Kirkkolliskokousviikko on alussa. Puheita on vielä ollut niin vähän, että muistan jotain molemmista. Piispa Seppo Häkkinen saarnasi avajaisjumalanpalveluksessa ja arkkipiispa Jukka Paarma puhui istuntokauden aluksi. Punnittuja ja puhuttelevia puheita molemmat.
Sitä tässä näiden jälkeen mietin, että miten oman ääneni ja sananí saisin kuntoon. Puheet käsittelin pienessä päässäni niin, että samalla kertaa tarvitsisin rohkeutta olla kristitty ja ajatuksen avaruutta ja nöyryyttä ottaa erilaiset äänet vastaan.
Viestit eivät olleet aivan uusia. Tätä on kaivattu kirkkoon ennenkin. Sovinnollista moniäänisyyttä? Koetan olla tässä maisemassa. Korjaa heti. Varsinkin jos huomaat, että korvat ja sydän sulkeutuvat. Niin on aina välillä tupannut käymään.
Alku on toivoa herättävä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
No niin. Täällä Helsingissä seurataan innokkaasti kirkolliskokouksen puuhia siellä Turussa. Kiva kun muutit asetuksia niin, että on helpompi kommentoida.
Kuinka paljon siellä on muuten sellaista keskustelua, jota ei syystä tai toisesta voi kertoa julkisesti?
pohtii Terhi
Lähetä kommentti