Tänään kirkolliskokousväki puhui viroista. Lakia kirkon kaikista viroista yritetään muuttaa. Koko lakipaketissa on monta asiaa. Yksi kohta sai suurimman huomion. Se on syrjintäpykälä. Niin. Tiedän. Asia saattaa äkkiä kuulostaa vähän oudolta, jos et istu tällä. Selvähän se. Ketään ei saisi syrjiä.
Syrjiminen on kurja juttu. Sitten sitä huomaa, että siellä, täällä ja tuolla ihmisiä kuitenkin koko ajan syrjitään. Onko sinusta joitain hyviä perusteluja sille, että aivan jokainen ei kelpaa kirkon virkaan? Ei ihan helppo kysymys. Moniin maailman virkoihin on pääsyvaatimuksia, esteitä ja rajoja.
(Kummallisinta tämä puhe voi olla, jos olet juuri menettänyt työsi.)
Osa puheista oli tunteikkaita. Tunteita pitää saada sopivasti näyttää, kun niitä on. Puheissa luotiin mielikuvia ja kerrottiin, lakipuheen lisäksi, tarinoita. Yksi puhe sisälsi lainauksia Tuntemattomasta sotilaasta. Antero Rokkaa lainattiin siihen tapaan, että nyt ei saa perääntyä vihollisten edessä. Siinä luotiin rintamalinjoja.
Jäin miettimään, että joskus olen kuullut sanottavan, että Linnan Tuntematon voi olla sodan vastainenkin kirja. Enemmän kuin sotaa ihannoiva, se voi olla kuvaus sisusta ja kovasta yrittämisestä? Muistelen, että Rokalta kysyttiin sitäkin, että miltä tuntuu ampua ihmisiä. Rokka vastaa jotenkin niin, että "En mie tiiä. Mie ammun vaan vihollissii." Toisen hahmottaminen viholliseksi auttoi mahdottomalta tuntuvassa kysymyksessä? Sitäkö Linna halusi kuvata?
Olen käyttänyt keinoa kaiketi joskus itsekin. Se on joskus hyväkin konsti? No en ole varma.
Tänään oltiin kaikki samassa poterossa. Kyllä sinne mahtuu toivottavasti tänään ja huomenna vähän erilaisinkin ajatuksin. Sisua taas yhteyden etsintä vaatii. Onneksi ei olla oikeassa sodassa rintamalinjojen eri puolilla. Siinä sanat loppuisivat. Tänään on vähemmän vihollisia ja enemmän yhdessä ihmettelijöitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti