Viime viikon perjantaina Tampereella kävin Ailan kanssa katsomassa Kulttuuriravintola
Kivessä Klassikot lavalla. Kahden miehen voimin esitys kulki halki
elokuvataiteen historian. Kevyttä hömppää, jossa muutaman kerran nauratti
kuitenkin. Tuskin jää silti mieleen kovin pitkäksi aikaa. Ympäristö oli viihtyisiä.
Lauantai-illalla käytiin vielä elokuvissa. Ranskalainen
Koskemattomat sen sijaan nauratti melkein koko ajan. Tämä on näitä elokuvia
joiden sanotaan perustuvan tosielämän tapahtumiin. Toinen päähenkilö on
vaikeasti halvaantunut upporikas pariisilaismies, joka haluaa hoitajakseen
tummaihoisen katujen kouliman nuoren miehen. Motiivi paljastuu myöhemmin. Tämä
mies ei säälittele ja nyyhki vammautuneen miehen kohtaloa. Päinvastoin jutut ovat välillä
mauttomia ja julmiakin, kun sairaudesta tehdään pilaa. ”Arvaa mistä löytää
halvaantuneen? No? Sieltä minne hänet jätit!”
Nuori mies tuo säpinää halvaantuneen miehen elämään. Uusi
hoitaja saa pyörätuolimiehen treffeille kaukorakkauden kanssa ja uusi suhde
aukeaa. Kaksi kulttuuria kohtaa tässä elokuvassa mehukkaasti. Ihmiset kiintyvät
toisiinsa erilaisuudesta huolimatta. Elämäntarinta ja kohtalot jaetaan, kun
aika on siihen kypsä. Hoitaja, joka ei halua hoitaa huomaa muuttuvansa.
Ihmisistä voi pitää ja heihin kannattaa satsata ja kiintyä. Matkalla ajellaan
lujaa autoilla ja liitovarjoilla, pössytellään ja puhutaan naisista. Tässä mielessä
jotenkin äijäelokuvakin täynnä miesnäkökulmia, vaikka kaiken ytimessä on jokin syvä
ystävyys, elämän vahva kokeminen ja kokeileminen, ehkä jokin rakkaus. Kannattaa
katsoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti