Kirkolliskokouksessa käytettiin tänään lukuisia pitkiä puheenvuoroja oman valiokuntani mietinnöstä, joka käsitteli Kirkko 2020 tulevaisuusselontekoa. En mennyt pönttöön, kun olen saanut valiokunnassani tästä jo paljon puhua. Nyt oli hyvä kuulla muiden jatkopohdintaa. Vuoden prosessi mainion asiakirjan äärellä on tältä erää ohi. Toivottavasti selontekoa ja mietintöäkin vielä hyödynnetään. Uusi on tulossa 2014. Nyt tehtyä mietintöä voi lukea tästä.
Osa puhujista muistutti, että lähetekeskustelussa toivottiin, että valiokunta löytäisi muutaman konkreettisen toimenpide ehdotuksen. Nyt niitä ei oikein selvästi kuulemma tästä löydä. Juurikaan huomiota ei saanut toinen lähetekeskustelussa esitetty toive. Vuosi sitten toivottiin myös, että valiokunta "lennättäisi lehmää", siis ideoisi, hulluttelisi ja antaisi järjettömienkin ajatusten virtailla.
Ovatko nämä toiveet ristiriitaisia. Onko kyse järjen ja tunteen kamppailusta? Täällä käytettiin myös puheenvuoro "inputista" ja "outputista", panoksesta ja tuotoksesta, vapaasti suomennettuna. Monen toive näytti olevan, että kun unelmapuhetta heitetään valiokuntaan sisään, ulos tulee konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. Mitä jos "outputti", tuotos onkin uusia unelmia? Näiden haaveiden ja unelmien, siis uskon merkitys ei ole vähäinen. Ikäänkuin unelmat olisivat jotenkin kevyempää kamaa, kuin järjen konkreettiset vastaukset. Eivät ole. Jos unelmat ovat elossa, käytäntöjä löytyy ja hyvät siivilöityvät joukosta.
Vaikuttavaa oli kuulla puhetta myös riskinotosta. Riskiin liittyy vaara epäonnistua. Käytännön kokeilut sisältävät riskin. Niitä pitää uskaltaa ottaa. Silti tulevaisuus puheen ytimessä on unelmia. Nuoret kuulemma uskaltavat ottaa vanhoja enemmän riskejä? Onkohan noin. Kirkko ei ole aivan nuori. Silti sen elämän kehittämiseen tarvitaan....? Jaa mitähän se olisi? Luottamusta? Tulevaisuuspohdinnan ydin ei ole käytännön toimien pohtiminen. Ne seuraavat aikanaan jos on halu unelmoida, luottaa ja riskeerata.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti