? Minkä kirjan haluaisit lukea? Ihminen on valloittava kirjanankin!

kohderyhmäajattelua?

Olen meinannut aloittaa opiskelijamaailman ajatuksia luotaavan blogin. Tämä ajatus on elänyt koko viime talven. Olen siis elokuussa loikannut tähän uuteen virkaani. Nyt vähän ihmettelen itseäni, kun sain kirkolliskokouksessa aikaiseksi vasta tämän, kun tarkoitus oli miettiä oppilaitosmaailman kysymyksiä.

Meinasin ensin avata toisen blogin. Jos se olisikin niin. Mutta sitten hokasin, että jospa haaste itselleni olisi juuri tässä. Miten voisin kirjoittaa niin, että vapautuisin miettimästä kuka tätä lukee? Tai jospa se olisikin paras oppi, jos opin kirjoittamaan niin, että työyhteisön ihmiset jaksaisivat lukea tätä muutaman rivin myös.

Olkoon yksi. Yritän opetella sanomaa kaikille ja itselleni. En halua sirpalemaailmaa ainakaan, jossa joka porukalle on oma lokero!

Kirjoitan huomiseen SeAMK:n valmistuvien jumikseen puhetta ja mietin jo ylihuomista metallimessusaarnaa. Tässäkin maailmat kohtaavat!

aika parantaa

Ei aika yksin juuri paranna. Kummallinen sanonta tuokin. Mietin haavoja. Niitä ei tainnut juuri tulla. Ei minulle ainakaan. Kirkolliskokousviikon henki oli aika hyvä. Ennakko-oletukseni oli toisenlainen. Ajattelin, että tykit puhuvat. Tietysti siellä painavia puhuttiin, mutta yhtään en epäile, etteikö kaikki etsisi hyvää ja kirkon ja uskon parasta.

Jos ajan ei tarvitse parantaa nyt haavoja se voi parantaa kykyä hahmottaa. Joku on väittänyt, että se minkä koulutuksesta muistaa viikon päästä, se on ollut oleellista. Muistan keskustelun Herran siunauksesta, jumalanpalveluselämän uudistamisesta, huolen avioliitto-opetuksesta rippikouluissa. Erityisesti olen kuitenkin ruvennut ajattelemaan henkilöseurakunta asiaa ja näitä koko kirkon olemukseen vaikuttavia pohdintoja. Parantaakohan aika silmälaseja. Toivon näkeväni ja kuulevani lisää.

Oman seurakunnan lehteen Lakeuden Ristiin tuli eilen pyyntö pikaisesti vastata neljään kirkolliskokouskysymykseen. Vastasin pikaisesti. Aika olisi parantanut vastauksia? Sitä ei ollut. Liitän jutun tänne, kunhan tulee...

sielu kotiin

Se on vanha viisaus. Se jossa pohditaan, että onko sielu ehtinyt mukaan? Aiheellinen kysymys.

Silloin kun oikein singahtelee paikasta toiseen käy helposti niin, että ei ole läsnä missään. Olen joskus saanut itseni kiinni tästä. Olen tässä, mutta en ole tässä. Mieli harhailee ja muut kokevat, että tuo ei nyt ole läsnä.

Kirkolliskokousviikko oli tiivis ja meni sittenkin ohi nopeasti. Koin välillä vahvasti olevani salissa läsnä. Välillä pisimpien puheiden aikana yhteys paikkaan ja aikaan katosi. Olin paikallani, mutta ajatus kulki muualla. Välillä jossakin lehdessä, paperissa, ihmisissä tai joskus jopa Jumalaa tavoittamassa?

Sielu onneksi välillä ehti tilanteisiin mukaan ja se mitä pelkäsin eniten, että en ymmärrä asioita, se ei toteutunut. Sittenkin ihan tavallinen älli riittää.

Niin vahvoja ovat asiat olleet, että nyt kotona viikon jälkeen sielu ei meinaa ehtiä tänne ollenkaan. Se leijailee vielä istuntosalissa ja paperipinossa, ihmisten kasvoissa.

Yht´äkkiä ei ole enää puheenjohtajaa sanomassa mihin asiaan tarttua! Saako yhden illan istua? Yritän kuulostella missä sieluni menee? Toivottavasti löytyy jostakin. Kotiin?

messubussi

Taas meni myöhään yöhön ennen kuin saan kirjoitettua.

Nämä kirkoliskokouspäivät ovat olleet pitkiä päiviä. Onneksi välillä on tullut viestejä kotoa ja muutenkin joku muistuttaa kokouksen ulkopuolisesta maailmasta.

Tänään jäi mieleeni, kun eräs kokenut kirkolliskokousedustaja huokaisi, että: " ei tämä ennen ollut ihan tällaista". Hän ei kai ollut kovin huolissaan tapahtumien kulusta, mutta halusi kertoa, että jokin on muuttunut. Itse en tänään puhunut salissa mitään, mutta paljon puheenvuoroja kuulin. Ehkä nyt on sitten erilaisa edustajia kuin ennen. Onko lisääntynyt tunteiden ilmaisu, vai onko vaan puhuttu pitempään kuin ennen. Ehkä jokin muukin on sitten muuttunut. Niin haluaisin uskoa. Ainakin tunteita on tullut esiin.

Sain pöydälleni oman puheenvuoroni eiliseltä. Täällä kaikki nauhoitetaan ja tulevat sitten paperina tarkistettavaksi ja lopulta nettiinkin. (Laittaisin heti linkin jos osaisin). Oma ensimmäinen puheenvuoroni kirkolliskokousedustajana oli hämmentävää luettavaa. Lyhyt tokaisu virsikirjakeskusteluun. Takaisin puheitaan ei saa. Ehkä onneksikin. Monet puheet ovat tosi painavia ja harkittuja. Ei omani. Halusin kesken virsikirjakeskustelun kai sanoa, että löytyy se virsikirja jo vaikka netistäkin. Virsikirja voi olla vaikka kännykän kokoinen. Jostakin pitää aina alkaa ja hyvä on, että rima ei noussut kohdallani korkealle. On varaa parantaa.

Messun tilasta ja musiikistakin keskuteltiin. Joku heitti hauskan ajatuksen. Mitäs jos maata kiertäisi messubussi. Mielikuvitus lähti taas laukkaamaan. Mitä jos kiertäisikin. Se olisi maalattu, kuin rokkibändien keikkabussi. Sieltä tulisi ulos muusikoita ja harrastajateatteriryhmä ja hiljaisuuden polun materiaalit. Sitten vuoron perään joka seurakuntaan toteutettaisiin joku ihan uusi messuhässäkkä. Virikkeitä ja innostusta oli tänään ilmassa. Perinteisemmän messun merkitystä ei silti unohdettu. Toteuttamistapoja pitää miettiä. Minä voisin hypätä mukaan bussiin. Mikähän olisi minun homma. Olisin vaikka... vaan istumassa penkissä. Rukoilisin ja laulaisin mukana. Haluasin nyt juuri hiljentyä! Hys, ja hyvää yötä!

Perus- ja lentojuttuja

Keskiviikko 7.5.2008

Niin kuin näet, opettelen vasta.

Ensin on paikallaan kynäillä muutama perusjuttu tästä kirkolliskokoustouhusta omalta osaltani. On siis kolmannen päivän ilta. Koko tämä ensimmäinen kokous kestää viikon. Puoliväli siis ainakin. Monta oppimiskokemusta on ehtinyt kertyä tähän mennessä.

Näihin alkuvaiheen toihinoihin on liittynyt jakautuminen valiokuntiin. Pääsin haluamaani paikkaan. Olen yleisvaliokunta kakkosessa, joka on toistaiseksi vain epävirallisesti "tulevaisuusvaliokunta". Ennustaminen on kuulemma vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. Tässä ei vielä ole ennusteltu onneksi sillä porukalla juuri yhtään. Nyt iltaan asti, luimme viimevuoden toimintakertomusta.

Tulevaisuuskeskustelu on silti tänään ollut salissa vahvasti läsnä. Ehkä korvani ovat herkistyneet nyt ainakin niin, että kuulen, kun joku puhuu huomisesta ja ensivuodesta ja vuodesta 2015.

Vuosi 2015 0n painettu uunituoreen MEIDÄN KIRKKO strategian kanteen. Sinne asti suuntaa on näytetty. Lappusen koko on pieni. Joku käytti siitä tänään nimeä "flaieri". Mitäs jos siitä otettaisiin isompi painos. Jos se olisikin oikeasti LENTOLEHTINEN. Sitten tarvittaisiin muutamia kaupunkien ja kylien ylilentoja tai satoja jos joka taajamaan yritetään osua. Taivaasta sataisi viesti: "Meidän kirkko- Osallisuuden yhteisö!" Leijailisivat tuulessa ja joku lukisi, joku astuisi päälle. Syntyisikö arvo- tai jokin muu keskustelu? HEH. Roskaa tulisi ainakin liikaa...

Ehkä näitä ei pitäisi kirjoittaa muuten kuin pirteänä?

kaikki alkaa joskus

Tuli pieniä paineita

Tässä olkapään takana on kirkolliskokoustoveri (ja vieressäkin pari). Kaikki hihittävät ja kannustavat, kun yritän tätä ensimmäistä oikeaa blogikirjoitustani.

Aikaakin avaamiseen vaan kului, vaikka ei kovin paljon. Vanha viisaus on, että kaikki mikä alkaa... päättyy joskus. Nyt on vaihtoehtoja. Jätän tähän heti tai yrittän päättää tämän joskus myöhemmin.

Tarve kirjoittaa on sukua tarpeelle ajatella. Kirkolliskokousviikko on saanyt päähän taas pienen myrskyn. Yritän jotakin järjestystä tässä.

Loppuakin on hyvä joskus ajatella, mutta nyt koetan muistaa unohtaa turhan paineen ja aloittaa. Kaikki mikä on, alkaa joskus.