Lapsi on pieni rääpäle

Luin THE BOOK:a. Se on uusi kuvitettu aikakausilehden muotoon painettu Uusi Testamenti. Sanat ovat tutut,mutta kuvat uudet. Lehti on syksyn mittaan puhututtanut lähinnä rohkeiden kuvien vuoksi. Siinä suudellaankin kuulemma. YÖÄK. Sitä kuvaa en heti selaamalla löytänyt.

Jouluevankeliumin katsahdin. LUUKAS alkaa väkevällä kuvalla. Tummaihoinen äiti ja lapsi. Ainoa valo on äidin toisessa kädessä oleva öljylamppu. Toisessa kädessä lepää vastasyntynyt alaston poika. Poika nukkuu ja napanuora roikkuu. Äidin katse on suunnattuna lapseen. Kuvatekstinä lyhyt lainaus jouluevankeliumin jälkeen napatusta kohdasta: "Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä."

Miten niin armo seurasi? Yhtä myrskyähän elämä näytti olevan? Äidin sylin jälkeen myrsky ja armo? Pieni rääpäle ja napanuora poikki. Silti armo seurasi häntä. Ihmeellistä ja hyvää Vapahtajan juhlaa!

lapsille parempaa

Kirkolliskokous päätti juuri siitä, että kirkkoon tulee ohjeet lapsivaikutusten arviointia varten.

Piispa Mäkinen esitteli valiokuntamme mietinnön, joka tuki aloitetta. Hän lainasi kirjailija Maksim Gorkia. Häneltä on joskus kysäisty: "Miten lapsille tulee kirjoittaa?" Hän vastasi: "Samalla tavalla kuin aikuisille, mutta paremmin."

Gorkin lapsuus oli sellainen, että hän jäi orvoksi nuorena. Mummmo sitten kasvatti ja kertoi tarinoita. Tarinat saavat jatkoa. Toivottavasti yhä paranevat.

Olen itse miettinyt yhtä valmistelun aikana kuulemaani lausetta: "Se mikä on lapsen oikeus, on aikuisen velvollisuus."

Mitenhän muistaisin ajatella tätä myöhemminkin?

Rokka kohtaa virkamiehen- ja naisen

Tänään kirkolliskokousväki puhui viroista. Lakia kirkon kaikista viroista yritetään muuttaa. Koko lakipaketissa on monta asiaa. Yksi kohta sai suurimman huomion. Se on syrjintäpykälä. Niin. Tiedän. Asia saattaa äkkiä kuulostaa vähän oudolta, jos et istu tällä. Selvähän se. Ketään ei saisi syrjiä.

Syrjiminen on kurja juttu. Sitten sitä huomaa, että siellä, täällä ja tuolla ihmisiä kuitenkin koko ajan syrjitään. Onko sinusta joitain hyviä perusteluja sille, että aivan jokainen ei kelpaa kirkon virkaan? Ei ihan helppo kysymys. Moniin maailman virkoihin on pääsyvaatimuksia, esteitä ja rajoja.

(Kummallisinta tämä puhe voi olla, jos olet juuri menettänyt työsi.)

Osa puheista oli tunteikkaita. Tunteita pitää saada sopivasti näyttää, kun niitä on. Puheissa luotiin mielikuvia ja kerrottiin, lakipuheen lisäksi, tarinoita. Yksi puhe sisälsi lainauksia Tuntemattomasta sotilaasta. Antero Rokkaa lainattiin siihen tapaan, että nyt ei saa perääntyä vihollisten edessä. Siinä luotiin rintamalinjoja.

Jäin miettimään, että joskus olen kuullut sanottavan, että Linnan Tuntematon voi olla sodan vastainenkin kirja. Enemmän kuin sotaa ihannoiva, se voi olla kuvaus sisusta ja kovasta yrittämisestä? Muistelen, että Rokalta kysyttiin sitäkin, että miltä tuntuu ampua ihmisiä. Rokka vastaa jotenkin niin, että "En mie tiiä. Mie ammun vaan vihollissii." Toisen hahmottaminen viholliseksi auttoi mahdottomalta tuntuvassa kysymyksessä? Sitäkö Linna halusi kuvata?

Olen käyttänyt keinoa kaiketi joskus itsekin. Se on joskus hyväkin konsti? No en ole varma.

Tänään oltiin kaikki samassa poterossa. Kyllä sinne mahtuu toivottavasti tänään ja huomenna vähän erilaisinkin ajatuksin. Sisua taas yhteyden etsintä vaatii. Onneksi ei olla oikeassa sodassa rintamalinjojen eri puolilla. Siinä sanat loppuisivat. Tänään on vähemmän vihollisia ja enemmän yhdessä ihmettelijöitä.

ykseyttä etsivä yhteisö

Näyttää vierähtäneen kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Ei mitenkään hurjan tiivis tahti. Kirkolliskokous alkoi jälleen Turussa. Täällä taas naputan.

Tänään on isossa salissa puhuttu mm. talousarviosta. En nyt siitä tässä enempää. Tiukkenee vyö.

Pöydille oli jaettu paperipinojen lomaan sinisävyinen vihkonen: Meidän kirkko. Ykseyttä etsivä yhteisö. Ekumeeninen strategia vuoteen 2015. Tähän liittyen on ajankohtainen kysymys tiiviimpi yhteys Suomen metodistikirkon välillä. En ole ihan tarkasti koko tuota nivaskaa lukenut. Tunnustan. Niinpä silmäilin tätä pienempää vihkoa.

Joskus yhä kuulee ihmettelyä siitä, että eikö nuo uskon ihmiset osaa olla ystäviä keskenään? Niin! Minä ainakin huomaan välillä puhuvani vähemmän rakentavasti toisista ihmisistä. Joskus tuntuu, että ne jotka ovat lähellä omaa näkemystä saavat enemmän lokaa silmille, kuin kaukana olevat.

Siksi on hyvä, että yhteyttä yhä etsitään. Joskus askelet oikeaan suuntaan onnistuvat! Etsivä! Tuo sana maistuu tässä yhteydessä hyvälle. Joskus yhteyttä pitää etsiä ja sitten voi löytää. Kyse on perusjutusta. Minun pitää antaa jostakin kohtaa periksi ja sitten on sinun vuoro sanoa, että ei tämä ole ihan pilkun päälle täälläkään puolella.

ruuhkavuosimummo

Kuvaavaa on, että en ole saanut taas aikoihin kirjoitetuksi. Vessa vähän tiputtaa ja lapsi sanoi, että olisi kiva jos ehtisit kenkäkauppaan. On vaan kesätossut jäljellä ja nekin vähän huonot jo. Ei nyt ehdi!

En ole lukenut näitä elämän ruuhkavuosioppaita kunnolla. Uskon niiden varoittelevan tästä. On työ ja lapset ja pari muuta juttua. Yksi ääni kuiskii olkapäällä, että työstä ja lapsista selviää jotenkin kyllä, mutta kuka käski työntää nokan liian moneen paikkaan noiden tärkeiden jälkeen?

Niin. Se toinen ääni kuiskii yhä kuitenkin, että uusi on kiinnostavaa ja haasteita pitää olla.

Tämä tuli mieleen siksi, kun on menossa keskustelu siitä, että kelpaako isovanhemmat, lähinnä mummot, lasten hoitajiksi. En ole sitäkään keskustelua tarkasti seurannut, mutta nyt tuli tilapäisapu todella tarpeeseen. Puoliso käväisi parin yön yli reissussa. Harvoin on mummon apu tuntunut näin hyvältä. Saa taas piipahtaa. kiitos. Moni juttu vaan selvisi sillä välin. Eläköön ruuhkavuosimummo!

not nöf?

Valittelin tänään muutamille tutuille, että on flunssa. Ehdottelivat viesteissään lepoa ja olenkin lepäillyt. Pari on tarkistanut, että ei vaan nyt sitten ole se possunuha iskenyt. Toivotaan, että "not nöf", viesti oli hauska.

Mistä sen tietää. Ei kai tämä nyt sentään sitä kuuluisaa voi olla. Harva kuuluisa se tällaisen tavallisen kohdalla pysähtyy. Hupia on piisannut ja olen koettanut myönteisesti ajatella vaikka olo on välillä ollut huono.

Pitää kai vakavoitua. Tautien kanssa ei ole kuulemma leikkimistä. Sikainfluenssakin on kai oikeasti vaatinut kuolonuhreja. Siitä se tulee se olo, että ei sille saa nauraa. Tämä on tällaista. Joskus vaikeaa. Huumori auttaa ja samalla toivon, että en naura väärällä tavalla vakaville asioille. Eniten toivon, että oli mikä tauti nyt tahansa niin läheiset ja muut ihmiset varjeltuisivat. Siksi jäin tänään kotiinkin. Huomenna jo töihin. Ei kai nöf näin äkkiä hellitä. Yhdessä viikonlopussa. Tämä köhä tuntuu jo voitetulta. Tänään ei enää ollut kuumettakaan. Sitä kai jää vaan odottamaan seuraavaa nuhaa. Luettua siinä saa ja urheiluakin on tullut. En toivo paniikkia vaikka huolellinen käsienpesu auttaa kuitenkin. ajattelen jotenkin niin, että kai jokin tarkoitus näillä taudeillakin? Mistäs tietää?

Nautintoja nautintoja ja kurjaa polvirukousta

En ole jaksanut oikein reagoida bussikampanjan mainokseen. Näin tarran vain kuvassa. Täällä niitä ei vielä ole. Miten se meni. "Jumalaa tuskin on olemassa - nauti elämästä." Jotain tuollaista. Olen miettinyt, että miksi eivät omat tunteet kuohahda? Onko oma usko niin väljähtynyt, että ei liikuta, kun sitä uhataan? Jotakin turnausväsymystäkö jo lie?

Näistäkin voi olla kyse, mutta en millään jaksa kokea uskoa uhattuna tämän kampanjan myötä. Mitä mainostajilla on tarjota jumalauskon tilalle? Materialistinen maailmankuva siellä on ja epämääräinen puhe nautinnoista. Materialistinen maailmankuva on osa oma maailmankuvaani jo muutenkin ja nautinnon kanssa luulen jokaisella ihmisellä olevan hetkittäistä vaihtelua.

Muuta en ole löytänyt. Ehkä jonkin "meilläkin on oikeus julistaa" -ajatuksen. Niin on. Julistakaa vaan. Voi olla, että olen sokea tai muuten yksinkertainen, mutta enemmän kuin uhkaa uskolle, näen vain huutelua puskista. Siitä saa kai sitten iloa ja nautintoa? Minä toivon, että edes tämä hapuileva usko säilyisi. Koen, että se on tuonut joskus myös iloa.

Täällä Seinäjoella alkaa Herättäjäjuhlat. Teema on: Sallikaa lasten tulla. Mainostan tässä, kun en saa bussin kylkeen mainosta. Etsin siellä seuraavaksi. Nyt ei kuulu kurjuutta kummempaa ja polvirukousta oikein odotan.

lepakot ja yölaulajat liikeellä

Sain kutsuvan tekstarin viime viikolla. Tuli illalla n klo 21. "se on nyt tänään. Yölaulaja ja lepakko retki. Lähtö klo 23 törnävän kirkon pihasta. Oma pyörä mukaan."

Lähdin katsomaan mistä on kyse.

Luonnonsuojeluliiton Seinäjoen osasto se sillä järjesti öisen fillaroinnin. Kutsu oli ihan oikea! Hauska retki. Vetäjällä oli sellainen vekotin jolla sai lepakkoonkin yhteyden. Lopulta niitä löytyikin. Ilmassa liisi ja naksahteli. Saalistusreissulla ovat lepakot öisin! Luhtakerttusen laulu kuului ja sarvipöllöemo vei poikasille ruokaa ja ruisrääkkä huuteli. Kesä on kaunis.

Luonto on keskellä kaupunkiakin lähellä. Täällä Seinäjoella on menossa nyt Provinssirock. Taas olen hiukan Saappaassa mukana. Luontoretki kaartoi samoissa Törnävän saaren maisemissa. Missähän lepakot ja yölaulajat nyt? Lavalla ja sen edessä? Eikä ne oikeat lepakotkaan tykkää asua kaukana ihmisestä. Kuulemma? Ihmeellisiä luontokappaleita Luoja on luonut. Kaikki sammoissa saarissa kesäyönä?

Vajehtimista ja pätsäilyä

"Luovaa suunnittelua ja pohdiskelua"... luin jostakin blogista. Suomennapas kanssani vajehtiminen ja pätsäily. Hauska kommentti tuli edelliseen tekstiini. Kesäkuussa on jo monella lomaakin. On todella aika olla levossa luovasti ja silti valppaana? Yritän tätä tänään täällä töissäkin.

Onko tässä jotain auringossa loikoilevan koiran asennetta. Koiriakin on tietysti umpikuuroja ja täysin tolkku pois kuorsaavia. Silti tekisi mieli vaalia mielikuvaa torkkuvasta koirasta, joka reagoi päättäväisesti ja nopeasti, jos tilanne vaatii. Valppaana olo on sekin tietysti raskasta ja joskus turhaakin.

Jospa maistelen näitä sanoja. Kerron sitten jos oivallan. Turha näitä on liikaa selittää. Nyt kommentissa niitä tarjottiin tuon kirjoituksen jälkeen jossa pohdin missä Jeesus hengaa. Mitä jos hänkin jossakin vajehtii ja pätsäilee? Keräilee voimia ja on valmiina sitten, kun tarvitaan?

Kenen kanssa HENGAA

Tänään on kuulemma joku arkipyhä. Justiinsa uutisissa kerrottiin, että yhä harvempi muistaa tämän helatorstain merkityksen. Samaa kysyi papin lapset ja meillä käyvä vieraskin tänään. No tuota. Minäpä kerron. Lyhyet selitykset tuli kahdeltakin papilta. Lapset suomensivat vastaukset: "Jeesus ei enää kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen hengaa täällä."

Jep. Taivaassa on. Vaikka silti läsnä vahvasti. Hengaa täällä silti. Täytyy ajatella arkipyhää ja tätä vanhaa kieltä. Kuka suomentaisi minullekin. Onneksi apu on joskus lähellä.

Hengaaminen on hyvä sana. Siinä on jotakin rentoa ja joutilasta.

Karkasin kokouksesta mutkan kautta kotiin

Lähdin jo torstaina kirkolliskokouksesta pois. Anoin lomaa, että pääsin muihin tärkeisiin hommiin. Palasin kotiin kaikkien reissujen jälkeen vasta äitienpäivän iltana. Taas oli vähän erilainen äitienpäivä.

Muistin yllättäen, että lasteni äiti oli puhut uudesta Suomen lasten raamatusta. Tämä Jaakko Heinimäen ja kumppanin uusi teos. Vein kirjan tuliaisena ja äitienpäiväonitteluna. Nyt tuntui osuneen! Sain iloiset kiitokset.

Vähän jännitti kotiinpaluu yli viikon reissaamisen jälkeen. Oli silti hyvä paluu. Taidan tuoda tästä lähtien joka kerta uuden raamatun tullessani?

Taisi olla muustakin kysymys. Ainakin palasin mielelläni. Pitkästä aikaa oli jo kova koti-ikävä. Nyt täytyy vaan lukea ja perehtyä kirkolliskokouksen loppuun. Aina sitä jää paitsi jostakin, kun en ole oppinut olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. MOnet ovat kysyneet kokouskuulumisia. Olen kerrannut lyhyesti lapsi- ja nuorisoasioita, kirkkoneuvoksen vaalia ja kirkkoherran vaalitapaa. Kummien määräkin puhututtaa. Oma valiokuntaní luki nelivuotiskertomuksen ja muita toimintakertomuksia. Taas mietin kotimatkalla mikä olisi tärkeää.

unohdinko lapsen?

Just tuli Suomelle jääkiekossa takkiin. Harmi ja jännää oli.

Tänään kirkolliskokous pohti lapsen asemaa kirkon päätöksenteossa. Myös nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen oli esillä. Tärkeitä keskusteluja.

Lähdin tänne Turkuun viime sunnuntaina. Istuin jo täällä kokouksessa, kun sain tekstarin kotoa. Keskimmäinen lapsi lähetti viestin: "koskasätuut?"

Just vasta lähdin.

Hups. Yritin kyllä heipata perheen lähtiessäni. Pakkausvaihe oli kyllä kiivas. Mitenhän tuli kerrottua lapsille, että olen tämän viikon pois. Kuka miettisi minun puolestani omien toilailujeni lapsivaikutukset?

Ei nämä ole ihan helppoja juttuja ruuhkavuosien keskellä. Paljon pitäisi mennä ja touhuta ja vastata moneen työelämän haasteeseen. Silti muistin ainakin hetken, että kohti nuoruutta vauhdilla kiitävät lapseni taitaisivat ansaita parempaa läsnäoloa. Samalla huoli salisssa oli eniten niistä joita ei kukaan heippaa tai huomaa mitenkään.

Onneksi lapset ovat eri asia kuin jääkiekko. Kukaan ei putoa jatkosta, vaikka aina aikuiset eivät voita. Kunhan joku katsoisi pienintä ja nuorinta.

Nuorista puhuttaessa muistin vanhan kaskun. Jeesus teki vanhan käännöksen mukaan NUORISTA ruoskan, kun hän ajoi rahanvaihtajien porukan temppelistä ulos. NOjoo. Alotteiden rinnalla yritän taas muistaa nuoret ja lapset joita kohtaan. Jospa iskuilta sitten vähän säästyisin.

kummikauha ja kummilusikka

Tänään kirkolliskokouksessa oli esillä aloite kummien määrästä. Nyt on esitetty, että silloin kun kummeja ei meinaa löytyä, niin yksikin riittäisi. Käväisin pöntössä puhumassa ja taisin pitää vähän asiattomankin puheenvuoron. Mutta jospa se jotenkin liittyisi tärkeään asiaan.

Minulla on joskus vaikea muistaa nopeasti kummilapsieni nimiä. Miettimällä heidät sitten muistan tai muuten autettuna. Olen joskus potenutkin sitä, että taidan olla vähän huono kummi. Pidän kummin tehtävää arvokkaana. Siksi onkin noloa jos itse elää eri tavalla kuin opettaa. En taida keskittyä tarpeeksi tähän "virkaan".

Miten voisi avata keskustelua kummiudesta. Yritin avartaa ajatusta ja pohdin kummikauhan antamista seurakunnan lahjana kummille. No kauha on vain heitto, jos on kerran kummilusikoitakin lapsille. Jos kummilapsia kertyy useampia, niin siihen samaan kauhaan voisi kaikkien nimet koota. Oma kauhani roikkuisi sängynpäädyssä ja muistaisin iltarukouksessa sitten joka ilta kummilapsiani varmasti. Kauhan ei tarvitse olla hopeaa. veistetty puukauha olisi komein. Ainakin itse koetan nyt miettiä, miten kummeille voisi kertoa miten suunnattoman tärkeitä he voivat olla kummilapselle. Tänään muistan iltarukouksessa omiani.

sovinnollinen moniäänisyys

Kirkkolliskokousviikko on alussa. Puheita on vielä ollut niin vähän, että muistan jotain molemmista. Piispa Seppo Häkkinen saarnasi avajaisjumalanpalveluksessa ja arkkipiispa Jukka Paarma puhui istuntokauden aluksi. Punnittuja ja puhuttelevia puheita molemmat.

Sitä tässä näiden jälkeen mietin, että miten oman ääneni ja sananí saisin kuntoon. Puheet käsittelin pienessä päässäni niin, että samalla kertaa tarvitsisin rohkeutta olla kristitty ja ajatuksen avaruutta ja nöyryyttä ottaa erilaiset äänet vastaan.

Viestit eivät olleet aivan uusia. Tätä on kaivattu kirkkoon ennenkin. Sovinnollista moniäänisyyttä? Koetan olla tässä maisemassa. Korjaa heti. Varsinkin jos huomaat, että korvat ja sydän sulkeutuvat. Niin on aina välillä tupannut käymään.

Alku on toivoa herättävä.

Trampoliini ajankohta

Olen laiskasti elänyt Facebook elämää. Nyt hoksasin viikonloppuna laittaa sinne, että lapset vaativat kokoamaan trampoliinin. Pyynnöt ja kitinä alkoi jo aiemmin edellisellä viikolla, kun kevättuuli alkoi puhaltaa.

Nyt löytyi todella yhteinen asia. Kaikilla ei tietysti ole moista värkkiä. Moni lapsiperhe jolla nyt vaan joku nurmikon kaistale pihassa on, tuntui olevan silti saman edessä. Se on uusi kesärutiini. Vähän kuin kesärenkaiden vaihto.

Kommenteissa yksi kiroili kadonneiden siipimuttereiden vuoksi. Rennoin valisti, että ei olisi kannattanut purkaakaan. Heillä oli hypitty koko talvi. Pohjoisen ihmiset kertoivat miten on vielä liikaa lunta ja joku sanoi, että oli jättänyt kehikon purkamatta. Nyt vaan kankaat paikalleen.

Tämä on nyt sitä uutta yhteisöllisyyttä. Nyt koin todellista jakamista ja kohtalon toveruutta.

Ja hikoilevien tiedoksi. Meillä jo pompitaan. Tänää otin itse ensiloikat.

Hyvää kevättä kaikille! Koetan tässä blogiaktivoituakin, kun kirkolliskokous alkaa jo ensi viikolla. Kevään riemu sekin!?

Kolme Simonia

Hyvää pääsiäisen jälkeistä aikaa! Niin se vaan näyttää juhla katkenneen. Ei minustakaan juuri tunnu enää pääsiäiseltä, vaikka kirkon ajanlasku kehottaa yhä ammentamaan suuresta juhlasta. Muutama ruoho, suklaamuna ja pajunoksa ovat vain tallella.

Kirjoittelin jo yli vuosi sitten pääsiäisdraaman. Sen nimeksi tuli Kolme Simonia. Kimmo Kovanen sen ohjasi ja lyhenteli tekstiä, sovitti näyttämölle. Rooleissa olivat Heikki, Esa ja Hannu. Maria hoiti musiikit uruilla. Idea oli kiertää kolmen kirkon kierros. Yhdistyneet seurakunnat Nurmo, Ylistaro ja Seinäjoki, jokaiseen kirkkoon pyysimme päästä. Näyttelijätkin olivat noista kolmesta kylästä. Yhteinen uuden Seinäjoen seurakunnan pääsiäisnäytelmä.

Kiitos kaikille jotka tulitte. Nyt on maistelun ja palautteen aika. Mielenkiintoista oli ensimmäistä kertaa kirjoittaa toisille tekstiä esitettäväksi. Paljon luulen oppineeni. Sitä se näytelmä ainakin pyytää, että ihmettelevä ja oppimista pyytävä mieli säilyisi. Muuten on kai turha selittää. Hyvä kun oli ja meni. Joku toinen saa nyt maistella Simon Kyreneläisen, Iskariotin ja Kananeuksen tarinoita. Ei ne tähän tyhjentyneet. Jeesuksen lähellä kun kulkivat. Kohti valoa!

en viitsinyt tulla

Harvoin nuo päivänpolttavat politiikan aiheet herättävät niin suuria tunteita, kuin tämä eläkeiän nosto. En oikein tiedä itsekään, mitä mieltä nyt pitäisi olla.

Ajattelin sitä asiaa, kun palasin isoisäni synttäreiltä. Hän täytti 90 vuotta. Hyvä alku.

Vaavu on aika kopsakassa kunnossa ikäisekseen. Synttäreillä hyvä ruuan ja muutaman puheen lomassa oli ohjelmaa. Me lapsenlapset keräsimme kuvia omasta lapsuudestamme isoisämme kanssa ja sitten näytimme diasarjan. Sitten oli aikaa pienelle tietokilpailulle vuoden 1919 tapahtumista ja siinä yhteydessä oli lista samana vuonna syntyneistä kuuluisuuksista. Lauri Törni, Kalle Päätalo, Eva (Evita) Peron ja Kim Borg ovat isoisäni ikätovereita. Siinä sitä hämmästelimme, että miten harva vuonan 1919 syntyneistä on enää elossa.

Yritin olla hauska ja sanoa, että oman isoisänkin nimi puuttuu tietosanakirjan kuuluisuuksien listalta, mutta ei taida muitakaan yhtä vanhoja montaa elossa olla. Kolmenkymmenen hengen porukasta löytyi heti kaksi rouvaa, joilla on myös tänä vuonna tulossa ysikymppiset. Menin hiljaiseksi.

Kaikki kolme 90-vuotiasta olivat sellaisessa kunnossa, että jokaisella on vielä annettavaa toisille ihmisille ja tälle yhteiskunnalle. Ei ehkä enää palomiehen tai sairaanhoitajan fyysisesti vaativaan hommaan enää ollut kenestäkään, mutta ajatus pelasi ja into paloi silmissä moneen uuteenkin jokaisella.

Kukaan ei sanonut, että ei viitsi enää tehdä uutta tai tavata ihmisiä tai elää. Ainoa ”en viitsi” lause kuului, kun toinen rouvista sanoi, että keli oli niin hankala, että : ”en viitsinyt tänne asti tulla omalla autolla!”

Kuinkahan Luoja näitä päiviä jakaa?

sarjakuvassa ja pappina

Sairaalapappi, merimiespappi, perheneuvoja, sotilaspappi, vankilasielunhoitaja, yhteiskunnallisen työn pappi, oppilaitostyöntekijä , kehitysvammaistenpappi….

Näin kutsuttiin työpaikkapappisymposiumiin meitä, jotka teemme papin työtä toisten työpaikoilla. Olen saanut vähän maistaa ainakin sotilaspapin, sairaalapapin ja nyt oppilaitospapin arkea.

Parhaiten päiviltä jäi mieleeni sarjakuvapiirtäjä Kaisa Leka Porvoosta. Hän kertoi omasta etsinnästään. Perille en hänen matkassaan päässyt, mutta hänen tarinansa myötä taas sain pohdittavaa.

Sitten mietin kaikkia teitä, joita koskevat raskaat uutiset. Työpaikka lähti alta tai nyt on neuvottelut käynnissä. Siellä oli pappeja joiden työpaikalla bisnes vielä pyöri ja heitä jotka tapaavat päivittäin alakuloisia ja rattaiden väliin jääneitä. Ei pappi varmaankaan työtä heti tullessaan tuo, mutta jospa joskus korvat tai olkapään. Onko sinun työpaikalla jo pappi käynyt? Sitäkin mietin, että mistä työpaikkapappi löytyisi pappien työmaalle. Joskus kaipaisin. HEH! Se ei kai voi toimia, kuin sarjakuvassa. Sielläkin etsitään...

suhteellisen avarakatseinen

Yhteisvastuukeräys alkoi. Kävin katsomassa tummaihoisen kaverin kuvaa mainoksessa. Siitä kuvasta pääsi testiin. Haastaennakkouulosi.fi.

Tein testin. Tuli arvio. En ollut surkein, mutta en avarakatseisinkaan. Tiesin sen. Testin idea onkin tietysti herättää kysymään. Siinä se jotankin onnistui.

Oman työn kautta maahanmuuttajien asia tulee välillä lähelle. Ammattikorkean ulkomaiset opiskellijat kyslevät joskus papiltakin, että miten ihmeessä tässä maassa voi saada työtä. Mainoksien jako ja siitä tulevat kympit eivät kauan elätä. Vastaaminen on vähän vaikeaa. No ensin pitää olla kova työkokemus ja hyvä kielitaito ja sitten tietysti Suomessa auttaisi erilainen ihonvärikin... Niin ihan rehellinen ei voi olla. Jospa kirkon yhteisvastuukeräys toisi apua taas muutamille ja muuttaisi minuakin. Halua olla edes avarakatseinen.

ne entiset

Hyvää uutta armon vuotta!

Joulut meni ja uusi vuosi tuli. Otsikko on pakinasta, jonka eilen kynäilin Lakeuden Risti lehteen. Lehti ei ole vielä ilmestynyt, niin en voi tässä kaikkea kertoa. Otsikko nousi uuden vuoden lupauksista. Pienen keskustelun jälkeen yksi perheestä ehdotti, että lupaa vaan: "ne entiset".

Olen tätä ajatusta maistellut nyt alkuvuoden. On sotauutisia, taantumaa ja kirkollakaan ei kuulemma pyyhi hyvin? Olisko minun lupauksillani mitään merkitystä?

En oikein usko lupauksiin, joissa tavoitellaan parempaa elämää ja kiinteämpää vatsaa minulle itselleni. En ole lopulta oikein hyvää lupausta itselleni löytänyt. Voitko auttaa? Onko se sittenkin tärkeintä, että voi edes toivoa ja uskoa hyvää tapahtuva. Jos ei toivo mitään, ei ole enää juuri mitään? Onko se niin? Ne uudet, ne uudet, mistä löytäisin?