Jokainen kirja on eettinen kannanotto
Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis kertoi haastattelussaan HS (27.8.2012) viisaita ajatuksia kirjoittamisesta. Sananvapautta pitää puolustaa. En silti käsitä miten voi olla olemassa yksi ammattikunta, joka ei tarvitse ollenkaan eettisiä ohjeita? Onko totta, että Kirjailijaliitolla ei niitä ole? Taiteellako on oikeus nousta eettisen pohdinnan yläpuolelle?
Riikka Ala-Harjan kirja on minulta vielä lukematta. Erityiseksi tärkeäksi eettisenpohdinnan tässä näyttää tekevän se, että kirja ammentaa oikeasti elävän, vakavasti sairastuneen pojan ja hänen perheensä elämästä. Tämän sairauden ja pojan ei pitäisi olla, varsinkaan väkevässä taideilmaisussa, eettisen pohdinnan ulkopuolella. En ole kuullut vanhempien vaativan, että syövästä ei saa kirjoittaa. Sääntöjen ja lakien sijaan he puhuivat lehtijutussa HS (26.8.2012) eettisistä ohjeista. Mitä vakavia seurauksia sillä olisi, jos jokin eettinen herkkyys nostettaisiin nyt keskusteluun arvostamassani suomalaisessa kirjailijakunnassa? Kirjailijat yhdessä sopisivat ohjeet. Siinä työssä voisi ottaa huomioon vaikka muutama vuosi sitten julkaistuja teesejä lapsen hyvästä elämästä. Lopputulos ei olisi se, että jokin aihe olisi kielletty. Hanke antaisi eväitä pohtia miten taiteellinen työ tehdään, kun homma menee sellaisille elämänalueille, joissa voidaan loukata muita ihmisiä. Erityisesti ohjeet ottaisivat huomioon lapset lukijoina ja lähteinä. Ei toisen huomioon ottaminen ole sama kuin kielto kirjoittaa.
Kirjailijat ovat huomattavia vallankäyttäjiä. Olen varma, että he usein ajattelevat oman työnsä etiikkaa. Odotan heidän jopa vievät eteenpäin yhteistä eettistä pohdintaa. Siksi kirjailijan vastuu on raju. Näyttäkää kirjailijat tietä! Jokainen kirja on eettinen kannanotto.
