Tulin Turkuun. Huomenna alkaa kirkolliskokousviikko, joka on ladattu täyteen mielenkiintoisia teemoja. Täällä on esillä seurakuntarakenteiden muutos, kirkon nelivuotiskertomus (josta otsikko tähän kirjoitukseen), lapsivaikutusten arvioinnin edistäminen kirkon päätöksenteossa, talousarvio ja pohditaan täällä kokouksen päätöksentekoa määräenemmistösäännösten kautta ja montaa muuta juttua. Etukäteen arvioiden kirkon nelivuotiskertomus, joka kertoo kirkon haasteiden jakuvan ja tämä seurakuntien rakennemuutosasia saavat eniten huomiota. Ne liittyvät myös yhteen. Millainen seurakunta tuntuisi omalta ja ketterältä maailmassa, jossa syntyy yhä suurempia yksiköitä talous- ja hallintoasioihin. Miten kirkko voisi tuntua sinun ja minun kirkolta, kun nyt osa kokee, että kirkko puuhaa asioita, jotka eivät ole kovin mielekkäitä?
Tuo haastettu kirkko herättää heti monta tunnetta. Enää ei juuri missään haluta puhua ongelmista. On vain haasteita. Tästä on tullut vitsi maailmassa, jossa yhä on myös ongelmia. Silti pidän tuosta sanasta. Haaste pistää liikkeelle. Nelivuotiskertomus päättyy lainaukseen kirkon strategiasta: "... Kirkkoon tullaan löytämään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin ja sieltä lähdetään palvelemaan Jumalan maailmaan." Tässä on ainakin jokin kahdensuuntainen ajatus. Kirkolta voi odottaa jotakin ja sillä mitä saa, pitäisi voida palvella muita!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti