tiistai 26. elokuuta 2008

Kisatuli

Kiinassa kisat ovat ohitse. On jälkipelien aika. Minun hauskin muisto liittyy avajaispäivään 08.08.08. Ystäväni Mikko laittoi minulle sieltä sinä päivänä postikortin. Leimassa on kiinan kieltä ja maagiset päivämäärät. Itse käyn ulkomailla niin harvoin, että kortit ilahduttavat. Tämä oli korttien joukossa mieleenpainuva. Yritän muistaa joskus reissuillani lähettää kortin.

Tulet ei oikeasti sammu. Tai sammuvat tietysti, mutta joku sisäinen roihu ajaa varmasti urheilijoita ja meitä muitakin niiden asioiden pariin jotka kiinnostavat. Kunpa saisi palaa jollekin hyvälle ja tärkeälle asialle. Pientä nuotiopaikkaa viritin eilen takapihalle, kun yksi meidän perheestä täyttää huomenna vuosia. Voisi istua nuotiolla ja paistaa lettuja tulella? Siitä ainakin on helppo innostua. Vähän pääsen retkelle ja tulta tuijottamaan välillä.

Tuohon edelliseen kirjoitukseeni tekee vielä mieli liittyä sen verran, että arkkipiispa Jukka Paarman Aamulehden viime viikonlopun artikkeli parisuhteista ja siunaamisista oli minulle tervetullut puheenvuoro. Piispan osa ei tässäkään keskustelussa ole helppo ja tärkeää on silti sanoa ääneen ja pohtia. Hauska huomata, että kirkon työntekijöistä löytyy parisuhteensa rekisteröineitä. Keskustelu jatkuu toivottavasti ilman tuomion henkeä. Tulessa ei saa ketään kärventää.

Ei kommentteja: