Kirkon Kauhajoki-hankkeen loppukertomuksesta tiedotettiin viikko sitten maanantaina Seinäjoella. Pohdin tiedotustilaisuudessa raportin antia, kun sitä kysyttiin. Arvelin sen kovasti riippuvan siitä, kuka tekstiä lukee. Miten läheltä lukijaa tapahtumat koskevat. Tähänkin vastatessani olin siis epävarma. Tämä epävarmuus ja kysely näkyy toivottavasti kertomuksen sivuilla. Tarkoitus ei ole ollut "paukuttaa henkseleitä" ja kirjoittaa miten hyvin kaikki meni. Joskus oli kuitenkin onnistumisenkin hetkiä?
Siitä koetin jotain sanoa, että omaisten ajatukset tuntuvat tärkeältä lahjalta. Ei siksi, että niissä olisi jotakin tavatonta tai aivan kummallista. Varmaankin vastaaviin suuriin suruihin joutuvat ihmiset pohtivat muuallakin vastaavia asioita. Lahjalta ne tuntuvat siksi, että niistä harvoin osataan ja voidaan puhua ja kuulla.
Ilkka lehti nosti esiin myös tärkeän lauseen. Sanoin, että kunnioitukseni surua ja surevia ihmisiä kohtaan on kasvanut matkan varrella. Tämä kunnioitus välittyy kaiketi vaihtelevasti kertomuksen sivuilta, mutta toivottavasti välittyy.
Olin viime maanantaina luvannut tästä teemasta Yle Suomeen suoran haastattelun klo 14.45. Tämä viivästyi liikennetiedotteen vuoksi. Alahärmässä oli rekkakolari. Vasta hetken päästä oivalsin, että tiedote liittyi Alahärmän koulun surulliseen päivään. Taas koulussa tapahtui ja nämä kietoutuivat näin yhteen.
Aralla mielellä olen ollut näiden blogien suhteen. En ole kertaakaan hankevuosien aikana laittanut tänne mitään. Nyt tämän verran voin jo laittaa, kun muutenkin loppukertomus on nyt maailmalla. Se löytyy Lapuan hiippakunnan sivulta ja Kirkkohallituksen julkaisumyynnistä.Tästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti